Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Brian Wilson merkityt tekstit.

Brian Wilson - Valoa ja varjoja -muistelmat

Brian Wilson Valoa ja varjoja, muistelmat Like, 2017 Maineikas musiikkinero paljastaa myrskyisen elämänsä käänteet Yksi popmusiikin suurimmista neroista, The Beach Boysin johtohahmo Brian Wilson kertoo hätkähdyttävän selviytymistarinansa. The Beach Boysin kultakauden jälkeen Wilson kärsi huume- ja mielenterveysongelmista ja ajautui rajuun taloudelliseen ja henkiseen hyväksikäyttökierteeseen, jonka takana oli hänen psykiatrinsa. Kahdeksan vuoden ajan Wilson oli täysin riippuvainen psykiatristaan, joka piti artistin kurissa rauhoittavilla lääkkeillä ja ohjaili tätä oman mielensä mukaan. Lopulta, 1990-luvun alussa, Wilson pääsi irti orjuuttajastaan ja ponnisteli takaisin popmaailman huipulle. Brian Wilson  (s. 1942) tunnetaan The Beach Boys -yhtyeen pääasiallisena säveltäjänä, sovittajana ja tuottajana. Brian Wilson on kirjoittanut muistelmansa. Hänen elämänsä on ollut täynnä huhuja ja kuten kirjassa kerrotaan osa niistä on kyllä totta mutta suurin osa on kuitenkin ...