Siirry pääsisältöön

Tapani Bagge - Pikku enkeli


Tapani Bagge
Pikku enkeli
Crime Time, 2016


Pikku enkeli avaa uuden dekkarisarjan, nimeltään Elviira Noir, jonka tapahtumat sijoittuvat Elviira nimiseen paikkaan. Tapani Bagge on kertonut, että alunperin hän oli aloittanut kirjoittamana TV-sarjaa, mutta koska se ei koskaan toteutunut ja kirjaoikeudet jäivät hänelle hän kirjoitti kirjan. Sarjaa olisi kuvattu Loviisassa mutta hän halusi luoda omanlaisensa miljöön ja kehitellä tarinoita, joten Loviisa sai jäädä ja paikaksi muodostui Elviira.

Olen lukenut Baggelta kaikenlaisia tekstejä, viimeksi luin myös nyt syksyllä ilmestyneen kirjan, joka oli nimensä veroisesti täynnä pimeitä tarinoita. Bagge on etevä tarinan kertoja ja juonen punoja, joka kuitenkin haluaa viedä tarinaa joutuisasti eteenpäin turhia miettimällä ja kirjoittamalla liian tarkkaa tekstiä. Hän tekee tekstiä, jonka parissa lukija viihtyy ja haluaa ahmia sivua toisensa perään uudestaan.

Elviira on siis kuvitteellinen suomalainen rannikkokaupunki jonka turvallisen oloinen arki särkyy pahemman kerran kun ojasta löytyy ruumis, pikku enkeli, nuoren tytön ruumis. Ruumiita löytyy lisää kun lehtitalossa työskentelevä vartija tömähtää ala-aulan lattialle ja kuolee. Tutkinnanjohtaja Sundmanilla apureineen on kiperät paikat selvittää ensin liittyvätkö jutut toisiinsa ja kuka halusi surmata pikku enkelin. Kuten suuressa osassa dekkareita asiast eivät aina ole juurikaan niin kuin lukijan annetaan ensin ymmärtää vaan Sundman kohtaa haasteita niin töissä kuin yksityiselämässäkin.

Pikku enkeli on vahva avaus uudelle dekkarisarjalle, jonka toista osaa saamme jäädä odottamaan ilmeisesti syksyyn 2017 saakka (toisen osan nimi on Pikisaari), mutta helpottava tieto on se, että kirjailija kirjoittaa jo sitä, ja uskoisin että Baggen vauhdilla ennen tätä jatko-osaa saamme lukea häneltä useita muita teoksia ja tarinoita.

Tapani Bagge on laatumerkki dekkarien takana.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

G.T. Karber - Murha!

  G.T. Karber Murha! 100 mysteeriä nojatuolietsiville Gummerus, 2024 G.T. Karberin Murha! on täydellinen valinta kaikille mysteerien ja älypelien ystäville. Kirja yhdistää murhamysteerien kiehtovan maailman ja loogiset pulmat, jotka haastavat lukijan terävimmän päättelykyvyn. Karber on rakentanut kirjan huolella, tarjoten 100 erilaista arvoitusta, jotka vaihtelevat vaikeustasoltaan ja tempaavat lukijan mukaansa ratkomaan rikoksia. Yksi kirjan vahvuuksista on sen interaktiivisuus. Pulmat on suunniteltu siten, että ne todella vaativat lukijalta luovaa ajattelua ja tarkkaa logiikkaa, mutta ne eivät koskaan tunnu mahdottomilta (Tai näi voi olettaa). Karber onnistuu ylläpitämään tasapainon haastavuuden ja palkitsevuuden välillä, mikä tekee arvoitusten ratkaisemisesta erityisen tyydyttävää. Jokainen mysteeri on omalaatuinen, ja monet tapaukset tuovat mukanaan hauskoja oivalluksia ja yllättäviä käänteitä. Kirjan rakenne tukee hyvin lukijan matkaa: arvoitukset kehittyvät vähitellen vaike...

Lars Kepler - Unissakävelijä

  Lars Kepler Unissakävelijä Tammi, 2024 Lars Keplerin Unissakävelijä (alkuperäiskielellä Sömngångaren ) on huippujännittävä lisä Joona Linna -sarjaan, joka ei petä fanejaan. Tämä kymmenes osa vie lukijan syvälle synkkään ja hämärään rikostutkintaan, joka yhdistelee Keplerin tavaramerkiksi muodostuneita piirteitä: psykologiaa, intensiivistä jännitystä ja häiritsevän tarkkoja kohtauksia. Kirja alkaa , kun  leirintäalueen asuntovaunusta löytyy nuori poika, joka on sekaisin ja pahoinpidelty. Hänen ympärillään on karmea murha, joka tuntuu olevan enemmän kuin vain sattuman oikku. Alkuasetelman tarjoama tunnelma on hyytävä, ja Kepler osaa käyttää pelkoa tehokkaasti. Tapahtumien edetessä piirtyy esiin todella monimutkainen rikos, joka yllättää käänteillään. Unissakävelijä onnistuu luomaan tiheän ilmapiirin, jossa kukaan ei ole turvassa, eikä mikään ole niin kuin miltä se aluksi vaikuttaa. Joona Linna on jälleen tutussa roolissaan, mutta tämän kerran hän joutuu kohtaamaan entistä su...

Seppo Jokinen - Kuolevaksi julistettu

Seppo Jokinen Kuolevaksi julistettu Crime Time, 2015 20. Koskis kirja tykittää varmalla otteella "Mies juoksee henkensä hädässä läpi Tampereen keskustan. Silti hän ei suostu paljastamaan poliisille vainoajansa nimeä. Kohta mies joutuu tahallisen päälleajon uhriksi, mutta pakenee paikalta pahasti loukkaantuneena. Se saa komisario Koskisen ymmälleen. Miksi mies vaikenee, vaikka tietää olevansa kuolemanvaarassa? Samaan aikaan Tampereen poliisia työllistää ravintolassa naisia vaaniva mies, jonka saaliiksi joutuneet uhrit heräävät seuraavana aamuna oudoista paikoista eri puolilta kaupunkia. He eivät ole kuitenkaan joutuneet ruumiillisen väkivallan kohteeksi, ja se herättää poliisissa pelon, onko muutaman vuoden piilossa pysynyt pihkahiippari palannut kuvioihin. Eikä Sakari Koskisen työtaakkaa helpota yhtään läheisen työtoverin kadonneen tyttären yhä epätoivoisemmiksi käyneet etsinnät." Seppo Jokinen on kirjoittanut jälleen yhden vuoden mielenkiintoisimmista ...