Siirry pääsisältöön

Fredrik Backman - Kiekkokaupunki


Fredrik Backman
Kiekkokaupunki
Otava, 2017

Mies, joka rakasti järjestystä sekä Britt-Marie kävi täällä kirjojen tekijän ruotsalaisen Fredrik Backmanin uusin romaani Kiekkokaupunki kertoo pienen Björnstad nimisen kuihtuvan pikkukaupungin tarinan siitä mitä on kun unelmista halutaan tehdä totta. Pikkukaupungilla menee huonosti ja heidän ainoa ylpeyden aihe alkaa olemaan jääkiekkojoukkue joka halutaan nostaa kaupungin esikuvaksi ja ikoniksi jonka kaikki tuntevat joka puolella Ruotsia. Tähän tavoitteeseen tarvitaan kuitenkin koko yhteisön apua ja jopa sillä hinnalla että tietyistä asioista ja tapahtumista pitäisi ummistaa silmänsä. Se mikä tapahtuu Björnstadissa jäisi vain Björnstadiin ja sen asukkaiden tietoon.

Backman pysyy edelleen hänelle tutulla hieman humoristisella kannalla, mutta astetta vakavammaksi kirjallisuudeksi tämän voi luetella jos sitä verrataan esimerkiksi edelliseen hulvattoman hauskaan Britt-Marie kävi tällä kirjaan. 

Kiekkokaupunki aloittaa uuden romaanisarjan pikkukaupungista, ja ainakin tämän ensimmäisen Björnstadiin sijoittuvan kirjan perusteella tätä sarjaa, jos se tulee pyörimään jääkiekon ympärillä jatkossakin voi suositella junnu jääkiekkoilijoille. Kirja tarjoaa jääkiekkoa, jääkiekkoa ja vielä kerran jääkiekkoa, mutta on siinä paljon muutakin ja toivon mukaan seuraavat osat saavat ympärilleen jotain muutakin kuin jääkiekkoa. Backman on loistava kirjoittaja ja hän kuljettaa tarinaa eteenpäin sopivalla sykkeellä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lars Kepler - Unissakävelijä

  Lars Kepler Unissakävelijä Tammi, 2024 Lars Keplerin Unissakävelijä (alkuperäiskielellä Sömngångaren ) on huippujännittävä lisä Joona Linna -sarjaan, joka ei petä fanejaan. Tämä kymmenes osa vie lukijan syvälle synkkään ja hämärään rikostutkintaan, joka yhdistelee Keplerin tavaramerkiksi muodostuneita piirteitä: psykologiaa, intensiivistä jännitystä ja häiritsevän tarkkoja kohtauksia. Kirja alkaa , kun  leirintäalueen asuntovaunusta löytyy nuori poika, joka on sekaisin ja pahoinpidelty. Hänen ympärillään on karmea murha, joka tuntuu olevan enemmän kuin vain sattuman oikku. Alkuasetelman tarjoama tunnelma on hyytävä, ja Kepler osaa käyttää pelkoa tehokkaasti. Tapahtumien edetessä piirtyy esiin todella monimutkainen rikos, joka yllättää käänteillään. Unissakävelijä onnistuu luomaan tiheän ilmapiirin, jossa kukaan ei ole turvassa, eikä mikään ole niin kuin miltä se aluksi vaikuttaa. Joona Linna on jälleen tutussa roolissaan, mutta tämän kerran hän joutuu kohtaamaan entistä su...

G.T. Karber - Murha!

  G.T. Karber Murha! 100 mysteeriä nojatuolietsiville Gummerus, 2024 G.T. Karberin Murha! on täydellinen valinta kaikille mysteerien ja älypelien ystäville. Kirja yhdistää murhamysteerien kiehtovan maailman ja loogiset pulmat, jotka haastavat lukijan terävimmän päättelykyvyn. Karber on rakentanut kirjan huolella, tarjoten 100 erilaista arvoitusta, jotka vaihtelevat vaikeustasoltaan ja tempaavat lukijan mukaansa ratkomaan rikoksia. Yksi kirjan vahvuuksista on sen interaktiivisuus. Pulmat on suunniteltu siten, että ne todella vaativat lukijalta luovaa ajattelua ja tarkkaa logiikkaa, mutta ne eivät koskaan tunnu mahdottomilta (Tai näi voi olettaa). Karber onnistuu ylläpitämään tasapainon haastavuuden ja palkitsevuuden välillä, mikä tekee arvoitusten ratkaisemisesta erityisen tyydyttävää. Jokainen mysteeri on omalaatuinen, ja monet tapaukset tuovat mukanaan hauskoja oivalluksia ja yllättäviä käänteitä. Kirjan rakenne tukee hyvin lukijan matkaa: arvoitukset kehittyvät vähitellen vaike...

Kaarina Helakisa (toim.) - Pikku Pegasos

Kaarina Helakisa (toim.) Pikku Pegasos Otava, 2016 "400 kauneinta lastenrunoa 400 kauneinta lastenrunoa. Kaikkien lasten ikioma kirja, lastenrunouden perusteos. Pikku Pegasoksen myötä on turvallista matkata runojen maailmaan: se näyttää kuinka laaja ja rikas sekä ilmaisultaan että aihepiiriltään lastenrunouden maailma voi olla." Lapsi on pipi Lapsi on pipi ja vuoteessa makaa, ei saa nousta kuin aikojen takaa. Otapas lääkettä, rohtoa nauti, kohta on kaukana pipi ja tauti! (Arvo Ylppö ja Heikki Ojansuu)  Otavan julkaisema Pikku Pegasos runokirjan 22. painos ilmestyi 2016, ensimmäisen kerran se julkaistiin jo vuonna 1980 ja sen jälkeen se on on ollut kestosuosikki lastenrunokirjojen maailmassa. Runoilija ja lastenkirjailija Helakisa oli palkittu suomalainen erityisesti lastenkirjallisuuden vaikuttaja ja hänen nimeään kantava seura vaalii hänen perintöään ja pyrkii editämään lastenkirjallisuutta. Pikku Pegasos lorukirjaan on Helakisan omien ru...