Siirry pääsisältöön

Sarah Lotz - Neljäs päivä


Sarah Lotz
Neljäs päivä
Karisto, 2015

Sarah Lotzin edellinen suomennettu kirja Kolme pudotti neljä matkustajakonetta. Neljäs päivä pysäyttää risteilyalus Beautiful Dreamerin keskelle Meksikonlahtea. Yliluonnolliset, pelottavat painajaiset ovat jälleen valmiina alkamaan.


Risteily on rauhallinen, ensimmäiset kolme päivää, mutta neljäntenä päivänä alkaa tapahtumaa ja se saakin risteilylle uuden käänteen, mikään ei ole enää turvassa, kukaan ei ole turvassa. Alukseen tulee tekninen vika ja se pysähtyy keskelle merta, syntyy pieniä paniikkeja, jokainen miettii kuinka aluksen käy ja miten sieltä pääsee pois.

Kirjan tarina on kerrottu useamman matkustajan silmin ja niitä seurataan vuoroperään, tarinat ovat samasta laivasta mutta hyvinkin erilaisia. Yksi seurattava ja ehä tarinan mielenkiintoisin persoona on laivallakin esiintyvä meedio Celine de Ray, joka saa sairauskohtauksen samaan aikan kun ongelmat laivalla alkavat. Celine de Ray toipuu, mutta toipuuko hän enää entiselleen, ei ainakaan hänen avustajansa mielestä joka huomaa ensimmäisenä muutokset.

Lotzin edellinen teos, Kolme, tarjosi oudon ja mielenkiintoisen tavan kertoa tarinaa, nimittäin erilaisten asiakirjojen, dokumenttien, sähköpostiviestien ja muiden papereiden kautta. Tässä kirjassa päästään tuohon samaan tatsiin vasta kirjan loppupuolella.

Neljäs päivä jää jotenkin kirjan Kolme varjoon ja pahasti. Se ei tarjoa niin paljoa sitä kauhua ja yliluonnollisuutta kuin olisi voinut odottaa, mutta silti kirja on ihan mukiinmenevä pläjäys Lotzita joka on eittämättä nousemassa kovalla vauhdilla yhdeksi varteenotettavaksi kauhukirjailijaksi naisista.
Toivottavasti myös Lotzin aiemmin ilmestyneitä kirjoja suomennetaisiin, tässä linkki Lotzin kirjoihin
Vaikka kirja ei nyt suoraan hypännyt suosikkeihin jää se varmaan kirjaksi johon tulen palaamaan jonkin ajan kuluttua, mielenkiintoinen tarina joka olisi kaivannut hieman lisää mausteita, kauhumaustetta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lars Kepler - Unissakävelijä

  Lars Kepler Unissakävelijä Tammi, 2024 Lars Keplerin Unissakävelijä (alkuperäiskielellä Sömngångaren ) on huippujännittävä lisä Joona Linna -sarjaan, joka ei petä fanejaan. Tämä kymmenes osa vie lukijan syvälle synkkään ja hämärään rikostutkintaan, joka yhdistelee Keplerin tavaramerkiksi muodostuneita piirteitä: psykologiaa, intensiivistä jännitystä ja häiritsevän tarkkoja kohtauksia. Kirja alkaa , kun  leirintäalueen asuntovaunusta löytyy nuori poika, joka on sekaisin ja pahoinpidelty. Hänen ympärillään on karmea murha, joka tuntuu olevan enemmän kuin vain sattuman oikku. Alkuasetelman tarjoama tunnelma on hyytävä, ja Kepler osaa käyttää pelkoa tehokkaasti. Tapahtumien edetessä piirtyy esiin todella monimutkainen rikos, joka yllättää käänteillään. Unissakävelijä onnistuu luomaan tiheän ilmapiirin, jossa kukaan ei ole turvassa, eikä mikään ole niin kuin miltä se aluksi vaikuttaa. Joona Linna on jälleen tutussa roolissaan, mutta tämän kerran hän joutuu kohtaamaan entistä su...

G.T. Karber - Murha!

  G.T. Karber Murha! 100 mysteeriä nojatuolietsiville Gummerus, 2024 G.T. Karberin Murha! on täydellinen valinta kaikille mysteerien ja älypelien ystäville. Kirja yhdistää murhamysteerien kiehtovan maailman ja loogiset pulmat, jotka haastavat lukijan terävimmän päättelykyvyn. Karber on rakentanut kirjan huolella, tarjoten 100 erilaista arvoitusta, jotka vaihtelevat vaikeustasoltaan ja tempaavat lukijan mukaansa ratkomaan rikoksia. Yksi kirjan vahvuuksista on sen interaktiivisuus. Pulmat on suunniteltu siten, että ne todella vaativat lukijalta luovaa ajattelua ja tarkkaa logiikkaa, mutta ne eivät koskaan tunnu mahdottomilta (Tai näi voi olettaa). Karber onnistuu ylläpitämään tasapainon haastavuuden ja palkitsevuuden välillä, mikä tekee arvoitusten ratkaisemisesta erityisen tyydyttävää. Jokainen mysteeri on omalaatuinen, ja monet tapaukset tuovat mukanaan hauskoja oivalluksia ja yllättäviä käänteitä. Kirjan rakenne tukee hyvin lukijan matkaa: arvoitukset kehittyvät vähitellen vaike...

Kaarina Helakisa (toim.) - Pikku Pegasos

Kaarina Helakisa (toim.) Pikku Pegasos Otava, 2016 "400 kauneinta lastenrunoa 400 kauneinta lastenrunoa. Kaikkien lasten ikioma kirja, lastenrunouden perusteos. Pikku Pegasoksen myötä on turvallista matkata runojen maailmaan: se näyttää kuinka laaja ja rikas sekä ilmaisultaan että aihepiiriltään lastenrunouden maailma voi olla." Lapsi on pipi Lapsi on pipi ja vuoteessa makaa, ei saa nousta kuin aikojen takaa. Otapas lääkettä, rohtoa nauti, kohta on kaukana pipi ja tauti! (Arvo Ylppö ja Heikki Ojansuu)  Otavan julkaisema Pikku Pegasos runokirjan 22. painos ilmestyi 2016, ensimmäisen kerran se julkaistiin jo vuonna 1980 ja sen jälkeen se on on ollut kestosuosikki lastenrunokirjojen maailmassa. Runoilija ja lastenkirjailija Helakisa oli palkittu suomalainen erityisesti lastenkirjallisuuden vaikuttaja ja hänen nimeään kantava seura vaalii hänen perintöään ja pyrkii editämään lastenkirjallisuutta. Pikku Pegasos lorukirjaan on Helakisan omien ru...