Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Kauhu merkityt tekstit.

Laura Mauro - Otavaisen olkapäillä

Laura Mauro Otavaisen olkapäillä Haamu, 2024 Kuten kirjailija Marko Hautala kirjan alkusanoissa mainitsee, että tämän kirjan tekijä nimensä puolesta olla suomalainen Mauron Laura. Eipä olekkaan, vaan kyseessä on brittiläinen kirjailija Laura Mauro, joka omasta kiinnostuksesta Suomen historiaan ja kansanperinteeseen kirjoitti kirjan On the Shoulders of Otava. Olisiko tämäkään kirja koskaan päässyt suomalaisten luettavaksi, ellei Marko Hautala olisi vuonna 2022 ollut Scarborough'ssa ChillerCon -tapahtumassa. Pysähtynyt siellä erään kauhukustantamon kojulle ja huomannut siellä Suomen sisällissotaan sijoittuvan teoksen, jonka tekijän nimi kuulosti vieläpä liikaa suomalaiselta. On paljosta kiittäminen sattumien, että nyt meillä on luettavana Laura Mauron pienoisromaani joka ei jätä lukijaa helpolla. On vuosi 1918. Köyhän perheen tytär Siiri Tuokkola on liittynyt punakaartiin. Omien joukossa naistaistelijoita sekä vierastetaan että toisaalta ylistetään proletariaatin yhtenäisyyden symbol...

Marko Hautala - Musta kieli

  Marko Hautala Musta kieli Tammi, 2023 🌟🌟🌟🌟🌟 / 🌟🌟🌟🌟🌟 Marko Hautala on vaasalainen kirjailija, joka on kirjoittamillaan psykologisilla romaaneillaan voitanut Tiiliskivi-palkinnon sekä Kalevi Jäntin palkiinon. 2020 hän oli myös ehdolla yhdysvaltalaisen Shirley Jackson Award -palkinnon saajaksi. Arvosteluissa Hautalan kirjat keräävät yleensä hyvin positiivista tekstiä kuten 2022 ilmestynyt kauhunovellikokoelma Kuolleiden valssi, joka osoittaa että Hautala on parhaimmillaan myös lyhyemmissä teksteissä joissa kauhunsanoma pitää kirjoittaa monta kertaa lyhyemmäksi kuin romaaneissa. Musta kieli on kymmenes kauhuromaani sekä näiden lisäksi Hautalalta on julkaistu kaksi lapsille suunnattua "kauhu"tarinaa. Perinteiseksi on tullut myös jouluinen kauhunovelli. Hautalan tekstejä on julkaistu myös eri lehdissä. Marko Hautalaa kutsutaan joissain teksteissä myös kauhukirjallisuuden pahaksi isäksi. Paha isä hän voi olla monellakin tapaa ja yksi on se, että olet juuri ottanut Hauta...

Ramsey Campbell - Vanhat sarvet

  Ramsey Campbell Vanhat sarvet Haamu kustannus, 2023 Ramsey Campbell syntyi Briteissä vuonna 1946. Hänen ensimmäinen teksti julkaistiin 1960 -luvulla, mutta 1970 -luvun jälkeen Cambellin tekstejä on julkaistu lukuisia ja aktiivista julkaisu-uraa hän vietti  1980- ja 1990 luvut jonka jälkeen vauhti on hieman hiipunut. Campbell on yksi arvostetuimmista kauhukirjailijoista, jonka kirjoituksissa näkyy, kuuluu ja aistii H.P. Lovecraftin perinnön. Suomeksi Campbellin tarinoita on julkaistu harvinaisen vähän ja nyt hiljattain julkaistu Haamu kustannuksen julkaisema Vanhat sarvet tuo meille luettavaksi viisi suomennetta kauhutarinaa.  Mikä sitten tekee Campbellista niin hyvän? Yksi syy on se, että kuten monen kauhukirjailijan kohdalla se kauhu tuodaan ylenpalttisella veren ja väkivallan mässäilyllä, mutta Campbellin tarinoissa tätä ei juurikaan ole. Eli hyvä kauhu laitetaan lukijan pääsisälle muilla keinoilla, pienillä ajatuksilla jotka jäävät lukijan mieleen pyörimään. Ehkä saa...

Harri István Mäki - Kirottu

  Harri István Mäki Kirottu Haamu kustannus, 2023 Viktorin ja Melissan piti olla ikuisia ystäviä, kaksi toisensa löytänyttä kummajaista koulun tasaharmaan oppilasmassan kansoittamalla käytävällä. Mutta Melissa pilasi kaiken, ja Viktor päätti tehdä Melissan elämästä elävän painajaisen. Kun Viktor kohtaa Melissan sattumalta järven rannalla, hän tönäisee kinastelun päätteeksi uimataidottoman tytön laiturilta. Viktor syöksyy auttamaan, mutta liian myöhään. Seuraavana päivänä Melissa ilmestyy kouluun kuin mitään ei olisi tapahtunut. Pian Viktor huomaa itse olevansa keskellä painajaista. Märät jalanjäljet, hurjat hallusinaatiot, armottomat kiusanteot ja ansat johtavat Viktorin takaisin kirotulle rikospaikalle. Järven pimeissä syvyyksissä odottaa karmaiseva totuus. Harri István Mäeltä julkaistiin heti vuoden 2023 alkuun järisyttävän laadukas nuorten kauhukirja. Suomessa ei montaa kirjailijaa ole jolla on taito luoda kutkuttavan piinaava ja jännityksen tasaisena lukijan päässä kulkeva tari...

Per Faxneld - Uhripuu

  PER FAXNELD Uhripuu Haamu, 2022 1700- ja 1800 -luvuille sijoittuvat lyhyet kauhutarinat iskevät todella lujaa lukijaan. Neljäkymmentäneljä kansangoottilaista kertomusta kuten kirjassa kerrotaan. Pituudeltaan nämä ovat keskimäärin kolmen sivunpituisia ja ehkä juuri siksi ne iskevät mieliin niin vahvasti. Kirjailija on hyvin tarkasti miettinyt jokaisen lauseen ja mihin kohtaan tarinaan hän iskee sen elementin jolla vangitsee tai jopa pelottaa lukijan ja siinä ruotsalainen Per Faxneld on onnistunut todella hyvin. Lyhyiden tarinoiden lukeminen oli yhtä nautintoa ensimmäisestä aina sinne viimeiseen saakka. Olen lukenut paljon suomalaista mytologiaa, kansanuskomuskertomuksia, noitakirjoja jne. Monet kirjan tarinoista oli tuttuja ja oletankin että näiden tarinoiden pohjana on hyvin vahvasti kirjailijan oma kiinnostus aiheeseen. Kirjailija Per Faxneld on minulle tuntematon ja tämä olikin ensimmäinen suomennos hänen teoksistaan ja todellakin toivon, että ei viimeinen. Haamu Kustannus on j...

Stephen King - Mitä enemmän verta

  Stephen King Mitä enemmän verta Tammi, 2021 Stephen King on parhaimmillaan lyhyissä tarinoissa, minulle ne ovat alle 100 sivun tarinat joita tämä kirja sisältää kolme ja sitten on yksi yli 150 sivun novelli.  Kirjan aloittaa Herra Harriganin puhelin niminen tarina, jota voidaan pitää hyvin klassisena kostotarinana haudan takaa. Tarinassa on pieni poika joka palkkautuu Harriganille yhdeksänvuotiaana tekemään pieniä kotitöitä, palkkioksi Craig saa vuosittain neljä kertaa kirjekuoren joka sisältää raaputusarvan. Ystävänpäivä, kiitospäivä, joulu ja syntymäpäivä on tällaiset juhlapäivät kun Harrigan päättää valkita avuliaan pojan joka myöhemmin tarinan edetessä kasvaa mutta Harriganin lahjat eivät. Kun Craig haluaa puolestaan palkita vanhan miehen kännykällä muuttuu myös Harriganin elämä kun hän huomaa kuinka hyödyllinen kapine tuo puhelin voikaan olla. Toinen tarina, Chuckin elämä , liittyy myös tekniikkaan nimittäin aikaan kun Internet lopetti toiminnan. Tähän novelliin King o...

Stephen King - Se

Stephen King Se Tammi, 2017 Stephen Kingin romaaneja en ole montaakaan lukenut, mutta kirjoista tehtyjä elokuvia ja sarjoja olen kyllä katsonut lähes kaikki mitä on ilmestynyt. King "yllätti" julkaisemalla Mersumies -trilogia n joka ei ollut hänelle tyypillistä kauhu vaan enimmäkseen dekkarimaista seikkailua. Yksi Stephen Kingin legendaarisimmista kirjoista on tietenkin kirja nimeltää Se . Tästä kirjasta tehtiin myös vuonna 2017 elokuva joka nostatti jälleen kerran pelottavat klovnit kaduille. On vuosi 1988, seitsemän vuotias Georgie tutustuu klovniin nimeltä Pennywise, he ystävystyvät ja ystävyyden merkiksi Georgie saa klovnilta paperista tehdyn veneen joka joitakin aikoja sitten meni hukkaan Georgielta. Ja kun poika kurottautuu ottamaan venettää tapahtuu jotain odottamatonta, pelle puraisee pojan käden poikki ja kiskaisee mukanaan viemäriin. Tästä oikeastaan alkaa tarina jota kestää yli tuhat sivua. Alunperin tämä kirja on julkaistu kahtena eri ...

Marko Hautala (toim.) - Valkoiset varpaat

Marko Hautala (toim.) Valkoiset varpaat - kauhutarinoita Haamu Kustannus, 2015 Valkoiset varpaat on seitsemän kirjailijan kauhutarinoita sisältävä antologia, jonka on julkaissut vaasalainen Haamu Kustannus. Kirjan toimittajana on häärinyt kauhugenren ykkösnimi Suomessa, Marko Hautala jonka omasta tarinasta, Varpaat , julkaistiin myös sarjakuva-albumi. Yleensä kun aletaan kokoamaan tietyn genren tarinoita antologiaksi, valitaan siihen myös sen genren edustajia. Hautala on tehnyt kuitenkin ilahduttavan poikkeuksen tässä ja valinnut kirjoittajiksi nimiä, joita et voi sotkea kauhuun, kuten Virpi Hämeen-Anttila tai Essi Kummu. Poikkeuksen tähän kaavaan tekee Hautalan ohella ruotsalainen kirjailija Anders Fager, joka edustaa puhdasta kauhua. Antologian helmiksi nousevat kirjan avaava Virpi Hämeen-Anttilan Suljettu osasto niminen tarina, joka on hyvinkin perinteinen kauhutarina, ja ehkäpä se juuri siksi on kirjan parhaimpia tarinoita. Lisäksi Marko Hautalan Varpaat ansaits...

Grady Hendrix - Horrorstör

Grady Hendrix Horrorstör Lector kustannus Oy MEITÄ EI PYSÄYTÄ MIKÄÄN. EMME LEPÄÄ KOSKAAN. JA NYT TULEMME SINUNKIN KOTIISI. Lause on huonekalujätti Orskin yksi mainoslauseista. Muutama Orskin työntekijöistä pyydetään mukaan erikoiseen työvuoroon, josta ei saa hiiskua kenellekään. Työvuoron aikana joka tapahtuu yöllä yritetään ottaa kiinni rikollinen joka rikkoo Kjërring -kirjahyllyjä ja Glans -juomalaseja, aamuisin löytyy myös usein tuhottuja Liripip -vaatakaappeja. Kuka on näiden tihutöiden takana? Kolme Orskin työntekijää lukkiutuvat muiden lähdettyä tavarataloo ja alkavat partioimaan ja etsimään jos syyllinen tekisi tekonsa jälleen. Aluksi kaikki tuntuu olevan ihan normaalia, eräät työntekijät ovat tulleet vain lempimään huonekalukaupan näyttelytilaan mutta sitten kaikki muuttuu radikaalisesti. Aivan kuin huonekalukauppa heräisi henkiin, aivan toisessa ulottuvuudessa, toisessa maailmassa. Ei edes hälytyskeskuksessa tunneta kyseistä paikka, eikä apu löydä ...