Siirry pääsisältöön

K. K. Alongi - Ansassa


K. K. Alongi
Ansassa
Otava, 2017

Ansassa on Kevätuhrit -trilogian toinen osa, jossa ensimmäisessä osassa seikkailleet, eloonjääneet, nuoret mm. Sara, Susette, Tomi ja Jade löytävät tiensä syrjäiseen maataloon, jossa tuntuu olevan turvallista. Maatalo antaa paikan jossa voi hetken hengähtää. Rauha loppuu kuitenkin suhteellisen lyhyeen, kun tiensä talolle löytää lisää nuoria. Nuorten on mietittävä kehen voi luottaa ja mitkä ovat vastaantulevien, toisten nuorien, päämäärä. Omasta elämästä ja vapaudesta pitää taistella jatkuvasti.

K. K. Alongin hyytävä trillerisarja on kotimaista kauhuhuippua. Se on tavallaan sekoitus kaikkea televisiossa nähtyä, mutta ennenkaikkea siitä tulee mieleen muinoin TV:ssä nähty nuortensarja Klaani jossa aikuiset ovat tyystin kadonneet maanpäältä tappavan viruksen vuoksi. Klaani sijoittui lähitulevaisuuteen, mutta Alongin kirja nykyaikaan. Yhteistä näillä on se, että kummasakin on omat klaaninsa, tiimit jotka puhaltavat yhteen omien tavoitteiden mukaisest. Alongin kirjasta voi aistia myös sekoituksen Wayward Pinesiä, Twin Peaksia, Walking Deadia ja Lostia. Alongin on luonut näiden sarjojen innoittamana kotimaisen vastineen maailmalla yhä yleistyvälle nuorten kauhukirjallisuudelle. Alangi tekee sen tyylillä ja ellei Suomessa osata tarttua mahdollisuuten tehdä tästä televisioon nuorten sarjaa, niin toivottavasti maailmalla ollaan fiksumpia.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jaakko Melentjeff - Hukkuneet

Jaakko Melentjeff Hukkuneet Atena, 2017 Vahva esikoisdekkari Jaakko Melentjeff edustaa uutta, nousevaa suomalaista dekkaripolvea. Hänen esikoidekkarinsa Hukkuneet tapahtumat sijoittuvat laajalle alueelle Pohjoimaissa, eli viitteitä kansainväliseen hakuisuuteen on havaittavissa. Olen monesti kaivannut kirjoittaessani suomalaisista dekkareista, että miksi niissä ei ole yritystä kansainvälisyyteen, mutta nyt on. Melentjeffin dekkari Hukkuneet on juuri sellainen, jolta voi odottaa jonkinmoinsta läpimurtoa ainakin Pohjoismaissa. Melentjeff on onnistunut kirjoittamaan kansainväliselläkin tasolla mitattuna kelpo trillerin, hänen tyylinsä kirjoittaa tarjoaa sellaisen koukun johon jää kiinni, ja vaikka osittain kirjan juoni osoittautuu erittäin monisäikeiseksi ja henkilögalleria monipäiseksi pysyy Melentjeffin dekkari kuosissa erittäin hyvin, eikä sen vetovoima päästä otteestaan. Onko sitten jatkoa luvassa Hukkuneille? Toivottavasti on, koska kirjailijan luoma henkilöga...

Kaarina Helakisa (toim.) - Pikku Pegasos

Kaarina Helakisa (toim.) Pikku Pegasos Otava, 2016 "400 kauneinta lastenrunoa 400 kauneinta lastenrunoa. Kaikkien lasten ikioma kirja, lastenrunouden perusteos. Pikku Pegasoksen myötä on turvallista matkata runojen maailmaan: se näyttää kuinka laaja ja rikas sekä ilmaisultaan että aihepiiriltään lastenrunouden maailma voi olla." Lapsi on pipi Lapsi on pipi ja vuoteessa makaa, ei saa nousta kuin aikojen takaa. Otapas lääkettä, rohtoa nauti, kohta on kaukana pipi ja tauti! (Arvo Ylppö ja Heikki Ojansuu)  Otavan julkaisema Pikku Pegasos runokirjan 22. painos ilmestyi 2016, ensimmäisen kerran se julkaistiin jo vuonna 1980 ja sen jälkeen se on on ollut kestosuosikki lastenrunokirjojen maailmassa. Runoilija ja lastenkirjailija Helakisa oli palkittu suomalainen erityisesti lastenkirjallisuuden vaikuttaja ja hänen nimeään kantava seura vaalii hänen perintöään ja pyrkii editämään lastenkirjallisuutta. Pikku Pegasos lorukirjaan on Helakisan omien ru...

G.T. Karber - Murha!

  G.T. Karber Murha! 100 mysteeriä nojatuolietsiville Gummerus, 2024 G.T. Karberin Murha! on täydellinen valinta kaikille mysteerien ja älypelien ystäville. Kirja yhdistää murhamysteerien kiehtovan maailman ja loogiset pulmat, jotka haastavat lukijan terävimmän päättelykyvyn. Karber on rakentanut kirjan huolella, tarjoten 100 erilaista arvoitusta, jotka vaihtelevat vaikeustasoltaan ja tempaavat lukijan mukaansa ratkomaan rikoksia. Yksi kirjan vahvuuksista on sen interaktiivisuus. Pulmat on suunniteltu siten, että ne todella vaativat lukijalta luovaa ajattelua ja tarkkaa logiikkaa, mutta ne eivät koskaan tunnu mahdottomilta (Tai näi voi olettaa). Karber onnistuu ylläpitämään tasapainon haastavuuden ja palkitsevuuden välillä, mikä tekee arvoitusten ratkaisemisesta erityisen tyydyttävää. Jokainen mysteeri on omalaatuinen, ja monet tapaukset tuovat mukanaan hauskoja oivalluksia ja yllättäviä käänteitä. Kirjan rakenne tukee hyvin lukijan matkaa: arvoitukset kehittyvät vähitellen vaike...