Siirry pääsisältöön

Jakob Nielsen & Mikael Zetterberg - Oma pikku panimo


OMA PIKKU PANIMO
Atena, 2018



Pane maistuvaa olutta vähällä vaivalla

Kotikeittiössä voi panna hyvää olutta helposti ja hauskasti – eikä siihen tarvita erityistaitoja. Tämän teoksen valmistusmenetelmä muistuttaa enemmän ruuanlaittoa kuin perinteistä oluenpanoa, ja omasta keittiöstäsi löytyvät jo valmiiksi lähes kaikki tarvikkeet. Vähällä vaivalla saat aikaan maistuvaa omaa olutta, jota kelpaa tarjota vieraillekin.
Kirjan avulla opit panemaan erilaisia oluita kesäisestä lagerista jouluiseen stoutiin ja hedelmäisestä India pale alesta tuhtiin portteriin. Kirjan simppelin perusmenetelmän ja kahdenkymmenen erilaisen reseptin avulla saat käyntiin oman pikku panimon, joka mahtuu vaikka keittiönkaappiin.

Atena on julkaissut kirjan jokaiselle kotipanijalle, eli oluen valmistajalle. Oluen valmistamista pidetään yleensä vaikeana, haastavana ja aikaa vievänä. Olen itsekin valmistanut olutta kaupan ns. valmispakkauksista, mutta eipä siitä loppujenlopuksi tullut maukasta elämystä ja taisi viemäri nauttia suurimman osan siitä keitoksesta.

Nielsenin ja Zetterbergin kirjoittama kirja Oma pikku panimo on juurikin tarkoitettu meille kotiharrastajille, jotka tykkäävät nauttia hyvästä oluesta ja mikä olisi parempaa kuin itse valmistettu, omassa keittiössä keitetty olut.

Tässä kirjassa neuvotaan seikkaperäisesti mitä tarvitset, eli yleensä pärjäät juuri niillä tarvikkeilla joita omasta kaapista löydät, eli nyt puhutaan astioista. Ainoa mitä ehkä joudut ostamaan on humalat ja hiivat, ellet sitten satu kasvattamaan omaa humalaa joka on kirjankin mukaan hyvin suotavaa kunhan muistat kasvattaa humalaa joka soveltuu oluen valmistamiseen.

Eli alkuun pääset vähällä ja itse oluen keittäminen vie vain pari tuntia ja sitten joudut odottamaan kun olut on valmis pulloihin. Ei hätää, sekin aika on ratkaistu kirjassa, nimittäin sen ajan voit hyödyntää ostamalla kaupasta olutta (vaivattomasti) ja tyhjentää pullot ja saat oman oluen pullottaa niihin. Tokikaan kun kirjoitin että kaupasta ostettu olut on vaivatonta niin ei se itse valmistettukaan suurta vaivaa vaadi. Sinun pitää hieman perehtyä esim juuri tähän kirjaan ja kohta olet jo oman pienen panimon johtaja ja kun olet alkuun päässyt ja tehnyt vaikka kirjasta pari reseptiä voit alkaa muuttelemaan niitä ja ei tiedä vaikka voitat hyvin nopeasti omalla oluella kilpailun ja kohta sinulla voi olla oma panimo ja omat oluet kauppojen hyllyissä. Unelmissa kannattaa elää ja tässä tarjotaa yhtä unelmaa, maukasta unelmaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sinikka Nopola & Tiina Nopola - Risto Räppääjä ja ujo Elmeri

Sinikka Nopola & Tiina Nopola Risto Räppääjä ja ujo Elmeri Tammi, 2019 Ujo Elmeri on 19 Risto Räppääjä -sarjan kirja. Näiden lisäksi on julkaistu oheiskirjoina yhdeksän muuta kirjaa esim. kokkauskirja, liikennekirja ja kaverikirja. Risto Räppääjä on esiintynyt myös seitsemässä elokuvassa, yhdessä animaatiosarjassa ja kirjasarjasta on tehty kolme näytelmää. Kuvittajina kirjoissa on toiminut 11 ensimmäisessä Aino Havukainen ja Sami Toivonen. Nukkavieru Nelli kirjasta alkaen kuvituksesta on vastannut Christel Rönns, jolloin kuvitus otti suuren harppauksen eteenpäin tuomalla Risto Räppääjän hahmot "isommiksi".  Ujo Elmeri kertoo tarinan arasta sukulaispojasta, josta Rauha aikoo tehdä reippaan. Risto ei tietenkään sulata tätä pikkupoikaa vaan pitää Elmeria varsi lapsellisena tapauksena. Ja kun tarinaan sotkeutuu mukaan vielä Elvi-täti, jolla on omat kasvatuskeinonsa niin synty varsinainen sekamelska. Nelli, kuten lähes aina, on tarkkaavainen ja huomaa, että El

Lars Kepler - Peilimies

 Lars Kepler Peilimies Tammi, 2020 Kahdeksas Joona Linna -dekkari on jälleen taattua Kepleriä. Joona Linna -dekkareita voidaan pitää siinäkin mielessä menestystarinana koska ensimmäinen dekkari Hypnotisoija (julk. suom. 2010) sai 2019 black edition nimellä kulkevan uudelleen julkaisun, jossa päähenkilön Joona Linnan osuutta on tuotu enemmän esille, lisäksi toimintaa on tiivistetty. Eli jos aloitat tämän sarjan lukemisen niin aloita se ehdottomasti tästä Hypnotisoija -Black edition kirjasta. Ja sen jälkeen etene järjestyksessä kirja kerrallaan niin pysyt mukana kaikessa taustatarinassa joka näissä seuraa Linnan koettelemusten edetessä. Minä heräsin tähän Kepler faniuteen vasta kesällä 2020, ja aloitin sarjan ensimmäisestä osasta ja sen jälkeen parin viikon kesäloman aikana tuli luettua kuusi sarjan kirjaa. Pari osaa puuttui joidenkin kirjojen välistä ja sen huomasi tarinassa, jotain oli tapahtunut kahdessa kirjassa joten juuri tämän vuoksi kannattaa ehdottomasti lukea järjestyksessä. Uu

Kaarina Helakisa (toim.) - Pikku Pegasos

Kaarina Helakisa (toim.) Pikku Pegasos Otava, 2016 "400 kauneinta lastenrunoa 400 kauneinta lastenrunoa. Kaikkien lasten ikioma kirja, lastenrunouden perusteos. Pikku Pegasoksen myötä on turvallista matkata runojen maailmaan: se näyttää kuinka laaja ja rikas sekä ilmaisultaan että aihepiiriltään lastenrunouden maailma voi olla." Lapsi on pipi Lapsi on pipi ja vuoteessa makaa, ei saa nousta kuin aikojen takaa. Otapas lääkettä, rohtoa nauti, kohta on kaukana pipi ja tauti! (Arvo Ylppö ja Heikki Ojansuu)  Otavan julkaisema Pikku Pegasos runokirjan 22. painos ilmestyi 2016, ensimmäisen kerran se julkaistiin jo vuonna 1980 ja sen jälkeen se on on ollut kestosuosikki lastenrunokirjojen maailmassa. Runoilija ja lastenkirjailija Helakisa oli palkittu suomalainen erityisesti lastenkirjallisuuden vaikuttaja ja hänen nimeään kantava seura vaalii hänen perintöään ja pyrkii editämään lastenkirjallisuutta. Pikku Pegasos lorukirjaan on Helakisan omien ru