Mikko Mattlar Olli Ahvenlahti, piano Docendo, 2023 Tietokirjailija Mikko Mattlarin monen vuoden uurastuksen tulos on saatu kansien väliin. Hän on kirjoittanut elämäkerran pianisti Olli Ahvenlahdesta. Nimenä Olli Ahvenlahti lienee monelle tuttu mutta se mitä mies on tehnyt pitkällä urallaan taitaa olla toinen juttu. Myös se miten ansioitunut hän on kulttuurin eri saroilla ei liene tuttua monellekaan, ei ainakaan tavalliselle musiikin kuuntelijalle. Ahvenlahti on nuoresta pojasta lähtien ollut mukana monessa. Hän on levyttänyt omia jazz-levyjä, toiminut orkesterijohtajana, säveltänyt ja ollut mukana erilaisissa viihdeohjelmissa. Hän on se kuuluisa Puppe joka putosi tuolilta Vesa-Matti Loirin Naurava kulkuri kappaleessa, jonka esitti Loirin hahmo Kusela. Itse aloitin kirjan lukemisen epäilevästi, että jaksaako minua kiinnostaa elämäkerta pianistista. Kuten elämäkerrat alkavat alkoi tämäkin lapsuudesta ja päättyi tähän päivään. Itseä kiinnostava osuus alkoi kun aloitettiin kirj...