Siirry pääsisältöön

M. A. Numminen - Jazzin meining


M. A. Numminen
Jazzin meining
Aviador, 2016


"Jazz on muusikin taiteista arvaamattomin,
se on sisällöllisesti vaativin.
Kukaan ei voi ennustaa soolon suuntaa,
ei edes soittaja itse,
jos hän on tosi jazzmuusikko."
We Jazz -tapahtuman avajasissa esitetty proosaruno (ote siitä).


"Omaleimainen sukupolvien kestosuosikki M.A. Numminen kertoo kokemuksistaan nuorena jazzharrastajana ja –valokuvaajana – ja omasta suhteestaan jazziin ja jatsiin. Somerolla Unto Monosen tangoyhtyeessä uransa aloittanut Numminen oli todistamassa, kun Duke Ellingtonin ja Count Basien legndaariset big band -orkesterit vierailivat Suomessa. Hän oli kameroineen paikalla myös vuonna 1961, kun vanhanaikaisimmat jazzin ystävät poistuivat Kulttuuritalolta kesken John Coltranen ja Eric Dolphyn konsertin.
Nuori Ylioppilaslehden reportteri Numminen oli itseoikeutettuna haastattelijana myös silloin, kun jazzin kauhukakara Theolonius Monk antoi haastattelun Sokoksesta ostettu karvalakki päässään. Vuosien kuluttua Monk ja muut New Yorkin legendaarisen Village Vanguard -klubin kestotähdet olivat päästä nauttimaan vastavierailusta. Nummisen ja Hietasen ”Amerikan valloitus” jäi kuitenkin aikataulusyistä sillä kertaa toteutumatta. Suomessa parivaljakon ja Uusrahvaanomaisen Jatsiorkesterin ”meining” sen sijaan on kaikkien rakastamaa historiaa."

Jazz jakaa mielipiteitä kuten varmaan jakaa tämä kirjakin, en tarkoita että joku voisi sitä inhota, sitä joko rakastaa tai siitä tykkää. Numminen on tuttu mies monesta. Itse muistan Nummisen nuoruusaikojen lastenohjelmista hyppivänä ja laulavana Gommi-jäniksenä. Numminen on myös näyttelijä, säveltäjä, ohjaaja, käsikirjoittaja, kirjailija, laulaja, muusikko, Numminen on monialaosaaja jonka uusin kirja Jazzin meining ilmestyi keväällä 2016. Kuten esittelyteksti kertoo, se on täynnä M. A. Nummisen itsensä ottamia valokuvia legendaarisista jazz-muusikoista jotka, voi jopa sanoa, vyöryivät Suomeen soittamaan erityisesti kuusikymmentäluvulla.

Kirja on täynnä asiallista tekstiä ja esittelyä näistä legendoista ja kirja tarjoaa myös hauskan haastattelun, jonka Numminen teki tai voisiko sanoa yritti saada Theolonius Monkilta, vaikka haastattelijana toiminut Numminen koitti kaikella keinolla saada Monkilta vastauksia kysymyksiin, niitä ei tullut. Hän kysyi monta kertaa häiritseekö hän Monkia tai onko hän liian tungeksiva, näihin Monk vastasi että ette ole mutta mitään järkevää vastausta ei koskaan tullut. On onni, että tämä haastattelu on saatu kirjattua ylös, koska se on yksi suomalaisen jazz-haastatteluhistorian merkittävimpiä tai ainakin omalaatuisimpia ja näin ollen sopinee juurikin Nummisen tyyliin.


http://www.rockadillo.fi/m-a-numminen
Kirjailija M. A. Numminen syntyi Somerolla 12. maaliskuuta 1940. 

Hänen omaperäinen lauluäänensä on vuosien varrella taittunut niin jazziin, tangoon kuin rokkiin ja sitä kautta lastenlauluihin ja käännöskappaleisiin.

Vuosien varrella hän on käyttänyt monenlaisia taiteilija nimiä, kuten La Kamarado, Viljo Kyttälä, Usko Suomalinen, E. Väline, mutta tunnetuimmat lienevät kuitenkin M. A. Numminen sekä Gommi.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Seppo Jokinen - Vakaasti harkiten

Seppo Jokinen Vakaasti harkiten CrimeTime, 2017
Yhden sivulaukauksen jälkeen Jokinen tekee taas selvää jälkeä
Otsikossa viittaa Jokisen edelliseen dekkariin, Rahtari, joka oli (huom! omasta mielestäni) yksi Jokisen epäonnistuneimpia dekkareita. Onneksi Jokinen teki paluun ja uusin dekkari Vakaasti harkiten, taasen on Jokisen parhaimistoon kuuluvia teoksia.
Joku on iskenyt naskalin uhrin niskaan uimarannalla, tästä alkaa tarina joka pitää lujassa otteessa loppuun saakka. Jännäksi tarinan osoittain tekee, se että lukijalle kerrotaan murhaaja heti kättelyssä ja lukija onkin asemassa jossa se tietää murhaajan mutta rikosta tutkivat poliisit eivät. Mutta kun löytyykin toinen uhri, jolla törröttää myös naskali niskassa, ja ensimmäisesta syytetty istuukin vankilassa? Kuinkas näin kävi? Jokinen on punonut naskalinterävän juonen niin rikoksista, kuin myös tuttuun tapaan Koskisen omasta henkilökohtaisesta elämästä.
Kotimainen laatudekkari voi hyvin ja paljolti siitä on kiittäminen Seppo Jokista…

Lars Wilderäng - Tähtikirkas

Lars Wilderäng Tähtikirkas Jalava, 2017

TÄMÄ KIRJA POMPPAA YHDEKSI VUODEN 2018 PARHAIMMAKSI KIRJAKSI, TÄHTIKIRKKAASTI!

Lars Wilderängin Tähtikirkas oli mahtava yllätys. Tartuin kirjaan sattumalta, ja nyt odotellaan innolla koska trilogian seuraavat osat ilmestyvät. Kirjahan kertoo sen mikä meidän aika monen päässä varmaan pyörii: Mitä jos kaikki sähkölaitteet lakkaisi toimimasta, ei olisi sähköä.


Kirjan tarina tarjoaa kaaosta kaaoksen perään. Wilderäng tarjoaa lukijalle lähes viisisataa sivua jännittävää luettavaa. Tarinaa seurataan useamman henkilön näkökulmasta ja se luo tarinalle uskottavan, mahtavan tunnelman. Wilderäng ei myöskään pelkää kertoa niitä kovinpia hetkiä joita tällainen katastrofi voi aiheuttaa perheessä.

Kirjan tarina sijoittuu mielenkiintoisesti Ruotsiin, eikä Amerikkaan josta on totuttu saamaan useampiakin tämänkaltaisia maailmanlopputarinoita, mutta ruotsalainen kirjailija vetää pitemmän korren ja tekee kirjasta tyylikkään kokonaisuuden.

Kirja on jaettu neljään osaan.…

Christian Rönnbacka - Tuonen korppi

Christian Rönnbacka Tuonen korppi Crime Time, 2017

Tuonen korppi on Christian Rönnbackan seitsemäs Hautalehto -sarjan kirja. Vuodesta  2012 lähtien Rönnbackalta on totuttu saamaan luettavaksi uusi dekkari. Itselleni Rönnbackan uuden kirjan ilmestyminen on aina kova juttu ja odotuksia täynnä.
Rönnbacka ei ole vielä onnistunut kirjoittaman hutilyöntiä vaan kirja kirjalta hän koventaa otetta ja on ollut ilo huomata, että kaksi viimeisintä Hautalehto -dekkaria on ollut varsin kovaa kamaa. Rönnbackan kielenkäyttö ei välttämättä saa kaikilta lukijoilta tyylipuhtaita pisteitä, mutta vittu jos kirjailijan tyyli kiinnosta niin jätä ihmeessä kirja väliin, mutta sitten se on oma häpeä nimittäin Rönnbacka on tämän hetken kuumin dekkarikirjailija.

Itse pidän hyvinkin paljon Rönnbackan tyylistä jossa juurikin tämä edelläkin mainittu sana on viljelty siellä täällä mutta ei liikaa. Liian moni on tosikko, joka ei suvaitse kirjassakaan kielenkäyttöä joka on halventavaa mutta nykynuoriso taitanee kuiten…