Siirry pääsisältöön

Juha Laaksonen - Murha lintusaaressa


Juha Laaksonen
Murha lintusaaressa
Some Day Capital Oy, 2015



Kirjan kirjoittaja Juha Laaksonen on tuttu mies luontoteosten takaa. Hän on tehnyt lukuisia luonto-ohjelmia Radio Suomelle, sekä toiminut mm. Pirkka-Pekka Peteliuksen juontaman Luontoillan lintuasiantuntijana. Kirjoittaja on myös luontokuvaaja ja ornitologi.


"Tunnettu luonnonsuojelija Tahvo Puistola löytyy aamuhämärissä kuolleena merestä Utön kaupan edustalta. Rikospoliisi Rainer Salokannel lähetetään selvittämään tapahtumaa. Hän saa oppaikseen pienessä kaukaisessa ulkomeren saaressa majailevia lintuharrastajia ja paikallisia tietäjiä. Miksi Puistola on murhattu? Kuka on syyllinen? Kaikki tuntevat surmatun, mutta kukaan ei oikein osaa tai tahdo neuvoa ylikonstaapelia. Ornitologinen murhatarina kertoo myös lintuharrastajien elämästä merisäästään tunnetussa saaressa. Millaisia ihmisiä lintuharrastajat ovat? Miten monin tavoin lintuja voi tutkia ja tarkkailla? Itäniityltä illalla löytyvä lintuharvinaisuus lisää jännitettä syyskuun kuudennentoista päivän kohtalokkaisiin tapahtumiin."


Kirjan tapahtumat alkavat aamulla kello 06:45 ja päättyvät samaisen päivän iltana kello 23:45. Tuon kellonajan väliin mahtuu erinäinen tapahtuma sarja joka saa rauhallisen Utön saaren hetkessä sekaisin. Jokaisella tuntuu olevan omat käsityksensä miksi luonnonsuojelija Puistola on kuollut ja kuka hänet murhasi.

Henkilögalleria kirjassa on valtava, ja jokaisesta heistä on kerrottu kirjan alussa lyhyt luennehdinta, aivan kuten kirjailija varmaan teksisi jos kirjoittaisi lintukirjan, jokainen lintu olisi esiteltävä lukijalle. Ja koska kirjoittaja on luontoihminen ja erityisesti hänen sydäntään lähellä on linnut, niin ovat ne myös tässä kirjassa tärkeässä osassa yhdessä luonnon kanssa. Utö tuntuu olevan kirjoittajalle jollainlaillla rakas paikka ja hän kuvaakiin saarta loistavasti.

Jokaisen kirjan kappaleen alussa on kuva (lienee Laaksosen ottamia) joka jollain lailla liittyy kappaleeseen, useimmiten se on kuva paikasta jossa kirjassa juuri silloin ollaan kuten ravintola tai idyllinen kalastajakylä näkymä saarelta.

Tapahtumat etenevät kirjassa kiitettävällä vaudilla ja hyvä niin koska kaikki tapahtuu vajaassa vuorokaudessa. Kirjaa oli miellyttävä lukea, vaikka aluksi se tuntuikin puuduttavalta mutta kun vauhtiin pääsi niin kirja tarjos mielenkiintoisia hetkiä ja tarjoaa varmaan muillekin lukijoille oivallisen keinon tutustua Utön saareen. Jos joskus sinne menen niin tämän kirjan voisi ottaa matkalle mukaan jonkinlaiseksi "kartaksi".


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sinikka Nopola & Tiina Nopola - Risto Räppääjä ja ujo Elmeri

Sinikka Nopola & Tiina Nopola Risto Räppääjä ja ujo Elmeri Tammi, 2019 Ujo Elmeri on 19 Risto Räppääjä -sarjan kirja. Näiden lisäksi on julkaistu oheiskirjoina yhdeksän muuta kirjaa esim. kokkauskirja, liikennekirja ja kaverikirja. Risto Räppääjä on esiintynyt myös seitsemässä elokuvassa, yhdessä animaatiosarjassa ja kirjasarjasta on tehty kolme näytelmää. Kuvittajina kirjoissa on toiminut 11 ensimmäisessä Aino Havukainen ja Sami Toivonen. Nukkavieru Nelli kirjasta alkaen kuvituksesta on vastannut Christel Rönns, jolloin kuvitus otti suuren harppauksen eteenpäin tuomalla Risto Räppääjän hahmot "isommiksi".  Ujo Elmeri kertoo tarinan arasta sukulaispojasta, josta Rauha aikoo tehdä reippaan. Risto ei tietenkään sulata tätä pikkupoikaa vaan pitää Elmeria varsi lapsellisena tapauksena. Ja kun tarinaan sotkeutuu mukaan vielä Elvi-täti, jolla on omat kasvatuskeinonsa niin synty varsinainen sekamelska. Nelli, kuten lähes aina, on tarkkaavainen ja huomaa, että El

Lars Kepler - Peilimies

 Lars Kepler Peilimies Tammi, 2020 Kahdeksas Joona Linna -dekkari on jälleen taattua Kepleriä. Joona Linna -dekkareita voidaan pitää siinäkin mielessä menestystarinana koska ensimmäinen dekkari Hypnotisoija (julk. suom. 2010) sai 2019 black edition nimellä kulkevan uudelleen julkaisun, jossa päähenkilön Joona Linnan osuutta on tuotu enemmän esille, lisäksi toimintaa on tiivistetty. Eli jos aloitat tämän sarjan lukemisen niin aloita se ehdottomasti tästä Hypnotisoija -Black edition kirjasta. Ja sen jälkeen etene järjestyksessä kirja kerrallaan niin pysyt mukana kaikessa taustatarinassa joka näissä seuraa Linnan koettelemusten edetessä. Minä heräsin tähän Kepler faniuteen vasta kesällä 2020, ja aloitin sarjan ensimmäisestä osasta ja sen jälkeen parin viikon kesäloman aikana tuli luettua kuusi sarjan kirjaa. Pari osaa puuttui joidenkin kirjojen välistä ja sen huomasi tarinassa, jotain oli tapahtunut kahdessa kirjassa joten juuri tämän vuoksi kannattaa ehdottomasti lukea järjestyksessä. Uu

Kaarina Helakisa (toim.) - Pikku Pegasos

Kaarina Helakisa (toim.) Pikku Pegasos Otava, 2016 "400 kauneinta lastenrunoa 400 kauneinta lastenrunoa. Kaikkien lasten ikioma kirja, lastenrunouden perusteos. Pikku Pegasoksen myötä on turvallista matkata runojen maailmaan: se näyttää kuinka laaja ja rikas sekä ilmaisultaan että aihepiiriltään lastenrunouden maailma voi olla." Lapsi on pipi Lapsi on pipi ja vuoteessa makaa, ei saa nousta kuin aikojen takaa. Otapas lääkettä, rohtoa nauti, kohta on kaukana pipi ja tauti! (Arvo Ylppö ja Heikki Ojansuu)  Otavan julkaisema Pikku Pegasos runokirjan 22. painos ilmestyi 2016, ensimmäisen kerran se julkaistiin jo vuonna 1980 ja sen jälkeen se on on ollut kestosuosikki lastenrunokirjojen maailmassa. Runoilija ja lastenkirjailija Helakisa oli palkittu suomalainen erityisesti lastenkirjallisuuden vaikuttaja ja hänen nimeään kantava seura vaalii hänen perintöään ja pyrkii editämään lastenkirjallisuutta. Pikku Pegasos lorukirjaan on Helakisan omien ru