Siirry pääsisältöön

Arttu Tuominen - Silmitön


Arttu Tuominen
Silmitön
Myllylahti, 2017


Silmitön on porilaisen Arttu Tuomisen kolmas romaani. Tuomisen uusin kirja on neljäosaisen dekkarisarjan kolmas osa jossa aiempien kirjojen Muistilabyrintti (2015) ja Murtumispiste (2016) tapaan painitaan ympäristöasioiden parissa. Ympäristöaktivisti Venla Jokinen on ollut vangittuna venäläisessä vankilassa ja vapautuu sieltä ja päätyykin yllättäen aiempien kirjojen päähenkilön Janne Rautakorven avustajaksi. Rautakorpi on jäänyt työttömyyseläkkeelle mutta kun avunpyyntö tulee Porin poliisista on Rautakorpi ainakin vielä kerran valmis auttamaan, jotta rikosvyyhti saadaan selvitetyksi.

Kirjaan Tuominen on luonut useita selvitettäviä tapauksia, jotka taidokkaasti kiotoutuvat yhteen ja lopulta myös onnellisesti selviävät. Tuominen on luonut Porista yhden tämän hetken tapahtumarikkaimmista paikoista. Silmittömässä esimerkiksi merestä löytyy silmätön miehen ruumis, samoihin aikoihin paljon vastarintaa aiheuttanut meren ruoppaus aloitetaan Porin edustalla. Tämän lisäksi vielä kalastajat kertovat saaneensa saaliikseen silmittömiä kaloja.

Aiemmista kirjoista tuttujen hahmojen rinnalle nousee uusia hahmoja. Yksi heistä on ehkä koko suomalaisen rikoskirjallisuuden inhottavammaksi hahmoksi paljastuva, jopa sadistinen, Santeri Marila. Tuomisen luomat hahmot tuntuvat erittäin hyvin mietityiltä, heillä jokaisella on taustatarina jonka myötä tarinaa kuljetetaan eteenpäin.

Moni suomalainen dekkaristi sortuu siihen, että he kikkailevat liikaa kirjansa sisällöllä, on liikaa taustarinaa, liikaa ihmissuhdehöpinää, on liikaa tavanomaisia perhesuhteita. Tuomisen kirjaa voi lukea sinänsä hyvin mielin koska siinä ei ole mitään näistä. On siinä perhesuhteita, hieman rakkauttakin mutta jollain tavalla nekään ei ole sitä tavallista, vaan niissä on mukana jotain kieroutuneisuutta.

Silmitön on ehdottomasti yksi vuoden 2017 parhaimmista dekkareista vaikka on vasta syyskuu kun tätä kirjoitan. Myllylahti kustantamona on saanut helmen itselleen kun aikoinaan antoivat Tuomiselle myöntävän vastauksen esikoisdekkarista.

Arttu Tuominen on myös ollut toisena toimittajana juhannuksena ilmestyneessä Koivulehto - valon ja varjon tarinoita novellikokoelmassa ja kirjoittanut kirjaan myös hyvinkin puistattavan novellin Tinasotilas.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sinikka Nopola & Tiina Nopola - Risto Räppääjä ja ujo Elmeri

Sinikka Nopola & Tiina Nopola Risto Räppääjä ja ujo Elmeri Tammi, 2019 Ujo Elmeri on 19 Risto Räppääjä -sarjan kirja. Näiden lisäksi on julkaistu oheiskirjoina yhdeksän muuta kirjaa esim. kokkauskirja, liikennekirja ja kaverikirja. Risto Räppääjä on esiintynyt myös seitsemässä elokuvassa, yhdessä animaatiosarjassa ja kirjasarjasta on tehty kolme näytelmää. Kuvittajina kirjoissa on toiminut 11 ensimmäisessä Aino Havukainen ja Sami Toivonen. Nukkavieru Nelli kirjasta alkaen kuvituksesta on vastannut Christel Rönns, jolloin kuvitus otti suuren harppauksen eteenpäin tuomalla Risto Räppääjän hahmot "isommiksi".  Ujo Elmeri kertoo tarinan arasta sukulaispojasta, josta Rauha aikoo tehdä reippaan. Risto ei tietenkään sulata tätä pikkupoikaa vaan pitää Elmeria varsi lapsellisena tapauksena. Ja kun tarinaan sotkeutuu mukaan vielä Elvi-täti, jolla on omat kasvatuskeinonsa niin synty varsinainen sekamelska. Nelli, kuten lähes aina, on tarkkaavainen ja huomaa, että El

Kaarina Helakisa (toim.) - Pikku Pegasos

Kaarina Helakisa (toim.) Pikku Pegasos Otava, 2016 "400 kauneinta lastenrunoa 400 kauneinta lastenrunoa. Kaikkien lasten ikioma kirja, lastenrunouden perusteos. Pikku Pegasoksen myötä on turvallista matkata runojen maailmaan: se näyttää kuinka laaja ja rikas sekä ilmaisultaan että aihepiiriltään lastenrunouden maailma voi olla." Lapsi on pipi Lapsi on pipi ja vuoteessa makaa, ei saa nousta kuin aikojen takaa. Otapas lääkettä, rohtoa nauti, kohta on kaukana pipi ja tauti! (Arvo Ylppö ja Heikki Ojansuu)  Otavan julkaisema Pikku Pegasos runokirjan 22. painos ilmestyi 2016, ensimmäisen kerran se julkaistiin jo vuonna 1980 ja sen jälkeen se on on ollut kestosuosikki lastenrunokirjojen maailmassa. Runoilija ja lastenkirjailija Helakisa oli palkittu suomalainen erityisesti lastenkirjallisuuden vaikuttaja ja hänen nimeään kantava seura vaalii hänen perintöään ja pyrkii editämään lastenkirjallisuutta. Pikku Pegasos lorukirjaan on Helakisan omien ru

Jaakko Melentjeff - Hukkuneet

Jaakko Melentjeff Hukkuneet Atena, 2017 Vahva esikoisdekkari Jaakko Melentjeff edustaa uutta, nousevaa suomalaista dekkaripolvea. Hänen esikoidekkarinsa Hukkuneet tapahtumat sijoittuvat laajalle alueelle Pohjoimaissa, eli viitteitä kansainväliseen hakuisuuteen on havaittavissa. Olen monesti kaivannut kirjoittaessani suomalaisista dekkareista, että miksi niissä ei ole yritystä kansainvälisyyteen, mutta nyt on. Melentjeffin dekkari Hukkuneet on juuri sellainen, jolta voi odottaa jonkinmoinsta läpimurtoa ainakin Pohjoismaissa. Melentjeff on onnistunut kirjoittamaan kansainväliselläkin tasolla mitattuna kelpo trillerin, hänen tyylinsä kirjoittaa tarjoaa sellaisen koukun johon jää kiinni, ja vaikka osittain kirjan juoni osoittautuu erittäin monisäikeiseksi ja henkilögalleria monipäiseksi pysyy Melentjeffin dekkari kuosissa erittäin hyvin, eikä sen vetovoima päästä otteestaan. Onko sitten jatkoa luvassa Hukkuneille? Toivottavasti on, koska kirjailijan luoma henkilöga