Siirry pääsisältöön

Veli-Matti Hyttinen - Jumalan käsi


"Itäsuomalaisessa pikkukaupungissa riehuu sarjamurhaaja, joka valitsee uhreikseen prostituoidut ja heidän asiakkaansa. Jumalan kädeksi itseään kutsuva mies vaani heitä suosituissa tanssiravintoloissa, puistojen hämärässä. Kuusi uhria on jo mielenvikaisen murhaajan tilillä kun hän saa kannoilleen rikosylikonstaapeli Riekkisen apulaisineen. Silmukka murhaajan ympärillä alkaa pikkuhiljaa kiristyä..."

Veli-Matti Hyttisen jännitysromaanissa Jumalan käsi seurataan erään suomalaisen, katkeran, miehen elämää. Aikoinaan kirjan päähenkilö Juutilainen sai nigerialaiselta huoralta kupan, joka vei häneltä lopulta terveyden. Juutilainen ei sulattanut tätä "tappiota" elämässä vaan eräänä yönä hän näki unen ja kuuli Jumalan sanan. Jumala käski Juutilaisen siivota maailmasa pahuus pois ja tässä tapauksessa pahuudella Jumala tarkoitti huoria ja sutenöörejä.

Ilta illan jälkeen Juutilainen käy ravintoloissa ja pubeissa ja odottaa, että joko hänen luoksen tulee huora, jonka kanssa hän voisi viettää pienen iloittelun ennen murhaamista tai sitten, että hän näkee ympärillään näitä pahuuden lähettiläitä, hän seuraa heitä ja murhaa.

Jumalan käsi kirja on raju, jossa lähes poikkeuksestta huorat kuolevat, mutta löytyy Juutilaisesta myös se herkempi puoli, puoli joka kaipaa mm. merelle takaisin ja osittain myös elämäänsä kaunista naista. Naiset ovat kuitenkin hänelle vain esine, jota käyttää hetki ja kun se hetki on käytetty, naisen voi jättää, eli murhata.

Verkko alkaa kuitenkin yllättäen kiristymään Juutilaisen ympärillä kun rikosylikonstaapeli Riekkinen apulaisineen pääsee Juutilaisen kannoille ja vaikka pari kertaa Juutilainen onnistuu alibien turvin pääsemään irti jo varmasta kuristusotteesta, tulee eteen se hetki kun poliisit virittävät ansan. Ansa on sellainen jota Juutilainen ei voi jättää himoitsematta.

Kirja on juoneltaan erittäin nopeatempoinen, jonka lukee hyvin yhdeltä istumalta. Kirjassa käytetty kieli on paikoin ronskia ja asioista puhutaan niiden oikeilla nimityksillä, turhat sivistysilmakset on unohdettu.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Marko Lönnqvist - Elämäni gangsterina

Marko Lönnqvist Elämäni gangsterina toim. Jarkko Sipilä Crime Time, 2016
"Rikostoimittaja Jarkko Sipilä on toimittanut moottoripyöräjengin jäsenen muistelmat. Ennenäkemätön kuvaus liivijengien tiukasti salatusta, huumehöyryisestä ja väkivaltaisesta maailmasta."

En yleensä lue paljoakaan elämänkerta kirjallisuutta, mutta Marko Lönnqvistin tarina tuntui kiinnostavalta ja se sai tarttumaan kiinni kirjaan. Tämä on elämänkerta jollaista en ainakaan muista että olisi ennen julkaistu tai ne ei ainakaan ole saanut niin suurta mediahuomiota. Yksi syy lienee siinä, että kirjan kirjoittaja on yksi Suomen vaarallisemmaksikin rikolliseksi tituleerattu entinen Cannonball jengin jäsen. Yleensä nämä jengin jäsenet mielletään rikollisiksi mutta jokaisen miehen taustalla on kuitenkin yleensä normali perhe-elämä ja moottoripyörä touhu on heidän harrastus, työ tai ainoa vapaa-ajantoimi kotona odottavasta perhe-elämätä.
Äskettäin Arman Alizad vieraili Arman Pohjatähden alla ohjelmassaan samaisen…

Seppo Jokinen - Vakaasti harkiten

Seppo Jokinen Vakaasti harkiten CrimeTime, 2017
Yhden sivulaukauksen jälkeen Jokinen tekee taas selvää jälkeä
Otsikossa viittaa Jokisen edelliseen dekkariin, Rahtari, joka oli (huom! omasta mielestäni) yksi Jokisen epäonnistuneimpia dekkareita. Onneksi Jokinen teki paluun ja uusin dekkari Vakaasti harkiten, taasen on Jokisen parhaimistoon kuuluvia teoksia.
Joku on iskenyt naskalin uhrin niskaan uimarannalla, tästä alkaa tarina joka pitää lujassa otteessa loppuun saakka. Jännäksi tarinan osoittain tekee, se että lukijalle kerrotaan murhaaja heti kättelyssä ja lukija onkin asemassa jossa se tietää murhaajan mutta rikosta tutkivat poliisit eivät. Mutta kun löytyykin toinen uhri, jolla törröttää myös naskali niskassa, ja ensimmäisesta syytetty istuukin vankilassa? Kuinkas näin kävi? Jokinen on punonut naskalinterävän juonen niin rikoksista, kuin myös tuttuun tapaan Koskisen omasta henkilökohtaisesta elämästä.
Kotimainen laatudekkari voi hyvin ja paljolti siitä on kiittäminen Seppo Jokista…

Marja Aarnipuro - Maakellarin salaisuus

Marja Aarnipuro Maakellarin salaisuus Crime Time, 2017

Marja Aarnipuro on helsinkiläinen toimittaja, Apu-lehden päätoimittaja. Tietojen mukaan hän on myös avovaimo, aikuisten lasten äiti ja Osku-koian emäntä. Hän tykkää rentoutua maalaismaisemissa, juoksee, nyrkkeilee ja vietää liikaa aikaa sosiaalisessa mediassa. Aiemmin Aarnipuro on kirjoittanut kiiteltyjä teoksia, jotka käsittelevät rintasyöpää, mutta nyt Aarnipuro tekee loikkauksen dekkarimaailmaan ja toivottavasti hän pysyy siellä kauan, unohtamatta kuitenkaan kirjoittaa kirjoja asioista jotka koskettavat montaa suomalaista naista.
Aarnipuro aloittaa Maakellarin salaisuus kirjallaan dekkarisarjan Kaarina Riikonen ratkaisee. Ja aloitaakin sen täydellisesti. Aarnipuro marssittaa dekkarigenreen uuden hahmon, Kaarinan, joka kirjailijan tapaan toimii toimittajana. Eräänä päivänä Viikko-lehden toimittaja Kaarina löytää oman kesäpaikkansa maakellarista surmatun miehen. Mikä voisikaan olla toimittajalle parempi jutun paikka kun ruumis j…