Siirry pääsisältöön

Marko Hautala & Broci - Varpaat


Marko Hautala & Broci
Varpaat
Haamu Kustannus, 2016

Ensin kirjan kustantajasta.
Haamu Kustannus on vaasalainen pienkustantamo, jonka erikoisalaa on kirjat joissa kerrotaan haamuista, kummituksista ja yliluonnollisista asioista. Kustantaja Tiina Hautala on itsekin kirjoittanut useamman aaveisiin liittyvän kirjan, esimerkiksi Aaveiden Pohjanmaa tuo esille oikeita tarinoita ympäri Pohjanmaata. Vaikka Haamu Kustannus on pieni, eikä se julkaise vuosittain valtavia määriä kirjoja se julkaisee kuitenkin kirjoja jotka on tarkkaan valittu ja niiden tekijät ovat taidokkaita kynänkäyttäjiä niin kirjoittamisessa kuin Varpaat -sarjakuvan kohdalla piirtämisessä.

Toiseksi kirjailija Marko Hautalasta.
Olen ylistänyt Marko Hautalaa useampaan otteeseen ja olen tehnyt sen aiheesta. Marko Hautala on julkaissut seitsemän romaania, joista uusin on Kuiskaava tyttö. Hänen esikoinen, Kirottu maa, ilmestyi 2002. Varpaat on novelli antologiasta Valkoiset varpaat (Haamu Kustannus, 2015). Marko Hautala käyttää sanoja teksteissään niin intensiivisesti että hän pitää lukijan varpaillaan ensimmäisesta sanasta viimeiseen pisteeseen asti.

Kolmanneksi kuvittaja Brocista.
Broci oli minulle ennestään tuntematon taiteilija, tai pitäisi kirjoittaa isolla teellä, eli hän on Taiteilija. Hän on erikoistunut juurikin kauhuun, joten hän oli erittäin passeli tämän teoksen kuvittajaksi.

Tarinasta.
Sormiani poltteli lukea ansin antologiasta Valkoiset varpaat Marko Hautalan novelli Varpaat, josta tämä sarjakuva on tehty. Halusin kuitenkin saada ensikokemuksen juurikin sarjakuvasta, koska halusin nähdä ymmärränkö tarinan idean ja juonen kun se on tiivistetty sarjakuvaksi. Tarinan tekemenin sarjakuvaksi vaatii panostamista myös piirtäjältä siihen mitä hän haluaa tuoda esiin tarinasta niin että lukija ymmärtää sen. Lukijan on helppo lukea tekstiä, koska kirjailija voi kuvata jonkun tietyn paikan hyvinkin tarkkaan riveille, mutta piirtäjällä on käytössä rajallinen määrä tilaa yhteen kuvaan johon hänen on saatava se tunnelma jota kirjailija on halunnut.

Varpaat kertoo nuoresta parista joilla on ilmeisesti mennyt jo hetken aikaa huonosti. Nainen tiuskii miehelleen ja he päätyvät reppureissulle Ranskaan. Majatalon baarissa he törmäävät oppaaseen joka ehdottaa reissua luolastoon jossa voi kokea jotain uskomatonta. Pienten kiistojen ja suosittelujen jälkeen he päätyvät oppaan matkaan ja tulevat kokemaan elämänsä "opastetun retken", johon jälkikäteen ajateltuna ei olisi kannattanut lähteä.

Varpaat -sarjakuvan jälkeen luin Hautalan novellin kirjasta. Keskityn tässä nyt kuitenkin antamaan lopputuomion ainoastaan sarjakuvasta, koska myöhemmin aion myös kirjoittaa tänne antologiasta.

Varpaat, 108 sivua kauhua. Marko Hautalan ja Brocin tiivisyhteistyö on aistittavissa toteutuksessa joka varmaan on hyvinkin ainutlaatuinen. Vaikka en seuraa paljoakaan sarjakuvamaailmaa, tai lue niitä enää (pitäisi kyllä) saa tämä sarjakuva toteamaan sen, että suomalainen kauhu voi hyvin myös sarjakuvassa koska tekijät sen taustalla on ykkösluokkaa. Brocin yksinkertaiset, synkätkin kuvaukset Hautalan synkkään, hieman humoristiseen ja pornahtavaan tarinaan vievät novellin uudelle tasolle, tasolle jossa nämä kaksi Taiteilijaa voivat seistä ylpeinä ja viedä kauhun "ilosanomaa" eteepäin niin kirjoitettuna kuin piirrettynä.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lars Kepler - Peilimies

 Lars Kepler Peilimies Tammi, 2020 Kahdeksas Joona Linna -dekkari on jälleen taattua Kepleriä. Joona Linna -dekkareita voidaan pitää siinäkin mielessä menestystarinana koska ensimmäinen dekkari Hypnotisoija (julk. suom. 2010) sai 2019 black edition nimellä kulkevan uudelleen julkaisun, jossa päähenkilön Joona Linnan osuutta on tuotu enemmän esille, lisäksi toimintaa on tiivistetty. Eli jos aloitat tämän sarjan lukemisen niin aloita se ehdottomasti tästä Hypnotisoija -Black edition kirjasta. Ja sen jälkeen etene järjestyksessä kirja kerrallaan niin pysyt mukana kaikessa taustatarinassa joka näissä seuraa Linnan koettelemusten edetessä. Minä heräsin tähän Kepler faniuteen vasta kesällä 2020, ja aloitin sarjan ensimmäisestä osasta ja sen jälkeen parin viikon kesäloman aikana tuli luettua kuusi sarjan kirjaa. Pari osaa puuttui joidenkin kirjojen välistä ja sen huomasi tarinassa, jotain oli tapahtunut kahdessa kirjassa joten juuri tämän vuoksi kannattaa ehdottomasti lukea järjestyksessä. Uu

Markus Hyötyläinen - Mielenvikaisen muistelmat (osat 1-3)

  Markus Hyötyläinen Mielenvikaisen muistelmat (osat 1-3) mielenvikainen, 2020 Pidin Juha Vuorista hyvin mielenvikaisena kirjailijana, kun tutustuin hänen teoksiin ensimmäisen kerran mutta nyt voin myöntää, että nimensä mukaisesti Mielenvikaisen muistelmat kirjoittanut Markus Hyötyläinen on ehdottomasti Suomen "mielenvikaisin" kirjailija, ja sanon tämän ihan positiivisella mielellä.  Pelkästään kun lukee tämän trilogian, jota myös nimellä kolmiolääke kutsutaan, takakansi esittelyt teoksesta törmää seuraaviin mainos sanoihin ja lauseisiin: Seksiä ja väkivaltaa, rakkautta, suojaamatonta seksiä, runsaasti päihteitä,  perkelettä ja ysäriseksiä. Samoin kerrotaan mitä kirjat eivät tule sisältämään mm: Selviä päiviä, moraalia, jarruja ja ehkäisyä. Kirjailija Hyötyläinen on kirjoittanut hyvin onnistuneesti kuvaukset kirjasta mitä siellä on ja mitä ei. Mihin kategoriaan nämä kirjat voisi luokitella? hmm...en osaa sanoa. Ainakin näiden avulla kerätään rahaa hyväntekeväisyyteen, eli näm

Janne Koivula - Kohdusta aarnihautaan

  Janne Koivula Kohdusta Aarnihautaan Adven&Ture, 2020 Janne Koivula julkaisi pienkustantamonsa Adven&Turen kautta 2015 esikoiteoksensa Pariisin noita ja vuonna 2020 se sai jatko-osaksi teoksen Kohdusta Aarnihautaan, yhdessä nämä kaksi kirjaa muodostavat Ikuisen elämän metsästäjät duon. Juuri äsken luin kirjailijan sivuilta, että tämä kyseinen pienkustantamo lyö pillinsä pussiin joten kustantamon toiminta jäi näiden kahden teoksen varaan. Sinänsä harmillista koska Koivula toi suomalaiseen tämän genren kirjallisuuteen vivahdetta. Olen aivan varma, että jos nämä teoksest olisi kirjoitettu englanniksi ja julkaistu kansainväliseen levitykseen e-kirja aluistoilla olisi näistä syntynyt pienimuotoinen "Tapaus".  Itselleni ei tule yhtäkkiä mieleen yhtä kunnianhimoista kirjasarjaa kuin tämä Koivulan luoma sarja. Hän käsittelee taidokkaasti niin seikkailua, kauhua kuin jännitystä ja luo siinä samalla uskottavan päänsisään uppoavan tarinan. Jos olisimme todellakin maailmassa, jo