"Kaksion kaapit täyttyvät harsovaipoista ja pehmoleluista. Runsaat 50 senttiä ja kolme kiloa punaista lihaa levyttää pinnasängyssä ja valvottaa koliikkihuudollaan. Miten avovaimo sai suostuteltua tähän? Kuoriutuuko Ulpusta ihminen? Tuleeko isästä, pian kolmekymppisestä mainosmiehestä, pullantuoksuinen koti-isä – vai jotain aivan muuta?
Hippo Taatilan esikoisromaani Isipappablues kajahtaa routaisen hiekkalaatikon reunalta. Romaani kuvaa vanhemmuuden kiirastulta ja heittää perinteiset sukupuoliroolit päälaelleen. Mustan huumorin sävyttämä rytmiräiske on 2010-luvun sukupolvitarina mutta myös karheanhellä rakkaudentunnustus.
Isipappablues on kirja aikuistuville nuorille miehille, jotka miettivät, mitä odottaa isyydeltä. Naisille, jotka toivoisivat edes joskus tietävänsä, mitä miehet ajattelevat. Pienten lasten vanhemmille, jotka kaipaavat kaikupohjaa kokemuksilleen. Niille, jotka pohtivat, onko oikeaa tai väärää tapaa olla isä tai äiti. Vanhemmille, jotka ovat joskus kyseenalaistaneet toimintatapansa ja luulleet itseään huonoiksi vanhemmiksi. Kaikille, jotka tahtovat tarkastella vanhemmuuden sukupuolirooleja avoimin mielin."
Hippo Taatilan esikoisromaani Isipappablues on miehinen näkemys isäksi tulemisesta. Se on ronski kuvaus, jossa räkä on arkipäiväinen asia, eikä sitä kaunistella, kun räkä lentää niin se lentää. Perhe saa esikoisensa ja kirjan isä on mukana kaikessa niin paljon kun omilta kiireiltään kerkiää. Kirjan sukupuoliroolit ajautuvat toisenlaiseksi kuin yleensä, isä jää kotiin hoitamaan lasta ja vaimo saa suorittaa opintonsa loppuun.
Kun isä alkaa kulkemaan vauvan kanssa muskarissa tai muuallakin niin hän on useimmiten ainoa miespuolinen henkilö lapsen kanssa, kaikki muut ovat äitejä. Vaimokin päätää ottaa lopulta hieman enemmän vapaata kuin pelkästään opiskelujen edellyttämät hetket, hän jää usein opiskeluiden jälkeen lasilliselle ja jää jatkamaan projektejaan ettei ilmoita niistä kotiin. Mustasukkaisuus ja osittain myös katkeruus jylläävät isän päässä aina kun vaimo on poissa kotoa, opiskelemassa.
Kun isä alkaa kulkemaan vauvan kanssa muskarissa tai muuallakin niin hän on useimmiten ainoa miespuolinen henkilö lapsen kanssa, kaikki muut ovat äitejä. Vaimokin päätää ottaa lopulta hieman enemmän vapaata kuin pelkästään opiskelujen edellyttämät hetket, hän jää usein opiskeluiden jälkeen lasilliselle ja jää jatkamaan projektejaan ettei ilmoita niistä kotiin. Mustasukkaisuus ja osittain myös katkeruus jylläävät isän päässä aina kun vaimo on poissa kotoa, opiskelemassa.
Hippo Taatila kuvaa mustalla huumorilla ja välillä aika rankastikin sen miten raskasta elämä pienen lapsen kanssa on ja rankemmaksi tekee huoli siitä, että onko omalla lapsella kaikki hyvin, onko hän terve. Tarina on hieman kuin Hietamiehen Even kirjoittama menestyskirja Yösyöttö, tällä kertaa sen vain kirjoitti mies.
Kirjan teksti on vauhdikasta ja kirjan ahmii hetkessä, ei sen takia että se on tylsä, vaan sitä ei malta laskea kädestä, vauhdikas alku innostaa ja vaikka kirja jossain vaiheessa saakin suvantovaiheen on se nautittavaa luettavaa loppuun saakka. Isipappablues on kasvutarina, jolle soisi jatkoa.
Kommentit
Lähetä kommentti