Siirry pääsisältöön

Anders Vacklin & Janne Rosenvall - Käsikirjoittamisen taito


Anders Vacklin & Janne Rosenvall
Käsikirjoittamisen taito
Like, 2015


Aiemmin ilmestyneet Elokuvan runousoppia ja Television runousoppia olivat suuria menestyksiä ilmestyessään ja nykyään, vaikka ilmestymisestä ei ole montaa vuotta aikaa, ovat kirjat klassikkoja joita moni työkseen ja harrastusmielessä kirjoittavat kirjailijat ja kirjoittajat etsivät hyllyynsä, mutta aniharva haluaa niistä luopua tai jos luopuu niin kovaan hintaan. Olikin hyvä aika julkaista uusi kirja, tai sisällöltään kirja ei ole aivan uusi vaan se on kooste edellämainituista kirjoista, niiden parhaista paloista, höystettynä tietenkin aivan uusilla ohjeilla ja esimerkeillä.

Käsikirjoitusala myös vanhenee, vaikka niin ei uskoisi käyvän. Lähes vuosittain tulee mullistuksia jotka pitää ottaa huomioon kun kirjoitat käsikiroitusta ja ennenkaikkea kun lähetät sitä kustantamolle. Ennen tiesit, että tulostat kirjoittamasi ja lähetät kustantamoon. Nykyään lähes kaikki lähetetään sähköisessä muodossa jolloin on erityisen tärkeää se, että olet lukenut kustantamon ohjeistuksen miten nimeät tiedostot ja millaiset asetukset laitat käsikirjoitukseen, eli ei se niin helppoa ole senkään jälkeen kun olet saanut tekstin kirjoitettua, sitten vasta alkaakin se työ.

Kirja on paksu raamattu, käsikirjoittamisen raamattu joka on suunnattu enimmäkseen käsikirjoituksien tekijöille elokuviin, teattereihin ja sarjoihin. Se kuitenkin tarjoaa paljon uutta tietoa myös romaanin kirjoittajalle. Se antaa paljon hyvää ohjetta miten kuljetat juonta eteenpäin. Miten se tehdään elokuvan käsikirjoitukseen, niin yhtähyvin samaa taktiikkaa voit käyttää romaaneihin.

Käsikirjoittamisen taito on jokaisen kirjoittajan must-hankinta, ja toinen on Suomen kielitoimiston opas josta voit tarkistaa oikein kirjoitukset ja miten sanajärjestyksen pitäisi mennä ja miten oikeaoppinen lause rakentuu. Kun nämä kaksi kirjaa osaat niin tulet pärjäämään loistavati kirjallisella alalla.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pekka Ruissalo - J. Karjalaisesta: Vuosi vuodelta

Pekka Ruissalo J. Karjalaisesta : Vuosi vuodelta Readme, 2026 J. Karjalainen kuuluu niihin suomalaisiin artisteihin, joiden kohdalla pelkkä hittien luetteleminen ei oikein riitä kertomaan, mistä hänen merkityksessään on kyse. Hänen laulunsa ovat kulkeneet suomalaisten mukana vuosikymmenestä toiseen, mutta mies laulujen takana on onnistunut säilyttämään ympärillään myös tietyn salaperäisyyden. Pekka Ruissalon J. Karjalaisesta – Vuosi vuodelta lähestyy pitkää uraa nimensä mukaisesti kronologisesti. Ratkaisu on toimiva. Lukija pääsee seuraamaan, kuinka nuoresta bluesista, folkista ja kantrista kiinnostuneesta miehestä kasvaa yksi suomalaisen populaarimusiikin tunnetuimmista lauluntekijöistä. Tähän alkuun heti pitää mainita, että tämä kirja ei ole elämäkerta kirja ja kuten kirjassakin todetaan tämän kirjan tekoon J. Karjalainen ei ole itse ollut vaikuttamassa. Kun ura pilkotaan vuosiin ja vaiheisiin, tutut laulut ja levyt asettuvat osaksi suurempaa kokonaisuutta. Jälkikäteen katsottuna vuo...

G.T. Karber - Murha!

  G.T. Karber Murha! 100 mysteeriä nojatuolietsiville Gummerus, 2024 G.T. Karberin Murha! on täydellinen valinta kaikille mysteerien ja älypelien ystäville. Kirja yhdistää murhamysteerien kiehtovan maailman ja loogiset pulmat, jotka haastavat lukijan terävimmän päättelykyvyn. Karber on rakentanut kirjan huolella, tarjoten 100 erilaista arvoitusta, jotka vaihtelevat vaikeustasoltaan ja tempaavat lukijan mukaansa ratkomaan rikoksia. Yksi kirjan vahvuuksista on sen interaktiivisuus. Pulmat on suunniteltu siten, että ne todella vaativat lukijalta luovaa ajattelua ja tarkkaa logiikkaa, mutta ne eivät koskaan tunnu mahdottomilta (Tai näi voi olettaa). Karber onnistuu ylläpitämään tasapainon haastavuuden ja palkitsevuuden välillä, mikä tekee arvoitusten ratkaisemisesta erityisen tyydyttävää. Jokainen mysteeri on omalaatuinen, ja monet tapaukset tuovat mukanaan hauskoja oivalluksia ja yllättäviä käänteitä. Kirjan rakenne tukee hyvin lukijan matkaa: arvoitukset kehittyvät vähitellen vaike...

Reijo Mäki - Maitolasimies

  Reijo Mäki Maitolasimies Otava, 2024 Maitolasimies on Reijo Mäen 35. Jussi Vares dekkari. Ensimmäinen, Moukanpeli, ilmestyi vuonna 1986, eli kohta juhlitaan jo Vares sarjan pyöreitä vuosia. Viime aikojen Jussi Vares dekkarit ovat olleet hyvin ennalta arvattavia lähinnä huonolla huumorilla höystettyjä tekeleitä. Onhan kirjoittajalla tietenkin oma huumorinsa, jota hän viljelee kirjasta kirjaan. Yksi häiritsevä asia tässä dekkarissa oli mm. se, että hän taivutti Pekko etunimen Pekkon. Oliko se tarkoituksellista vai ei, mutta oletin tämän olevan vain yksi virheellinen taivutus, mutta tätä samaa muotoa käytettiin jatkuvasti. Reijo Mäen uusimmat dekkarit ovat jo nimetty myös huumorimielessä kuten tämä Maitolasimies, tai esim aikaisempina vuosina ilmestyneet Köyhä Ritari, Soopeli, Hot Dog tai Kakolan kalpea. Toinen tunnistettava asia näissä on hyvin huumoripitoiset hahmojen nimet ja useimmiten näitä löytyy naishahmoilta joiden kanssa Jussi Vareksella tuntuu olevan aina vipinää ja ylläty...