Siirry pääsisältöön

Juri Nummelin (toim.) - Sadan vuoden unet


Juri Nummelin (toim.)
Sadan vuoden unet
Jalava, 2017

Tuttuja satuja aikuiseen makuun


Suomalaisen kirjallisuuden vahva nimi ja monitoimiottelija Juri Nummelin on toimittanut Jalavan kustantamana kirjan joka sisältää kolmetoista satua aikuiseen makuun, enkä tarkoita tällä aikuiseen makuun, että kirja sisältää pornollisia tarinoita.

Kirjaan ovat kirjoittaneet mm. sellaiset suuret nimet kuin Tiina Raevaara, JP Koskinen, Shimo Suntila sekä Johanna Sinisalo. 

Millaiselta kuulosta tuttu satu Ruususesta, tai ei suinkaan tuttu vaan, entä jos Ruusunen on masentunut ja hän satuttakin sormensa leipäveitseen? Taikka tarina Ali Babasta, joka vetäytyy syrjäytyneenä asuntoonsa, tai Lumikin äitipuolen peili löytyykin kampaamosta. Mikään tarinoissa ei ole niin kuin muistat. Pelottavat, humoristisen ilkikuriset tarinat saavat uuden kuosin vanhojen päälle. Juri Nummelin on saanut koottua kansien väliin maamme eturivinkirjoittajien tarinat, satuja joita sitten kun lapset ovat isompia voi heille lukea, mutta tietenkin niin ettei äiti kuule.


Jokaisessa tarinassa kuuluu kirjailijan oma ääni ja kirjoitustyyli. Ei ollut esimerkiksi yllätys, että Tiina Raevaara on ottanut tarinaansa korpin. Jokainen onnistuu luomaan maagisen, uuden, tarinan ja näitä satuja lukee mielellään. Ne tarjoavat viihdykettä useaksi päiväksi.

Loistava satukirja, aikuisille ja myös nuorille aikuisille, koska he ovat siinä iässä että ellei lukeminen ala kiinnostamaan, on se vaikeaa aikuisiällä. Tämä kirja tarjoaa matalan kynnyksen nauttia suomalaisesta laatukirjallisuudesta, tosimielellä mutta ei tosikoille.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

G.T. Karber - Murha!

  G.T. Karber Murha! 100 mysteeriä nojatuolietsiville Gummerus, 2024 G.T. Karberin Murha! on täydellinen valinta kaikille mysteerien ja älypelien ystäville. Kirja yhdistää murhamysteerien kiehtovan maailman ja loogiset pulmat, jotka haastavat lukijan terävimmän päättelykyvyn. Karber on rakentanut kirjan huolella, tarjoten 100 erilaista arvoitusta, jotka vaihtelevat vaikeustasoltaan ja tempaavat lukijan mukaansa ratkomaan rikoksia. Yksi kirjan vahvuuksista on sen interaktiivisuus. Pulmat on suunniteltu siten, että ne todella vaativat lukijalta luovaa ajattelua ja tarkkaa logiikkaa, mutta ne eivät koskaan tunnu mahdottomilta (Tai näi voi olettaa). Karber onnistuu ylläpitämään tasapainon haastavuuden ja palkitsevuuden välillä, mikä tekee arvoitusten ratkaisemisesta erityisen tyydyttävää. Jokainen mysteeri on omalaatuinen, ja monet tapaukset tuovat mukanaan hauskoja oivalluksia ja yllättäviä käänteitä. Kirjan rakenne tukee hyvin lukijan matkaa: arvoitukset kehittyvät vähitellen vaike...

Lars Kepler - Unissakävelijä

  Lars Kepler Unissakävelijä Tammi, 2024 Lars Keplerin Unissakävelijä (alkuperäiskielellä Sömngångaren ) on huippujännittävä lisä Joona Linna -sarjaan, joka ei petä fanejaan. Tämä kymmenes osa vie lukijan syvälle synkkään ja hämärään rikostutkintaan, joka yhdistelee Keplerin tavaramerkiksi muodostuneita piirteitä: psykologiaa, intensiivistä jännitystä ja häiritsevän tarkkoja kohtauksia. Kirja alkaa , kun  leirintäalueen asuntovaunusta löytyy nuori poika, joka on sekaisin ja pahoinpidelty. Hänen ympärillään on karmea murha, joka tuntuu olevan enemmän kuin vain sattuman oikku. Alkuasetelman tarjoama tunnelma on hyytävä, ja Kepler osaa käyttää pelkoa tehokkaasti. Tapahtumien edetessä piirtyy esiin todella monimutkainen rikos, joka yllättää käänteillään. Unissakävelijä onnistuu luomaan tiheän ilmapiirin, jossa kukaan ei ole turvassa, eikä mikään ole niin kuin miltä se aluksi vaikuttaa. Joona Linna on jälleen tutussa roolissaan, mutta tämän kerran hän joutuu kohtaamaan entistä su...

Alex T. Smith - Kaarle suksilla

  Alex T. Smith Kaarle suksilla Arthouse, 2021 "Osoitteessa Kuonokuja 112 asuu eräs koira." Tuon oven takana asuvat herra ja rouva Kiiltokenkänen. Herra ja rouva ovat kiireisiä ja lähtiessään töihin he jättävät Kaarle -koiran kotiin, ja useimmiten Kaarle nukkuu mutta kun ovi kolahtaa kiinni ja Kiiltokenkäset ovat poistuneet herää talo aivan uudenlaiseen elämään. Kaarlella on kaveri, Lordi Nukkasukka, jonka kanssa he lähtevät seikkailuun. Yhdessä on käyty kaupungilla, lomalla, sirkuksessa, maatilalla, oltu parrasvaloissa, vietetty joulua ja nyt uusimassa Kaarlessa ollaan suksilla. Kaarle laittaa baskerinsa päähän ja päättää mihin seikkailuun milloinkin lähtevät Lordi Nukkasukan kanssa, joka Kaarleen verrattuna on hyvin rauhallinen ja harkitsevainen tapaus. Kaarle sen sijaan on nopeatempoinen, hieman hätäilevä eikä aina mieti loppuunsaakka asioita, hän haluaa vain tehdä asioita ja useimmiten harkitsemattomuus johtaa johonkin ei toivottuun asiaan mutta koiran nokkeluudella hän p...