Siirry pääsisältöön

Jeff VanderMeer - Hyväksyntä


Jeff VanderMeer
Hyväksyntä
Like, 2016

Eteläraja-trilogian päätösosa, hyväksyntä kätkee sisäänsä sen totuuden jota on jo kahden kirjan verran etsitty. Ensin oli hävitys, sitten hallinta ja viimine oli pakko tulla hyväksyntä kaikkeen mitä jäljelle jäi ja mitä löytyi Alue X:ltä.

Kirjassa sidotaan yhteen edellisten osien kohtalot ja hahmot. Siinä päästään seuraamaan tarkemmin mm. biologin ja Controlin elämää, sekä uuden mielenkiintoisen hahmon joka kuitenkin osoittautuu erääksi tutuksi hahmoksi, tosin tämän kaksoisolennoksi, nimeltään Haamulintu.

Päätösjakso on kirjoitettu monen kertojan silmin, siinä voi mennä nopeasti sekaisin kuka kertoo tai kenestä kerrotaan mutta onneksi kappaleiden fiksu otsikointi pelastaa tämän tilanteen ja eri kerrontamuodot sekoittuvat sulavasti yhteen, yhdeksi tarinaksi, monen silmän kertomana. Samoin kerronnassa käytetään useampaa aikaa, välillä ollaan Alue X:llä, kun taas välillä seurataan mm. majakanvartijan seesteistä elämää kaikessa rauhassa ja ehkä se omituisin aikataso on kun seurtaan kuolleen Johtajan elämää. Mutta kuten edellä mainitsin nämä aikatasot ja hahmot ja niiden kertomat on nidottu yhteen järkevästi ja tuskin lukijalle tulee sekaannuksia siitä missä mennään.

Jokaisella tasolla on sama päämäärä: Ratkaista Alue X:n arvoitus.

Takakansi lupaa, että salaisuudet paljastuvat, mutta paljatuuko kaikki vai jääkö Alue X edelleen hieman mysteeriksi.

Jeff VanderMeeristä on kasvamassa uusi Stephen King, ja ei olisi ihme jos tämä trilogia joskus päätyisi elokuvaksi tai televisiosarjaksi. Itse toivon sarjaa, koska tässä on ainesta luoda uusi Lostin tapainen mystinen sarja.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Marko Lönnqvist - Elämäni gangsterina

Marko Lönnqvist Elämäni gangsterina toim. Jarkko Sipilä Crime Time, 2016
"Rikostoimittaja Jarkko Sipilä on toimittanut moottoripyöräjengin jäsenen muistelmat. Ennenäkemätön kuvaus liivijengien tiukasti salatusta, huumehöyryisestä ja väkivaltaisesta maailmasta."

En yleensä lue paljoakaan elämänkerta kirjallisuutta, mutta Marko Lönnqvistin tarina tuntui kiinnostavalta ja se sai tarttumaan kiinni kirjaan. Tämä on elämänkerta jollaista en ainakaan muista että olisi ennen julkaistu tai ne ei ainakaan ole saanut niin suurta mediahuomiota. Yksi syy lienee siinä, että kirjan kirjoittaja on yksi Suomen vaarallisemmaksikin rikolliseksi tituleerattu entinen Cannonball jengin jäsen. Yleensä nämä jengin jäsenet mielletään rikollisiksi mutta jokaisen miehen taustalla on kuitenkin yleensä normali perhe-elämä ja moottoripyörä touhu on heidän harrastus, työ tai ainoa vapaa-ajantoimi kotona odottavasta perhe-elämätä.
Äskettäin Arman Alizad vieraili Arman Pohjatähden alla ohjelmassaan samaisen…

Christian Rönnbacka - Irina Tundra K18

Christian Rönnbacka Irina Tundra K18 Docendo, 2019

Christian Rönnbacka on heittäytynyt varsin villiksi kirjailijaksi. Aluksi hän oli vain dekkaristi, joka kirjoitti äijämeininkiä sisältävää jännitystä. Hän julkasi myös kirjan oman siviiliammatin päivärutiineista, eli meidän "tavallisten" tallaajien yrityksistä petkuttaa vakuutusetsivää. Hän on kirjoittanut myös kirjan viskeistä ja nyt Rönnbacka julkaisee kirjan suomalaisesta stripparista Irina Tundrasta ja kirjalle onkin annettu lisä nimeksi K18, ehkä kirjassa esiintyvien kuvien perusteella, jotka kuitenkin ovat hyvin kaunista taidekuvia Irina Tundrasta.
Irina Tundra K18 kirja kertoo stripparin työstä, elämästä ja asiakkaista joilla välillä on mitä merkillisimpiä toiveita, joita kaikkia ei voi toteuttaa eikä halua toteuttaa. Asiakkaina Irinalla on ollut niin menestyviä lakimiehiä, opiskelijoita, jopa laitapuolen kulkijoita ja erilaisia polttari- ja hääporukoita.
Kirja sisältää paljon Photolies,com:in ottamia kuvia, joista o…

Kati Routa - Vihanpitäjät

Kati Routa Vihanpitäjät Crime Time, 2018

Kirjailija Kati Routa saattaa olla outo nimi kirjallisuuspiireissä, ainakin vielä. Mutta kun tämän kirjailijanimen takaa paljastuukin kirjailija Katariina Romppainen alkaa jo monen hälytyskellot soimaan ja osaavuus paljastua. Romppainen on tunnettu erityisesti nuorille suunnatuista kirjoista, joista hän on saanut kolmasti Arvid Lydecken -palkintoehdokkuuden, tämän lisäksi Romppainen on palkittu kahdesti Tampereen kaupungin kirjallisuupalkinnolla.
Nyt, 2018, Romppainen muuntautuu ja ottaa nimekseen Kati Routa. Hän kirjoittaa ensimmäisen dekkarin ja tekeekin sen vakuuttavasti tuoden dekkarigenreen sekaan hieman henkimaailman juttuja. Tarina alkaa kun neljätoista vuotias poika, Joel Ketovuori, katoaa ja poliisit aavistelevat vain pojan karanneen mutta onneksi yksi poliisiharjoitelijoista, Rosi Tikkuri, haistaa tapauksessa paljon muuta kuin pelkän katoamisen. Tikkuri tekee kuitenkin virheen ja hänen mukavasti alkanut ura poliisilaitoksessa on lopp…