Siirry pääsisältöön

Markku Ropponen - Kuhala ja isku Helsingissä


Markku Ropponen
Kuhala ja isku Helsingissä
Tammi, 2015

Kuinka käy pikkukaupunkilaisetsivälle, kun hän joutuu tekemisiin Helsingin nilkkien kanssa? Helleaalto saa Kallion kadut hehkumaan polttavan kuumina, kun rakkaudessa pettynyt Kuhala saapuu Helsinkiin tapaamaan vanhaa ihastustaan Anastasia Maz-Abunzjahia. Naisen asunto löytyy tyhjänä, ja sen liepeiltä joukko mieluiten piilossa auringonvalolta pysytteleviä stadilaisia. Pian Kuhala saa kuulla, että pääkaupungissa on viime päivinä kuristettu hengiltä kaksi naista ja että seuraavaa uhria on lupa odotella lähiaikoina. Vaikka kyseessä on puhdas lomamatka ja Hippu-koirakin kaipaa jo kotiin, hän ei voi olla selvittämättä, mihin ihanainen Anastasia on kadonnut.

Kuhala ja isku Helsingissä on yksi Markku Ropposen parhaimmista kirjoista joita hän on kirjoittanut. Kuhala kirja poikkeaa totutuista sillä, että tässä ei seikkaillakkaan tutuissa Jyväskylän maisemissa vaan otetaan pieni irtiotto (muistaakseni Ropponen joskus kertoi, että irtiotto Jyväskylästä tapahtui osittain kustantamon pyynnöstä kirjoittaa kirja Helsinkiin.) ja saavutaan pääkaupunkiin, Helsinkiin. Kuhalalla ei ole mitään toimeksiantoa vaan hän tulee tapaamaan vanhaa heilaansa ja ihastustaan Anastasiaa joka kaikeksi harmiksi on kadonnut Kuhalan saavuttua paikalle. Näistä asetelmista alkaa uusi Kuhala seikkailu, josta ei puutu toimintaa, eikä ennen kaikkea sitä Ropposen viljelemää huumoria.

Kirjailija tuntee koirat ja myös päähenkilöllä on mukana Helsingissä mukana oma koira, Hippu. Ja kaikkien sattumusten kautta hän saa seuraansa myös toisen koiran, nimeltään Puntin. Ropponen tuntee koirat ja osaa kuvata niiden käytöstä, Ropponen tuntee myös maisemien kuvauksen taidon, sillä hän maalailee kirjan sivuille taidokkaasti kaupunkikuvaa joka ei kuitenkaan hänelle ole niin tuttua kuin Jyväskylän kadut.

Kuhala tapaa Helsingissä, hengailtuaan useamman kerran koirapuistossa, Oonan jonka koira Puntti on. Kuhalan Helsingin reissu kokee kuitenkin niin paljon käänteitä että luulisi, että tämä on Kuhalan viimeinen reissu pääkaupunkiin, hän joutuu siepatuksi ja kun hän pääsee karkuun löytyy uusia ruumiita. Alkaa selvittely kuka on kaiken takana.

Kuhala ja isku Helsingissä on loistava, huumorilla höystetty jännäri. Viini paranee vanhetessaan, samoin Ropponen ja Kuhala



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

G.T. Karber - Murha!

  G.T. Karber Murha! 100 mysteeriä nojatuolietsiville Gummerus, 2024 G.T. Karberin Murha! on täydellinen valinta kaikille mysteerien ja älypelien ystäville. Kirja yhdistää murhamysteerien kiehtovan maailman ja loogiset pulmat, jotka haastavat lukijan terävimmän päättelykyvyn. Karber on rakentanut kirjan huolella, tarjoten 100 erilaista arvoitusta, jotka vaihtelevat vaikeustasoltaan ja tempaavat lukijan mukaansa ratkomaan rikoksia. Yksi kirjan vahvuuksista on sen interaktiivisuus. Pulmat on suunniteltu siten, että ne todella vaativat lukijalta luovaa ajattelua ja tarkkaa logiikkaa, mutta ne eivät koskaan tunnu mahdottomilta (Tai näi voi olettaa). Karber onnistuu ylläpitämään tasapainon haastavuuden ja palkitsevuuden välillä, mikä tekee arvoitusten ratkaisemisesta erityisen tyydyttävää. Jokainen mysteeri on omalaatuinen, ja monet tapaukset tuovat mukanaan hauskoja oivalluksia ja yllättäviä käänteitä. Kirjan rakenne tukee hyvin lukijan matkaa: arvoitukset kehittyvät vähitellen vaike...

Lars Kepler - Unissakävelijä

  Lars Kepler Unissakävelijä Tammi, 2024 Lars Keplerin Unissakävelijä (alkuperäiskielellä Sömngångaren ) on huippujännittävä lisä Joona Linna -sarjaan, joka ei petä fanejaan. Tämä kymmenes osa vie lukijan syvälle synkkään ja hämärään rikostutkintaan, joka yhdistelee Keplerin tavaramerkiksi muodostuneita piirteitä: psykologiaa, intensiivistä jännitystä ja häiritsevän tarkkoja kohtauksia. Kirja alkaa , kun  leirintäalueen asuntovaunusta löytyy nuori poika, joka on sekaisin ja pahoinpidelty. Hänen ympärillään on karmea murha, joka tuntuu olevan enemmän kuin vain sattuman oikku. Alkuasetelman tarjoama tunnelma on hyytävä, ja Kepler osaa käyttää pelkoa tehokkaasti. Tapahtumien edetessä piirtyy esiin todella monimutkainen rikos, joka yllättää käänteillään. Unissakävelijä onnistuu luomaan tiheän ilmapiirin, jossa kukaan ei ole turvassa, eikä mikään ole niin kuin miltä se aluksi vaikuttaa. Joona Linna on jälleen tutussa roolissaan, mutta tämän kerran hän joutuu kohtaamaan entistä su...

Alex T. Smith - Kaarle suksilla

  Alex T. Smith Kaarle suksilla Arthouse, 2021 "Osoitteessa Kuonokuja 112 asuu eräs koira." Tuon oven takana asuvat herra ja rouva Kiiltokenkänen. Herra ja rouva ovat kiireisiä ja lähtiessään töihin he jättävät Kaarle -koiran kotiin, ja useimmiten Kaarle nukkuu mutta kun ovi kolahtaa kiinni ja Kiiltokenkäset ovat poistuneet herää talo aivan uudenlaiseen elämään. Kaarlella on kaveri, Lordi Nukkasukka, jonka kanssa he lähtevät seikkailuun. Yhdessä on käyty kaupungilla, lomalla, sirkuksessa, maatilalla, oltu parrasvaloissa, vietetty joulua ja nyt uusimassa Kaarlessa ollaan suksilla. Kaarle laittaa baskerinsa päähän ja päättää mihin seikkailuun milloinkin lähtevät Lordi Nukkasukan kanssa, joka Kaarleen verrattuna on hyvin rauhallinen ja harkitsevainen tapaus. Kaarle sen sijaan on nopeatempoinen, hieman hätäilevä eikä aina mieti loppuunsaakka asioita, hän haluaa vain tehdä asioita ja useimmiten harkitsemattomuus johtaa johonkin ei toivottuun asiaan mutta koiran nokkeluudella hän p...