Siirry pääsisältöön

Karl Ove Knausgård - Kevät


Karl Ove Knausgård
Kevät
Like, 2017

Kevät on Knausgårdin vuodenajat -sarjan kolmas osa. Se poikeaa aiemmista Talvesta ja Syksytä siten, että Kevät on yksi yhtenäinen tarina kun taas kaksi edellistä oli pieniä tarinoita maailman asioista.

"Vuodenajat-sarjan kolmannessa osassa isä kertoo nyt jo kolmekuiselle tyttärelleen kesästä, jolloin lapsi oli äitinsä vatsassa. Ja äidistä, joka oli silloin synkkyyden syvimmissä syövereissä. Tarinaa kerrotaan kun isä ja tytär ovat matkalla sairaalaan katsomaan äitiä ja sairautta, josta pienokainen ei voi vielä tietää mitään. Isän mielestä hänen on kuitenkin hyvä saada kuulla noista ajoista ja asioista aikuisena. Siksi tämä romaani valosta, pimeydestä ja rakkaudesta on ollut pakko kirjoittaa. Toisin kuin lyhyistä luvuista koostuvat Syksy ja TalviKevät on yhtenäinen romaani."

Kevät on Knausgårdin parhaimpia teoksia. Sen kieli on runollista, syvällistä ja siihen ei voi olla ihastumatta miten hän kirjoittaa tarinan, jonka hän kertoo tyttärelleen. Knausgårdin tyyli kertoa tarinaa on mieleenpainuvan rauhallista, omakohtaista ja hyvin sydämellistä. Knausgård taitaa kerronnassa tyylin, jossa hän yhteen hetkeen sidotusta asiasta tai tapahtumasta saa kerrotua niin paljon, paljon enemmän mitä lukija osaa odottaa. Hän luo sana sanalta ja lause lauseelta kirjan, tai oikeastaan kirjasarjan jonka päätöosa Kesä tulee sinetöimään mahtavan tarinan. Tämän tarinan soisi jatkuvan mutta vaikka se loppuukin se jää mieleen.

Kevät on kertomus rakkaudesta, vaikeasta elämästä, mutta silti hetkistä joissa on aina valonsäteitä, meille jokaiselle.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sinikka Nopola & Tiina Nopola - Risto Räppääjä ja ujo Elmeri

Sinikka Nopola & Tiina Nopola Risto Räppääjä ja ujo Elmeri Tammi, 2019 Ujo Elmeri on 19 Risto Räppääjä -sarjan kirja. Näiden lisäksi on julkaistu oheiskirjoina yhdeksän muuta kirjaa esim. kokkauskirja, liikennekirja ja kaverikirja. Risto Räppääjä on esiintynyt myös seitsemässä elokuvassa, yhdessä animaatiosarjassa ja kirjasarjasta on tehty kolme näytelmää. Kuvittajina kirjoissa on toiminut 11 ensimmäisessä Aino Havukainen ja Sami Toivonen. Nukkavieru Nelli kirjasta alkaen kuvituksesta on vastannut Christel Rönns, jolloin kuvitus otti suuren harppauksen eteenpäin tuomalla Risto Räppääjän hahmot "isommiksi".  Ujo Elmeri kertoo tarinan arasta sukulaispojasta, josta Rauha aikoo tehdä reippaan. Risto ei tietenkään sulata tätä pikkupoikaa vaan pitää Elmeria varsi lapsellisena tapauksena. Ja kun tarinaan sotkeutuu mukaan vielä Elvi-täti, jolla on omat kasvatuskeinonsa niin synty varsinainen sekamelska. Nelli, kuten lähes aina, on tarkkaavainen ja huomaa, että El

Lars Kepler - Peilimies

 Lars Kepler Peilimies Tammi, 2020 Kahdeksas Joona Linna -dekkari on jälleen taattua Kepleriä. Joona Linna -dekkareita voidaan pitää siinäkin mielessä menestystarinana koska ensimmäinen dekkari Hypnotisoija (julk. suom. 2010) sai 2019 black edition nimellä kulkevan uudelleen julkaisun, jossa päähenkilön Joona Linnan osuutta on tuotu enemmän esille, lisäksi toimintaa on tiivistetty. Eli jos aloitat tämän sarjan lukemisen niin aloita se ehdottomasti tästä Hypnotisoija -Black edition kirjasta. Ja sen jälkeen etene järjestyksessä kirja kerrallaan niin pysyt mukana kaikessa taustatarinassa joka näissä seuraa Linnan koettelemusten edetessä. Minä heräsin tähän Kepler faniuteen vasta kesällä 2020, ja aloitin sarjan ensimmäisestä osasta ja sen jälkeen parin viikon kesäloman aikana tuli luettua kuusi sarjan kirjaa. Pari osaa puuttui joidenkin kirjojen välistä ja sen huomasi tarinassa, jotain oli tapahtunut kahdessa kirjassa joten juuri tämän vuoksi kannattaa ehdottomasti lukea järjestyksessä. Uu

Kaarina Helakisa (toim.) - Pikku Pegasos

Kaarina Helakisa (toim.) Pikku Pegasos Otava, 2016 "400 kauneinta lastenrunoa 400 kauneinta lastenrunoa. Kaikkien lasten ikioma kirja, lastenrunouden perusteos. Pikku Pegasoksen myötä on turvallista matkata runojen maailmaan: se näyttää kuinka laaja ja rikas sekä ilmaisultaan että aihepiiriltään lastenrunouden maailma voi olla." Lapsi on pipi Lapsi on pipi ja vuoteessa makaa, ei saa nousta kuin aikojen takaa. Otapas lääkettä, rohtoa nauti, kohta on kaukana pipi ja tauti! (Arvo Ylppö ja Heikki Ojansuu)  Otavan julkaisema Pikku Pegasos runokirjan 22. painos ilmestyi 2016, ensimmäisen kerran se julkaistiin jo vuonna 1980 ja sen jälkeen se on on ollut kestosuosikki lastenrunokirjojen maailmassa. Runoilija ja lastenkirjailija Helakisa oli palkittu suomalainen erityisesti lastenkirjallisuuden vaikuttaja ja hänen nimeään kantava seura vaalii hänen perintöään ja pyrkii editämään lastenkirjallisuutta. Pikku Pegasos lorukirjaan on Helakisan omien ru