Siirry pääsisältöön

Jeff Vandermeer - Hallinta


Jeff Vandermeer
Hallinta
Like, 2015

Hävitys-romaanissa alkaneen retken jälkimainingeissa aluetta tutkivaan laitokseen saapuu uusi johtaja, jonka tehtävä uhkaa kaatua kollegoiden vainoharhoihin sekä hänen omiin salaisuuksiinsa.

Jeff VanderMeerin Eteläraja-trilogia on ollut vuonna 2014 arvostelu- sekä myyntimenestys Amerikassa. Kauhua, paranoiatrilleriä ja tieteiskirjallisuutta yhdistelevä kokonaisuus vie lukijansa aivan uudenlaisiin maisemiin, jotka ovat kuitenkin oudolla tavalla tuttuja.

Eteläraja-trilogian toinen osa, Hallinta, on ensimmäistä osaa huomattavati parempi ja laadukkaampi kirja. Hallinnassa mennään syvemmälle asioihin, eikä tehdä pintapuolista raapaisua kuten tehtiin trilogian ensimmäisessä osassa jossa saatiin seurata retkikunnan edesottamuksia maagisella alueella josta kukaan ei tuntunut oikein tietävän mitään, ei edes mikä se oli tai mitä siellä oli.

Kirjasarjan toisessa osassa aletaan käymään kohta kohdalta läpi tapahtumia joita Alue X:llä tapahtui. Control on henkilö joka yrittää saada selvyyden tutkimusmatkailijoiden kertomuksista. Kirja tarjoaa lukijoille piinaavaa jännitystä joka syvenee sitä enemmän mitä pidemmälle kirjan loppua kohti päästään. Hallinta kirjaa voikin kuvailla, että se antaa paljon arvuutteluita asioiden oikeata laidasta ja tarjoaa arvuuteluihin vastauksia joista ei aina tiedä onko ne totta vai ei. Siinä on Controllilla pähkäilemistä ja lopulta myös osa arvoituksista sattaa ratketa, helpostikin.

Aluksi Eteläraja-trilogian toinen osa Hallinta tuntui alkavan puuduttavasti mutta sivu sivulta se tarjosi enemmän ja nyt odotankin jo innolla kolmanen osan, joka on saanut nimekseen Hyväksynt, ilmestymistä. Se tullee tarjoamaan toivottavati kaiken ratkaisun mitä Alue X:n salaisuuksiin kuuluu.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jaakko Melentjeff - Hukkuneet

Jaakko Melentjeff Hukkuneet Atena, 2017 Vahva esikoisdekkari Jaakko Melentjeff edustaa uutta, nousevaa suomalaista dekkaripolvea. Hänen esikoidekkarinsa Hukkuneet tapahtumat sijoittuvat laajalle alueelle Pohjoimaissa, eli viitteitä kansainväliseen hakuisuuteen on havaittavissa. Olen monesti kaivannut kirjoittaessani suomalaisista dekkareista, että miksi niissä ei ole yritystä kansainvälisyyteen, mutta nyt on. Melentjeffin dekkari Hukkuneet on juuri sellainen, jolta voi odottaa jonkinmoinsta läpimurtoa ainakin Pohjoismaissa. Melentjeff on onnistunut kirjoittamaan kansainväliselläkin tasolla mitattuna kelpo trillerin, hänen tyylinsä kirjoittaa tarjoaa sellaisen koukun johon jää kiinni, ja vaikka osittain kirjan juoni osoittautuu erittäin monisäikeiseksi ja henkilögalleria monipäiseksi pysyy Melentjeffin dekkari kuosissa erittäin hyvin, eikä sen vetovoima päästä otteestaan. Onko sitten jatkoa luvassa Hukkuneille? Toivottavasti on, koska kirjailijan luoma henkilöga...

Kaarina Helakisa (toim.) - Pikku Pegasos

Kaarina Helakisa (toim.) Pikku Pegasos Otava, 2016 "400 kauneinta lastenrunoa 400 kauneinta lastenrunoa. Kaikkien lasten ikioma kirja, lastenrunouden perusteos. Pikku Pegasoksen myötä on turvallista matkata runojen maailmaan: se näyttää kuinka laaja ja rikas sekä ilmaisultaan että aihepiiriltään lastenrunouden maailma voi olla." Lapsi on pipi Lapsi on pipi ja vuoteessa makaa, ei saa nousta kuin aikojen takaa. Otapas lääkettä, rohtoa nauti, kohta on kaukana pipi ja tauti! (Arvo Ylppö ja Heikki Ojansuu)  Otavan julkaisema Pikku Pegasos runokirjan 22. painos ilmestyi 2016, ensimmäisen kerran se julkaistiin jo vuonna 1980 ja sen jälkeen se on on ollut kestosuosikki lastenrunokirjojen maailmassa. Runoilija ja lastenkirjailija Helakisa oli palkittu suomalainen erityisesti lastenkirjallisuuden vaikuttaja ja hänen nimeään kantava seura vaalii hänen perintöään ja pyrkii editämään lastenkirjallisuutta. Pikku Pegasos lorukirjaan on Helakisan omien ru...

G.T. Karber - Murha!

  G.T. Karber Murha! 100 mysteeriä nojatuolietsiville Gummerus, 2024 G.T. Karberin Murha! on täydellinen valinta kaikille mysteerien ja älypelien ystäville. Kirja yhdistää murhamysteerien kiehtovan maailman ja loogiset pulmat, jotka haastavat lukijan terävimmän päättelykyvyn. Karber on rakentanut kirjan huolella, tarjoten 100 erilaista arvoitusta, jotka vaihtelevat vaikeustasoltaan ja tempaavat lukijan mukaansa ratkomaan rikoksia. Yksi kirjan vahvuuksista on sen interaktiivisuus. Pulmat on suunniteltu siten, että ne todella vaativat lukijalta luovaa ajattelua ja tarkkaa logiikkaa, mutta ne eivät koskaan tunnu mahdottomilta (Tai näi voi olettaa). Karber onnistuu ylläpitämään tasapainon haastavuuden ja palkitsevuuden välillä, mikä tekee arvoitusten ratkaisemisesta erityisen tyydyttävää. Jokainen mysteeri on omalaatuinen, ja monet tapaukset tuovat mukanaan hauskoja oivalluksia ja yllättäviä käänteitä. Kirjan rakenne tukee hyvin lukijan matkaa: arvoitukset kehittyvät vähitellen vaike...