Siirry pääsisältöön

Joël Egloff - Edmond Ganglion ja poika


"Hiipuneessa kylässä sinnittelee enää hautaustoimisto ja sitä vastapäätä baari, jossa kahvikoneen rikkouduttua ei tarjoilla enää mitään muuta kuin isännän tislaamaa viinaa. Ennen niin kukoistavalla hautaustoimistolla ei ole ollut töitä pitkään aikaan. Kylässä elää ainoastaan vanhuksia, mutta ikävä kyllä he eivät kuole.
Sitten kun hautaustoimistolle olisi töitä, kaikki tuntuu menevän pieleen: kantajia ei ole tarpeeksi, ylenpalttiselle hautajaisaterialle ei tule muita kuin setä, täti, kirkkoherra ja suntio. Vainaja pitää haudata sukuhautaan jonkin toisen kunnan kirkkomaalle, mutta kukaan ei tiedä missä hautausmaa sijaitsee.
Edmond Ganglion ja poika on hirtehinen kertomus, jota lukiessa tulee tunne, ettei elämää sittenkään pitäisi ottaa liian vakavasti. Egloffille ominaisesti elämän sattumanvaraisuus, harhaileminen ja itsekkyys ovat vahvasti läsnä."

Tämä kirja on ranskalaisen Joël Egloffin (s.1970) esikoisteos. Basam Books on julkaisut aiemmin, 2013, Egloffilta kirjan Taju kankaalla. Kirja on lyhyt, 108 sivua, mutta juuri tarpeeksi tarjoataseen juuri sen mitä kirjan takakannessa luvataan, huumoria ja elämää jota ei kannata ottaa liian vakavasti. Kun aloin lukea kirjaa minua alkoi häiritsemään erään kirjan henkiön etunimi, Molo. Ja erityisesti se kuinka kaksimielisesti aloin kuvittelemaan lauseita joita kirjassa oli, jossa mainittiin tämän Molo -miehen nimi. esim.  "Molo kirkaisi", "Molo tunsi läheisyyttä muurahaiseen, hämmetävää halua olla sen ystävä." No Molo on ehkä normaali etunimi ranskankielisissä maissa mutta tässä kirjassa se toi ainakin itselleni vielä lisähuumoria kirjoitetun tekstin oheen.

Kirjassa seurataan hautaustoimisto Edmond Ganglion ja poika -nimisen firman kahden työntekijän matkaa ruumisautolla hautausmaalle. Kaikki ei tietenkään mene kuin käsikirjoituksessa ja matkalla sattuu ja tapahtuu ja kirja saakin viimeisellä sivulla kaikkien kommellusten ja eriskummallisten tapausten jälkeen lopun, jota harva voisi kuvitella.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Seppo Jokinen - Vakaasti harkiten

Seppo Jokinen Vakaasti harkiten CrimeTime, 2017
Yhden sivulaukauksen jälkeen Jokinen tekee taas selvää jälkeä
Otsikossa viittaa Jokisen edelliseen dekkariin, Rahtari, joka oli (huom! omasta mielestäni) yksi Jokisen epäonnistuneimpia dekkareita. Onneksi Jokinen teki paluun ja uusin dekkari Vakaasti harkiten, taasen on Jokisen parhaimistoon kuuluvia teoksia.
Joku on iskenyt naskalin uhrin niskaan uimarannalla, tästä alkaa tarina joka pitää lujassa otteessa loppuun saakka. Jännäksi tarinan osoittain tekee, se että lukijalle kerrotaan murhaaja heti kättelyssä ja lukija onkin asemassa jossa se tietää murhaajan mutta rikosta tutkivat poliisit eivät. Mutta kun löytyykin toinen uhri, jolla törröttää myös naskali niskassa, ja ensimmäisesta syytetty istuukin vankilassa? Kuinkas näin kävi? Jokinen on punonut naskalinterävän juonen niin rikoksista, kuin myös tuttuun tapaan Koskisen omasta henkilökohtaisesta elämästä.
Kotimainen laatudekkari voi hyvin ja paljolti siitä on kiittäminen Seppo Jokista…

Christian Rönnbacka - Tuonen korppi

Christian Rönnbacka Tuonen korppi Crime Time, 2017

Tuonen korppi on Christian Rönnbackan seitsemäs Hautalehto -sarjan kirja. Vuodesta  2012 lähtien Rönnbackalta on totuttu saamaan luettavaksi uusi dekkari. Itselleni Rönnbackan uuden kirjan ilmestyminen on aina kova juttu ja odotuksia täynnä.
Rönnbacka ei ole vielä onnistunut kirjoittaman hutilyöntiä vaan kirja kirjalta hän koventaa otetta ja on ollut ilo huomata, että kaksi viimeisintä Hautalehto -dekkaria on ollut varsin kovaa kamaa. Rönnbackan kielenkäyttö ei välttämättä saa kaikilta lukijoilta tyylipuhtaita pisteitä, mutta vittu jos kirjailijan tyyli kiinnosta niin jätä ihmeessä kirja väliin, mutta sitten se on oma häpeä nimittäin Rönnbacka on tämän hetken kuumin dekkarikirjailija.

Itse pidän hyvinkin paljon Rönnbackan tyylistä jossa juurikin tämä edelläkin mainittu sana on viljelty siellä täällä mutta ei liikaa. Liian moni on tosikko, joka ei suvaitse kirjassakaan kielenkäyttöä joka on halventavaa mutta nykynuoriso taitanee kuiten…

Marko Lönnqvist - Elämäni gangsterina

Marko Lönnqvist Elämäni gangsterina toim. Jarkko Sipilä Crime Time, 2016
"Rikostoimittaja Jarkko Sipilä on toimittanut moottoripyöräjengin jäsenen muistelmat. Ennenäkemätön kuvaus liivijengien tiukasti salatusta, huumehöyryisestä ja väkivaltaisesta maailmasta."

En yleensä lue paljoakaan elämänkerta kirjallisuutta, mutta Marko Lönnqvistin tarina tuntui kiinnostavalta ja se sai tarttumaan kiinni kirjaan. Tämä on elämänkerta jollaista en ainakaan muista että olisi ennen julkaistu tai ne ei ainakaan ole saanut niin suurta mediahuomiota. Yksi syy lienee siinä, että kirjan kirjoittaja on yksi Suomen vaarallisemmaksikin rikolliseksi tituleerattu entinen Cannonball jengin jäsen. Yleensä nämä jengin jäsenet mielletään rikollisiksi mutta jokaisen miehen taustalla on kuitenkin yleensä normali perhe-elämä ja moottoripyörä touhu on heidän harrastus, työ tai ainoa vapaa-ajantoimi kotona odottavasta perhe-elämätä.
Äskettäin Arman Alizad vieraili Arman Pohjatähden alla ohjelmassaan samaisen…