Siirry pääsisältöön

Stephen King - Holly

 


Stephen King
Holly
Tammi, 2024

Minulle Stephen King on ollut aina taattu kauhun tekijä. Olen paljon katsonut hänen kirjoistaan tehtyjä elokuvia ja sarjoja. Nyt vasta muutamien vuosien ajan olen lukenut lähes aina uuden julkaistun kirjan ja päässyt myös sisälle hänen tuoreimpiin julkaisuihin. King on aina ollut tuottelias kirjailija ja lähes aina kirjat ovat olleet laadukkaita mutta on niitä hutejakin mutta tilanne korjautuu aina seuraavaan kirjaan.

Kuten kirjan kannessakin lukee New York Timesin sitaatii "Parasta Kingiä!" tämä pitää paikkansa. King on onnistunut luomaan kirjaan niin aiemmista kirjoista tuttuja hahmoja ja tuonut niitä lähemmäksi lukijoita. Hän on myös luonut hahmoja jotka tuovat pelotteen tarinaan. Kingin kirjoissa parasta on se että et koskaan voi tietää kuka oikeasti on se kaikista pahin. Saatat olettaa että kirjan hyvis on vain hyvä, mutta todellisuudessa hän on juuri se joka osaa yllättää ja toimia tavalla jota et saata odottaa.

Aivan varmasti Holly on vielä joko elokuvana tai sarjana jollaisesksi se sopii paremmin monine henkilöineen ja heidän tarinoineen. Kirjan tautalla pyörii vahvasti korona pandemia ja sen aiheuttamat ihmisten epäluuloisuus ja traumat. Tulevaisuudessa kun pitää valita Stephen Kingin kirjoista parhaimpia ja erityisesti hahmoista joita hän on luonut se "pelottavin" tai mielenkiintoisin voin olettaa, että tämä kirja itsessään ja siinä esiintyvät hahmot nousevat listojen kärkipäähän.

Ja myös Stephen King itsekin on maininnut kirjan päähenkilön Hollyn piti olla vain sivuhahmo kirjoissa mutta siitä kasvoi päähenkilö ja vei myös kirjailijan sydämen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sinikka Nopola & Tiina Nopola - Risto Räppääjä ja ujo Elmeri

Sinikka Nopola & Tiina Nopola Risto Räppääjä ja ujo Elmeri Tammi, 2019 Ujo Elmeri on 19 Risto Räppääjä -sarjan kirja. Näiden lisäksi on julkaistu oheiskirjoina yhdeksän muuta kirjaa esim. kokkauskirja, liikennekirja ja kaverikirja. Risto Räppääjä on esiintynyt myös seitsemässä elokuvassa, yhdessä animaatiosarjassa ja kirjasarjasta on tehty kolme näytelmää. Kuvittajina kirjoissa on toiminut 11 ensimmäisessä Aino Havukainen ja Sami Toivonen. Nukkavieru Nelli kirjasta alkaen kuvituksesta on vastannut Christel Rönns, jolloin kuvitus otti suuren harppauksen eteenpäin tuomalla Risto Räppääjän hahmot "isommiksi".  Ujo Elmeri kertoo tarinan arasta sukulaispojasta, josta Rauha aikoo tehdä reippaan. Risto ei tietenkään sulata tätä pikkupoikaa vaan pitää Elmeria varsi lapsellisena tapauksena. Ja kun tarinaan sotkeutuu mukaan vielä Elvi-täti, jolla on omat kasvatuskeinonsa niin synty varsinainen sekamelska. Nelli, kuten lähes aina, on tarkkaavainen ja huomaa, että El

Kaarina Helakisa (toim.) - Pikku Pegasos

Kaarina Helakisa (toim.) Pikku Pegasos Otava, 2016 "400 kauneinta lastenrunoa 400 kauneinta lastenrunoa. Kaikkien lasten ikioma kirja, lastenrunouden perusteos. Pikku Pegasoksen myötä on turvallista matkata runojen maailmaan: se näyttää kuinka laaja ja rikas sekä ilmaisultaan että aihepiiriltään lastenrunouden maailma voi olla." Lapsi on pipi Lapsi on pipi ja vuoteessa makaa, ei saa nousta kuin aikojen takaa. Otapas lääkettä, rohtoa nauti, kohta on kaukana pipi ja tauti! (Arvo Ylppö ja Heikki Ojansuu)  Otavan julkaisema Pikku Pegasos runokirjan 22. painos ilmestyi 2016, ensimmäisen kerran se julkaistiin jo vuonna 1980 ja sen jälkeen se on on ollut kestosuosikki lastenrunokirjojen maailmassa. Runoilija ja lastenkirjailija Helakisa oli palkittu suomalainen erityisesti lastenkirjallisuuden vaikuttaja ja hänen nimeään kantava seura vaalii hänen perintöään ja pyrkii editämään lastenkirjallisuutta. Pikku Pegasos lorukirjaan on Helakisan omien ru

Lars Kepler - Peilimies

 Lars Kepler Peilimies Tammi, 2020 Kahdeksas Joona Linna -dekkari on jälleen taattua Kepleriä. Joona Linna -dekkareita voidaan pitää siinäkin mielessä menestystarinana koska ensimmäinen dekkari Hypnotisoija (julk. suom. 2010) sai 2019 black edition nimellä kulkevan uudelleen julkaisun, jossa päähenkilön Joona Linnan osuutta on tuotu enemmän esille, lisäksi toimintaa on tiivistetty. Eli jos aloitat tämän sarjan lukemisen niin aloita se ehdottomasti tästä Hypnotisoija -Black edition kirjasta. Ja sen jälkeen etene järjestyksessä kirja kerrallaan niin pysyt mukana kaikessa taustatarinassa joka näissä seuraa Linnan koettelemusten edetessä. Minä heräsin tähän Kepler faniuteen vasta kesällä 2020, ja aloitin sarjan ensimmäisestä osasta ja sen jälkeen parin viikon kesäloman aikana tuli luettua kuusi sarjan kirjaa. Pari osaa puuttui joidenkin kirjojen välistä ja sen huomasi tarinassa, jotain oli tapahtunut kahdessa kirjassa joten juuri tämän vuoksi kannattaa ehdottomasti lukea järjestyksessä. Uu