Siirry pääsisältöön

Leena Ylimäki - Tarinatemppukone

 


Leena Ylimäki
Tarinatemppukone
Santalahti, 2024


Tarinatemppukortit on tarkoitettu leikkimielisille matkoille kirjan sisältöön. Näitä kortteja voi hyödyntään niin itsenäisessä työskentelyssä tai ryhmän kesken. Useimmiten pelkkä lukuhetki joko koulussa tai kerhossa on tylsää. Tarinatemppukorttien avulla pääset itse mukaan luomaan ja muuttamaan hauskalla tavalla luettua tarinaa. Korttien tehtävät tukevat omaa kielellistä osaamista, ne auttavat luomaa tarinaa tai näkemään uusia asioita lukemastasi.

Yksinkertainen tarina voi saada kortissa olevien tehtävien avulla uutta eloa. Kuvittele, että olet lukenut tarinan jossa taustalla on paljon erilaisia eläimiä tai koneita. Kirjan tarinassa harvemmin kuvataan aivan kaikkea mitä tarinassa on tai mitä mahdollisessa kuvituksessa on piirretty. Tarinan äänet -tehtävä on juuri tätä varten. Jos sama tehtävä annetaan useammalle ryhmälle tai lukijalle niin oletan, että jokaisessa tapauksessa kuullaan aivan erilaisia äänimaisemoita tarinaan.

Mitä itse olisin jäänyt kaipaamaan Tarinatemppukone korteista? Oikeastaan ainoastaan sen, että korttien mukana olisi voinut olla jokin kirja, jossa on lyhyt tarina johon korttia käyttävät voisivat helposti luoda omaa muunneltua tarinaa korttien tehtävien peruteella . Toki ilman tätäkin kortit toimivat erittäin hyvin ja ne sopivat aivan mihin tahansa teokseen. Hauskimmat versiot korttien tehtäviin voi saada jopa sanomalehdestä jossa politiikka sekä urheilu ovat pääosassa. Ne ovat täynnä hahmoja joilla on oma vahva mielipiteensä ja ulkoinen hapitus joka ei lapselle ole tuttu vaan he voivat luoda pienen lukemansa pätkän perusteella esimerkiksi pääministerille aivan uudenlaisen tarinan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sinikka Nopola & Tiina Nopola - Risto Räppääjä ja ujo Elmeri

Sinikka Nopola & Tiina Nopola Risto Räppääjä ja ujo Elmeri Tammi, 2019 Ujo Elmeri on 19 Risto Räppääjä -sarjan kirja. Näiden lisäksi on julkaistu oheiskirjoina yhdeksän muuta kirjaa esim. kokkauskirja, liikennekirja ja kaverikirja. Risto Räppääjä on esiintynyt myös seitsemässä elokuvassa, yhdessä animaatiosarjassa ja kirjasarjasta on tehty kolme näytelmää. Kuvittajina kirjoissa on toiminut 11 ensimmäisessä Aino Havukainen ja Sami Toivonen. Nukkavieru Nelli kirjasta alkaen kuvituksesta on vastannut Christel Rönns, jolloin kuvitus otti suuren harppauksen eteenpäin tuomalla Risto Räppääjän hahmot "isommiksi".  Ujo Elmeri kertoo tarinan arasta sukulaispojasta, josta Rauha aikoo tehdä reippaan. Risto ei tietenkään sulata tätä pikkupoikaa vaan pitää Elmeria varsi lapsellisena tapauksena. Ja kun tarinaan sotkeutuu mukaan vielä Elvi-täti, jolla on omat kasvatuskeinonsa niin synty varsinainen sekamelska. Nelli, kuten lähes aina, on tarkkaavainen ja huomaa, että El

Kaarina Helakisa (toim.) - Pikku Pegasos

Kaarina Helakisa (toim.) Pikku Pegasos Otava, 2016 "400 kauneinta lastenrunoa 400 kauneinta lastenrunoa. Kaikkien lasten ikioma kirja, lastenrunouden perusteos. Pikku Pegasoksen myötä on turvallista matkata runojen maailmaan: se näyttää kuinka laaja ja rikas sekä ilmaisultaan että aihepiiriltään lastenrunouden maailma voi olla." Lapsi on pipi Lapsi on pipi ja vuoteessa makaa, ei saa nousta kuin aikojen takaa. Otapas lääkettä, rohtoa nauti, kohta on kaukana pipi ja tauti! (Arvo Ylppö ja Heikki Ojansuu)  Otavan julkaisema Pikku Pegasos runokirjan 22. painos ilmestyi 2016, ensimmäisen kerran se julkaistiin jo vuonna 1980 ja sen jälkeen se on on ollut kestosuosikki lastenrunokirjojen maailmassa. Runoilija ja lastenkirjailija Helakisa oli palkittu suomalainen erityisesti lastenkirjallisuuden vaikuttaja ja hänen nimeään kantava seura vaalii hänen perintöään ja pyrkii editämään lastenkirjallisuutta. Pikku Pegasos lorukirjaan on Helakisan omien ru

Lars Kepler - Peilimies

 Lars Kepler Peilimies Tammi, 2020 Kahdeksas Joona Linna -dekkari on jälleen taattua Kepleriä. Joona Linna -dekkareita voidaan pitää siinäkin mielessä menestystarinana koska ensimmäinen dekkari Hypnotisoija (julk. suom. 2010) sai 2019 black edition nimellä kulkevan uudelleen julkaisun, jossa päähenkilön Joona Linnan osuutta on tuotu enemmän esille, lisäksi toimintaa on tiivistetty. Eli jos aloitat tämän sarjan lukemisen niin aloita se ehdottomasti tästä Hypnotisoija -Black edition kirjasta. Ja sen jälkeen etene järjestyksessä kirja kerrallaan niin pysyt mukana kaikessa taustatarinassa joka näissä seuraa Linnan koettelemusten edetessä. Minä heräsin tähän Kepler faniuteen vasta kesällä 2020, ja aloitin sarjan ensimmäisestä osasta ja sen jälkeen parin viikon kesäloman aikana tuli luettua kuusi sarjan kirjaa. Pari osaa puuttui joidenkin kirjojen välistä ja sen huomasi tarinassa, jotain oli tapahtunut kahdessa kirjassa joten juuri tämän vuoksi kannattaa ehdottomasti lukea järjestyksessä. Uu