Siirry pääsisältöön

Markku Toivonen - Kunnanhymyilijä ja muita unelmavirkoja


Markku Toivonen
Kunnanhymyilijä ja muita unelmavirkoja
Savukeidas, 2014

"Markku Toivosen uusi satiirikokoelma kertoo Unionin perukoilla sijaitsevasta merkillisestä valtakunnasta, jossa totisesti riittää työtä: yksi kaivaa kuopan ja täyttää sen saman tien, toinen tähyilee taivaalle päivät pitkät ja kolmas muistuttaa ohikulkijaa siitä, miten tärkeää on seksin uuttera harjoittaminen.
Kunnanhymyilijä ja muita unelmavirkoja jatkaa kehutun Ihmisenveistäjien (2011) linjalla kulttuurisatiiria, jossa hulvattomuus ja raju kritiikki lyövät kättä."
Markku Toivosen uusin kirja Kunnanhymyilija ja muita unelmavirkoja osuu julkaisuajankohdaltaan juuri oikeaan hetkeen. Joka puolelta laitetaan ihmisiä työvoimatoimistojen jonoihin odottamaan uutta työtä, jota ei tämän valtion viraston puolesta kuitenkaan suurimmalle osalle tule. Onneksi pelastus on Ministeriö, joka on luonut oivan nipun uusia ammattivirkoja työllistämään näitä kilometritehtaalle joutuneita ahkeria ihmisiä.
Miltä kuulostaisi työskennellä mm. Virallisena Poropeukalona,  Työnkarttajana, Lihavien Sakottajana tai Tarkastajan Tarkastajana. Näistä viroista sinulle vielä maksettaisiin, ainakin kohtuullinen korvaus. 
Toivosen käyttämä kieli kirjassa on pistävää ja tarkkaa, ja se saa suupielet nousemaan ylöspäin, vaikka tekstien mukaan kaikki virat ei olisikaan mitään unelmahommia, mutta jos niistä maksetaan palkkaa niin joku niitä voisi tehdäkin. Vai miltä kuulostaa tällainen työnkuva: 
"Viranhaltija päivystää vilkkaalla paikalla, kuten kadunkulmassa, tienristeyksessä tai tavaratalon edustalla. Hän katsoo jokaista kohtaamaansa olentoa silmiin ja hymyilee rohkaisevasti. Jos joku tulee juttusille, päivystäjä hymyilee entistäkin leveämmin sanomatta mitään - korkeintaan hän hieroo kämmeniään ja virnistää ujosti." 
Tämä kuvaus on kirjannimessäkin oleva Kunnanhymyilijä.
Kirjaan kannattaa tutustua, sitä ei kannata ottaa täysin vakavasti, mutta kun luet sitä saatat huomata, että jopa sinä itse voisit tehdä näitä ammatteja, ainakin osa-aikaisesti.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

G.T. Karber - Murha!

  G.T. Karber Murha! 100 mysteeriä nojatuolietsiville Gummerus, 2024 G.T. Karberin Murha! on täydellinen valinta kaikille mysteerien ja älypelien ystäville. Kirja yhdistää murhamysteerien kiehtovan maailman ja loogiset pulmat, jotka haastavat lukijan terävimmän päättelykyvyn. Karber on rakentanut kirjan huolella, tarjoten 100 erilaista arvoitusta, jotka vaihtelevat vaikeustasoltaan ja tempaavat lukijan mukaansa ratkomaan rikoksia. Yksi kirjan vahvuuksista on sen interaktiivisuus. Pulmat on suunniteltu siten, että ne todella vaativat lukijalta luovaa ajattelua ja tarkkaa logiikkaa, mutta ne eivät koskaan tunnu mahdottomilta (Tai näi voi olettaa). Karber onnistuu ylläpitämään tasapainon haastavuuden ja palkitsevuuden välillä, mikä tekee arvoitusten ratkaisemisesta erityisen tyydyttävää. Jokainen mysteeri on omalaatuinen, ja monet tapaukset tuovat mukanaan hauskoja oivalluksia ja yllättäviä käänteitä. Kirjan rakenne tukee hyvin lukijan matkaa: arvoitukset kehittyvät vähitellen vaike...

Lars Kepler - Unissakävelijä

  Lars Kepler Unissakävelijä Tammi, 2024 Lars Keplerin Unissakävelijä (alkuperäiskielellä Sömngångaren ) on huippujännittävä lisä Joona Linna -sarjaan, joka ei petä fanejaan. Tämä kymmenes osa vie lukijan syvälle synkkään ja hämärään rikostutkintaan, joka yhdistelee Keplerin tavaramerkiksi muodostuneita piirteitä: psykologiaa, intensiivistä jännitystä ja häiritsevän tarkkoja kohtauksia. Kirja alkaa , kun  leirintäalueen asuntovaunusta löytyy nuori poika, joka on sekaisin ja pahoinpidelty. Hänen ympärillään on karmea murha, joka tuntuu olevan enemmän kuin vain sattuman oikku. Alkuasetelman tarjoama tunnelma on hyytävä, ja Kepler osaa käyttää pelkoa tehokkaasti. Tapahtumien edetessä piirtyy esiin todella monimutkainen rikos, joka yllättää käänteillään. Unissakävelijä onnistuu luomaan tiheän ilmapiirin, jossa kukaan ei ole turvassa, eikä mikään ole niin kuin miltä se aluksi vaikuttaa. Joona Linna on jälleen tutussa roolissaan, mutta tämän kerran hän joutuu kohtaamaan entistä su...

Alex T. Smith - Kaarle suksilla

  Alex T. Smith Kaarle suksilla Arthouse, 2021 "Osoitteessa Kuonokuja 112 asuu eräs koira." Tuon oven takana asuvat herra ja rouva Kiiltokenkänen. Herra ja rouva ovat kiireisiä ja lähtiessään töihin he jättävät Kaarle -koiran kotiin, ja useimmiten Kaarle nukkuu mutta kun ovi kolahtaa kiinni ja Kiiltokenkäset ovat poistuneet herää talo aivan uudenlaiseen elämään. Kaarlella on kaveri, Lordi Nukkasukka, jonka kanssa he lähtevät seikkailuun. Yhdessä on käyty kaupungilla, lomalla, sirkuksessa, maatilalla, oltu parrasvaloissa, vietetty joulua ja nyt uusimassa Kaarlessa ollaan suksilla. Kaarle laittaa baskerinsa päähän ja päättää mihin seikkailuun milloinkin lähtevät Lordi Nukkasukan kanssa, joka Kaarleen verrattuna on hyvin rauhallinen ja harkitsevainen tapaus. Kaarle sen sijaan on nopeatempoinen, hieman hätäilevä eikä aina mieti loppuunsaakka asioita, hän haluaa vain tehdä asioita ja useimmiten harkitsemattomuus johtaa johonkin ei toivottuun asiaan mutta koiran nokkeluudella hän p...