Juho Saari Kuuluisan kuoleman varjo Gaudeamus, 2020 Kuuluisan kuoleman varjo on varsin laadukas tietokirja ja selvitys Kyllikki Saaren murhan unohtamattomuudesta. Kirjan kirjoittaja Saari ei syyllistä tai halua syyllistää ketään kirjassa. Hän tuo esille nimiä ja mahdollisia tekijöitä, mutta ketään ei osoiteta sormella vaikka näin laadukkaan teoksen olisi suonut esittää se syyllinen. Varmuutta syyllisestä ei kuitenkaan ole ja tuskin näin pitän ajan päästä tuleekaan. Aineistoa murhasta ja syyllisistä on paljon ja niitä on tätä kirjaa varten tutkittu ja avattu lukijalle. Kirjoittaja kertoo, että hän ei ole käynyt Kyllikki Saaren suohaudalla, minä olen. Paikka on tienvarrelta suhteellisen kaukana, joten tekijä on halunnut varmistaa, että ruumista ei heti löydetä ja mitä siellä onkaan tapahtunut on tehty kaikessa rauhassa, kaukana asutuksesta. En ota kantaa siihen esittääkö kirjoittaja syytöksiä sivuilla, niin voidaan tulkita teksteistä mutta pääsääntöisesti hän pyrkii esittämään kir...