Siirry pääsisältöön

Sami Yaffa - Sound Tracker


Tommi Liimatta, Sami Yaffa ja Otso Tiainen
Sound Tracker
Like, 2014

"Hanoi Rocksista, New York Dollsista ja Michael Monroen bändistä tuttu musiikin monitoimimies Sami Yaffa kiersi vuoden maailmaa Sound Tracker -televisiosarjan kuvauksissa. Hän tutustui eri kulttuurien musiikkityyleihin ja muusikoihin aina paikallisista legendoista katusoittajiin. Kirjassa kerrotaan maagisia sattumuksia matkan varrelta. Kirjassa esitellään sekä legendoja että katumuusikoita, ja siinä mennään syvälle maailmanmusiikin eri lajien olemukseen. "Maat valikoituivat sen pohjalta mikä Samia kiinnostaa. Missään ei jäänyt mitään suurempaa vesiperää, yleisesti oli pikemmin runsaudenpula. Löytyi niin paljon kiinnostavaa, että meni jo överiksi. Tai yksi tavallaan vesiperä oli, että Etiopian rastakaupungista ei löytynyt reggaeta", kertoo Otso Tiainen, idean isä ja yksi kirjan tekijöistä."

"Hyvää musaa löytyy joka puolelta." sami Yaffa


Sami Yaffan liidaama sarja nähtii televisiossa, ja sen myötä sarja tuli myös kansien väliin. Kun vertaa näitä kahta eri formaattia, ne kulkevat hienosti käsi kädessä. Sami Yaffan ja muiden tekijöiden tapa kertoa on hyvin ihmisläheinen. Aivan kuin he istuisivat vieressäsi ja puhuisivat sinulle. Teksti on juuri sitä mitä tekijöiden suusta on kuultu. Se on jätetty rosoisesksi ja tekijöiden oma slangi kuuluu tekstin läpi.

Kirja kulkee hienojen kuvien, tunnelmien ja erilaisten kulttuurien kautta suoraan jokaisen musiikkidiggarin sydämeen. Jossain päin maailmaa meidän oma suosikki Olavi Virta ei ole mitään tangoa, vaan suoraa shittiä. Jokaisella on omat mielipiteensä, ja emme mekään tykkää jokaisesta musiikista jota kuulemme. Tämä kirja on kattaus ympäri maailmaa löytyviä mitä hienoimpia herkkupaloja, tavallisten sikäläisten "kuuluisuuksien" elämästä ja musiikista.

Sami Yaffa kertoo, että idea sarjan tekemiseen lähti Anthony Bourdainin No Reservations -tv-ohjelman idesta. Siinä Anthony kulkee erikulttuureissa ruuan perässä. Yaffa kulkee kulttuureissa musan perässä. Kun kahden miehen yhteiset ideat kohtasivat, Yaffan ja Otto Tiaisen, niin siitä syntyi tv-sarja, ja sen pohjalta tämä hieno kirja.

Kirja sisältää paljon hienoja, tunnelmallisia, kuvia oikeiden muusikoiden elämästä. Hauskoja kommelluksia, oikeita tarinoita maailmalta ja niiden musiikista. Tällä tv-sarjalle toivoisi jatkoa, ja sitä myöten myös kirjalle.






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

G.T. Karber - Murha!

  G.T. Karber Murha! 100 mysteeriä nojatuolietsiville Gummerus, 2024 G.T. Karberin Murha! on täydellinen valinta kaikille mysteerien ja älypelien ystäville. Kirja yhdistää murhamysteerien kiehtovan maailman ja loogiset pulmat, jotka haastavat lukijan terävimmän päättelykyvyn. Karber on rakentanut kirjan huolella, tarjoten 100 erilaista arvoitusta, jotka vaihtelevat vaikeustasoltaan ja tempaavat lukijan mukaansa ratkomaan rikoksia. Yksi kirjan vahvuuksista on sen interaktiivisuus. Pulmat on suunniteltu siten, että ne todella vaativat lukijalta luovaa ajattelua ja tarkkaa logiikkaa, mutta ne eivät koskaan tunnu mahdottomilta (Tai näi voi olettaa). Karber onnistuu ylläpitämään tasapainon haastavuuden ja palkitsevuuden välillä, mikä tekee arvoitusten ratkaisemisesta erityisen tyydyttävää. Jokainen mysteeri on omalaatuinen, ja monet tapaukset tuovat mukanaan hauskoja oivalluksia ja yllättäviä käänteitä. Kirjan rakenne tukee hyvin lukijan matkaa: arvoitukset kehittyvät vähitellen vaike...

Alex T. Smith - Kaarle suksilla

  Alex T. Smith Kaarle suksilla Arthouse, 2021 "Osoitteessa Kuonokuja 112 asuu eräs koira." Tuon oven takana asuvat herra ja rouva Kiiltokenkänen. Herra ja rouva ovat kiireisiä ja lähtiessään töihin he jättävät Kaarle -koiran kotiin, ja useimmiten Kaarle nukkuu mutta kun ovi kolahtaa kiinni ja Kiiltokenkäset ovat poistuneet herää talo aivan uudenlaiseen elämään. Kaarlella on kaveri, Lordi Nukkasukka, jonka kanssa he lähtevät seikkailuun. Yhdessä on käyty kaupungilla, lomalla, sirkuksessa, maatilalla, oltu parrasvaloissa, vietetty joulua ja nyt uusimassa Kaarlessa ollaan suksilla. Kaarle laittaa baskerinsa päähän ja päättää mihin seikkailuun milloinkin lähtevät Lordi Nukkasukan kanssa, joka Kaarleen verrattuna on hyvin rauhallinen ja harkitsevainen tapaus. Kaarle sen sijaan on nopeatempoinen, hieman hätäilevä eikä aina mieti loppuunsaakka asioita, hän haluaa vain tehdä asioita ja useimmiten harkitsemattomuus johtaa johonkin ei toivottuun asiaan mutta koiran nokkeluudella hän p...

Seppo Jokinen - Kuolevaksi julistettu

Seppo Jokinen Kuolevaksi julistettu Crime Time, 2015 20. Koskis kirja tykittää varmalla otteella "Mies juoksee henkensä hädässä läpi Tampereen keskustan. Silti hän ei suostu paljastamaan poliisille vainoajansa nimeä. Kohta mies joutuu tahallisen päälleajon uhriksi, mutta pakenee paikalta pahasti loukkaantuneena. Se saa komisario Koskisen ymmälleen. Miksi mies vaikenee, vaikka tietää olevansa kuolemanvaarassa? Samaan aikaan Tampereen poliisia työllistää ravintolassa naisia vaaniva mies, jonka saaliiksi joutuneet uhrit heräävät seuraavana aamuna oudoista paikoista eri puolilta kaupunkia. He eivät ole kuitenkaan joutuneet ruumiillisen väkivallan kohteeksi, ja se herättää poliisissa pelon, onko muutaman vuoden piilossa pysynyt pihkahiippari palannut kuvioihin. Eikä Sakari Koskisen työtaakkaa helpota yhtään läheisen työtoverin kadonneen tyttären yhä epätoivoisemmiksi käyneet etsinnät." Seppo Jokinen on kirjoittanut jälleen yhden vuoden mielenkiintoisimmista ...