Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Kikka merkityt tekstit.

Kai Kortelainen - Kikka: Traaginen elämä sisaren silmin

  Kai Kortelainen Kikka: Traaginen elämä sisaren silmin Minerva, 2023 Olisiko Kikka vielä elossa jos hän olisi saanut luoda uraansa niin kuin hän itse olisi halunnut? Ehkä olisi. Kikan elämä uran varjossa oli traagista ja uran myötä se myös jatkui sellaisena. Kikka loi ympärilleen tiiviin läpipääsemättömän seinän, jonka takaa hän ohjasi Kikkaa. Kikka hahmon takana oleva Kirsi oli kuitenkin erilainen kuin Kikka mutta vähitellen nämä kaksi kietoutui toisiinsa ja lopulta Kikka otti niin pahasti valtaa, että myös Kirsin elämä oli romuna. Kirsin sisko kertoo tarinan siskostaan. Kuka muukaan olisi parempi kertomaan tarkkanäköisen kertomuksen Kikasta kuin henkilö joka on tuntenut "Kikan" lapsesta asti. Kirsin elämän lähtökohdat eivät olleet ruusukkaat. Siihen sisältyi alkoholiperheen elämä, hyväksikäyttö, itsetuhoisuus ja lopulta myös kamppailut oman mielensä kanssa. Kikka on edelleen yksi eniten myydyistä naisartisteista Suomessa jolla olisi varmasti ollut vielä paljon annettavaa n...

Raija Pelli - Kikka: Mä haluun viihdyttää

  Raija Pelli Kikka: Mä haluun viihdyttää Docendo, 2020 Vaikka Kikka teki levyttävänä artistina hyvin lyhyen uran Suomessa on hän silti yksi Suomen myydyimmistä artisteista. Kikka julkaisi elinaikanaan vain kuusi albumia, mutta jokainen hänet muistaa. Kikka muistetaan hiteistä, jotka olivat ns. pikkutuhmia lauluja. Niissä lauluissa ei sanottu suoraan mitä oli laulun sanojen takana vaan ne kumpusivat kiertoilmaisuksien kautta kuten laulu Sukkula venukseen. Kirjan kirjoittaja Raija Pelli kertoo Kikan tarinan omasta näkökulmastaan, eli ystävän silmin. Hän oli Kikan tuttu uran alusta saakka aivan Kikan viimeisiin päiviin saakka. Hän eli artistin surut ja ilot. Voisi jopa sanoa, että Kikalla oli kahdet kasvot, hän oli päivällä kotihengetär ja kun iltahämäryys saapui kuoriutui hänestä diskobiitin kuningatar, mahtava, osaava laulaja. Nämä kaksi persoonaa lopulta sekoittivat sen varran palettia, että perhe-elämä kuin myös ura koki kolauksia. Kikka itse olisi ilmeisesti halunnut uudistautua...