Siirry pääsisältöön

Miettinen - Räkärodeo


Miettinen
Räkärodeo
Like, 2017

Räkärodeo oli legendaarinen radio-ohjelma joka kuului Radiomafiassa vuosina 1990-2002, eli aikana jolloin nykyteinit ei ollut vielä syntynytkään, mutta sen ajan teinit odottivat tätä ohjelmaa. Fanitus oli "hysteeristä" kuten kirjasta voi lukea. Moni odotti ohjelman alkua, sitä keräännyttiin kuuntelemaan ja kasettimankoissa oli valmiina kasetti odottamassa ja sormi rec-napilla ja kun ohjelma alkoi painettiin nauhoitus. Ja jos ei itse sattunut olemaan silloin radion äärellä, kehotettiin jotain toista hoitamaan nauhoitus ja kasetin kääntäminen, jotta koko ohjelma oli tallessa. Kirjassa on lukuisia kuvia fanien omistamista Räkärodeo kasetti määristä ja eräskin fani kertoo kuinka muuton yhteydessä oli hävinnyt pari kasettia, ne harmitti enemmän kuin esimerkiksi jokin rikki mennyt esine.

Räkärodeo on nyt saanut ansionsa mukaan oman historiallisen, upean, teoksen. Se sisältää katsauksen sen ajan tyyliin niin teksteiltään kuin kuvitukseltaan. Räkärodeo oli oman aikansa nostattaja tuntemattomille pienille artisteille joiden levyn myynti nousi huomattavasti kun Miettinen laittoi heidän plätän soimaan eetteriin.

Räkä ei kuivu, kuten mainoslause kuuluu. Ei kuivu myöskään tämä historiallinen kirja, jonka ansioitunut radio-ohjelma on saanut osakseen. Räkörodeo kirja on must -hankinta kaikille niille pilteille jotka elivät vuodet, jotka Räkärodeo pelasti kuuntelemasta surkeaa musiikkia. Se tarjosi teinille vaihtoehtoisen musiikin, musiikin joka toi heideän elämäänsä soundin jota he vieläkin kuuntelevat.

Räkärodeo oli legenda, Radiomafia oli legenda ja tämä kirja tulee olemaan legenda.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Marko Kilpi - Undertaker -Kuolemanenkeli

Marko Kilpi Undertaker - Kuolemanenkeli Crime Time, 2018

Marko Kilpi on tullut tunnetuksi TV:n leppoisana poliisina, mutta ennenkaikkea hän on tuttu raudankovana kirjailijana ja armottomana dekkaristina. Voin hyvin väittää, että Marko Kilpi on tällähetkellä yksi Suomen parhaimpia dekkarikirjailijoita. Hänen luoma Undertaker -sarjaa taasen voi pitää parhaimpana uutena kirjasarjana joka on aloitettu viime vuosina. Löyty tietenkin useita pitkänlinjan kirjailijoita, joiden jokaisessa dekkarissa päähenkilö on sama ja näin ollen muodostaa sarjan, esimerkiksi Mäen Vares, Jokisen Koskinen tai sitten Koskisen aloittama Murhan vuosi -sarja, jotka kaikki ovat laadukkaita sarjoja. Mutta jos puhutaan aivan tuoreista niin Marko Kilpi on onnistunut murtamaan erilaisuudellaan ja voisi jopa puhua että hieman kansainvälisillä otteilla kirjoitetun sarjan kanssa paikan dekkarikärkeen.
Kilven päähahmo Kivi on hautausurakoitsija, joka sinänsä on mielenkiintoinen uutuus dekkareissa. Ja hänen voiko jopa sano…

Seppo Jokinen - Vakaasti harkiten

Seppo Jokinen Vakaasti harkiten CrimeTime, 2017
Yhden sivulaukauksen jälkeen Jokinen tekee taas selvää jälkeä
Otsikossa viittaa Jokisen edelliseen dekkariin, Rahtari, joka oli (huom! omasta mielestäni) yksi Jokisen epäonnistuneimpia dekkareita. Onneksi Jokinen teki paluun ja uusin dekkari Vakaasti harkiten, taasen on Jokisen parhaimistoon kuuluvia teoksia.
Joku on iskenyt naskalin uhrin niskaan uimarannalla, tästä alkaa tarina joka pitää lujassa otteessa loppuun saakka. Jännäksi tarinan osoittain tekee, se että lukijalle kerrotaan murhaaja heti kättelyssä ja lukija onkin asemassa jossa se tietää murhaajan mutta rikosta tutkivat poliisit eivät. Mutta kun löytyykin toinen uhri, jolla törröttää myös naskali niskassa, ja ensimmäisesta syytetty istuukin vankilassa? Kuinkas näin kävi? Jokinen on punonut naskalinterävän juonen niin rikoksista, kuin myös tuttuun tapaan Koskisen omasta henkilökohtaisesta elämästä.
Kotimainen laatudekkari voi hyvin ja paljolti siitä on kiittäminen Seppo Jokista…

Seppo Jokinen - Lyödyn laki

Seppo Jokinen Lyödyn laki Crime Time, 2018


Lyödyn laki on jo 23. Seppo Jokisen dekkari. Maailmanlaajuisellakin mittakaavalla ajateltuna se on suuri määrä sarjaan, joka kertoo yhdestä ja samasta sankarista. Seppo Jokinen on myös palkittu kirjailija, joka on saanut neljä kertaa Tampereen kaupungin kirjalisuuspalkinnon, kerran Suuren Suomalaisen Kirjakerhon tunnustuspalkinnon sekä toistaiseksi vain kerran Johtolanka palkinnon, vuonna 2002 vuoden parhaasta dekkarista.
Itsestäni tuli Seppo Jokisen dekkareiden fani luettuani 2001 vuonna ilmestyneen Hukan enkelit. Sen jälkeen vuosittain on ollut suuri odotus uudesta kirjasta. Jokinen kirjoittaa varmalla tyylillä jota kotimaisten dekkarien fani voi vain ihastella. Hän on luonut kirjoihinsa miljööt ja henkilöt jotka elävät kirja kirjalta omaa elämäänsä. He kasvavat ja heidän ympäristönsä muuttuu.
Lyödyn laki kuuluu Jokisen dekkareista TOP vitoseen. Sen hallitut juonen käänteet niin rikollisessa kuin päähenkilöiden yksityiselämässä luovat aidon…