Siirry pääsisältöön

Jukka Kuoppamäki & Juha Rantala (toim.) - Sinne ja takaisin - Matka Euroopan sydämeen


Kirja on aivan uusi elämänkerta Jukka Kuoppamäen elämästä ja urasta. Tosin kirjassa paneudutaan enemmän Jukan musiikilliseen uraan, levyihin ja saavutuksiin. Kirjassa käydään läpi Jukan mittava levytyspuoli, aina siitä lähtien kun koko ura alkoi ja miten on päästy tähän päivään. Samalla merkittävän huomion kirjassa on saanut Jukan ammatti Saksassa, toiminta Kristiyhteisön pappina.

Eräs kirjan mielenkintoisimmista tarinoista on Jukan poliittinen "ura". Jukka on uransa aikana ollut mukana politiikassa, sekä joutunut olemaan politiikan pelinappulana. Hänen varma voittonsa musiikkifestivaaleilla kaatui siihen, että hänen kilpailukappaleensa oli liian kantaaottava. Vaikka yleisö tykkäsi ja taputti Jukan useasti lavalle, ja myös Jukka piti itseään moraalisena voittajana niin kävi kuitenkin niin, että isokoneisto oli soittanut kilpailupaikalle, että Jukka ei saanut voittaa. Mutta Jukan uralle mahtuu paljon hienoa voittoja niin ulkomailla kuin kotimaissakin ja yksi Jukan sinnikkyyden osoitus on se, että kun tappio tuli hän teki laulun "Kultaa tai kunniaa", ja se räväytti koko potin, ja Jukan ura lähti vauhdikaaseen nousukiitoon.

Kirja sisältää täydellisen Kuoppamäen diskografian, niin kotimaassa julkaistut kuin myös esim. Saksassa tai Amerikoissa julkaistut levytykset, jotka harvinaisa keräilykamaa.

Myönnän, että olen itse Kuoppamäki fani ja minulta löytyy paljon Kuoppamäen musiikkia, joskus ollut LP -levyjä mutta osa on kadonnut ja osa myyty. Mutta löytyy myös kasetteja, sekä näitä ulkomailla julkaistuja että kotimaassa. Ja oli hieno huomata, että Jukan vanhempaa tuotantoa oli tullua monen CD:n voimalla kauppoihin, eli Jukan musiikki elää edelleen ja tässä kirjassa on bonuksena hieno CD jossa on muutama kappale uutta Kuoppamäen musiikkia.

"Sinne ja takaisin - matka Euroopan sydämeen on koskettava elämäkerta Jukka Kuoppamäestä - miehestä suomalaisten rakastamien ikivihreiden kappaleiden takana.
Kuoppamäen tarina etenee lapsuusajan tunnelmista Helsingissä kohti tunnustetun viihdetaiteilijan uraa. Kuoppamäen muistoissa saavat osansa Syksyn Sävel, muusikkokollegat ja musiikkielämän monenlaiset kiemurat.
Uralla yllättävä käänne tapahtui, kun menestynyt muusikko päätti lähteä Saksaan opiskelemaan papiksi. Lukija tutustuukin myös uudenlaiseen, henkistä kasvua etsivään Kuoppamäkeen.
Teoksen on kirjoittanut tietokirjailija Juha Rantala. Mukana on myös täydellinen listaus Kuoppamäen levyttämistä kappaleista sekä uusia kappaleita sisältävä CD-levy."

Kirja on ehdottomasti yksi parhaista kevyenmusiikin artistista tehty henkilökuvaus, ja antaa uutta tietoa Jukan elämästä Saksassa, sekä hänen musiikistaan. Vaikka aina ei aurinko olekkaan paistanut Kuoppamäelle, esim. hänen levy-yhtiönsä Satsangan ongelmat, musiikilliset heikot vuodet, poliittinen "vaino", niin aina on noustu ja upeaa musiikkia Jukka tekee edelleen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

G.T. Karber - Murha!

  G.T. Karber Murha! 100 mysteeriä nojatuolietsiville Gummerus, 2024 G.T. Karberin Murha! on täydellinen valinta kaikille mysteerien ja älypelien ystäville. Kirja yhdistää murhamysteerien kiehtovan maailman ja loogiset pulmat, jotka haastavat lukijan terävimmän päättelykyvyn. Karber on rakentanut kirjan huolella, tarjoten 100 erilaista arvoitusta, jotka vaihtelevat vaikeustasoltaan ja tempaavat lukijan mukaansa ratkomaan rikoksia. Yksi kirjan vahvuuksista on sen interaktiivisuus. Pulmat on suunniteltu siten, että ne todella vaativat lukijalta luovaa ajattelua ja tarkkaa logiikkaa, mutta ne eivät koskaan tunnu mahdottomilta (Tai näi voi olettaa). Karber onnistuu ylläpitämään tasapainon haastavuuden ja palkitsevuuden välillä, mikä tekee arvoitusten ratkaisemisesta erityisen tyydyttävää. Jokainen mysteeri on omalaatuinen, ja monet tapaukset tuovat mukanaan hauskoja oivalluksia ja yllättäviä käänteitä. Kirjan rakenne tukee hyvin lukijan matkaa: arvoitukset kehittyvät vähitellen vaike...

Pekka Ruissalo - J. Karjalaisesta: Vuosi vuodelta

Pekka Ruissalo J. Karjalaisesta : Vuosi vuodelta Readme, 2026 J. Karjalainen kuuluu niihin suomalaisiin artisteihin, joiden kohdalla pelkkä hittien luetteleminen ei oikein riitä kertomaan, mistä hänen merkityksessään on kyse. Hänen laulunsa ovat kulkeneet suomalaisten mukana vuosikymmenestä toiseen, mutta mies laulujen takana on onnistunut säilyttämään ympärillään myös tietyn salaperäisyyden. Pekka Ruissalon J. Karjalaisesta – Vuosi vuodelta lähestyy pitkää uraa nimensä mukaisesti kronologisesti. Ratkaisu on toimiva. Lukija pääsee seuraamaan, kuinka nuoresta bluesista, folkista ja kantrista kiinnostuneesta miehestä kasvaa yksi suomalaisen populaarimusiikin tunnetuimmista lauluntekijöistä. Tähän alkuun heti pitää mainita, että tämä kirja ei ole elämäkerta kirja ja kuten kirjassakin todetaan tämän kirjan tekoon J. Karjalainen ei ole itse ollut vaikuttamassa. Kun ura pilkotaan vuosiin ja vaiheisiin, tutut laulut ja levyt asettuvat osaksi suurempaa kokonaisuutta. Jälkikäteen katsottuna vuo...

Reijo Mäki - Maitolasimies

  Reijo Mäki Maitolasimies Otava, 2024 Maitolasimies on Reijo Mäen 35. Jussi Vares dekkari. Ensimmäinen, Moukanpeli, ilmestyi vuonna 1986, eli kohta juhlitaan jo Vares sarjan pyöreitä vuosia. Viime aikojen Jussi Vares dekkarit ovat olleet hyvin ennalta arvattavia lähinnä huonolla huumorilla höystettyjä tekeleitä. Onhan kirjoittajalla tietenkin oma huumorinsa, jota hän viljelee kirjasta kirjaan. Yksi häiritsevä asia tässä dekkarissa oli mm. se, että hän taivutti Pekko etunimen Pekkon. Oliko se tarkoituksellista vai ei, mutta oletin tämän olevan vain yksi virheellinen taivutus, mutta tätä samaa muotoa käytettiin jatkuvasti. Reijo Mäen uusimmat dekkarit ovat jo nimetty myös huumorimielessä kuten tämä Maitolasimies, tai esim aikaisempina vuosina ilmestyneet Köyhä Ritari, Soopeli, Hot Dog tai Kakolan kalpea. Toinen tunnistettava asia näissä on hyvin huumoripitoiset hahmojen nimet ja useimmiten näitä löytyy naishahmoilta joiden kanssa Jussi Vareksella tuntuu olevan aina vipinää ja ylläty...