Siirry pääsisältöön

Sarah Lotz - Kolme


Sarah Lotzin kirja Kolme näyttää päällisinpuolin hienolta, kirja on mustan puhuva joka puolelta ja koska liian ulkoiseen puoleen on panostettu, oli odotukset korkeat myös sisällön suhteen. Kirjan idea jo itsessään on kutkuttava, se on kirja kirjan sisällä.

Kerronnaltaan ja sisällöltään se ei ole normaali romaani vaan se on ikäänkuin eri raporttien sulauma. Kirja koostuu raporteista, blogi kirjoituksista, silminnäkijälausunnoista, nettikirjoituksista ja lehtijutuista. Toisaalta hyvä idea jos se olisi jätetty minimaaliseksi, esim jotkin keskustelut tuntuvat puuduttavilta kun niitä on useamman sivun verran, lyhyemminkin asia olisi tullut selväksi, mutta kun kirja ideao on juurikin se, että se sisältää eri raporttejani niin pakko ne kai oli laittaa täysimittaisena.

Kirjan "musta torstai" on päivä jolloin tippui neljä konetta kohtalokkain seurauksin. Yksi tippui Floridaan, toinen Japaniin, kolmas Etelä-Afrikkaan ja neljäs Portugaliin. Uhreja tulee yhteensä useita satoja, mutta yksi mysteeri on, kolmesta koneesta löytyy jokaisesta yksi eloonjäännyt. Herääkin kysymys, jäikö neljännestä koneestakin henkiin yksi ihminen, lapsi. Alkaa mittava salaliittojen teoria ja selvittely, jotkut uskovat että kaiken takana on ufot, toiset taas uskovat luonnolliseen selitykseen.

Lasten äidit huomaavat kuitenkin muutoksia lapsissaan ja median kiinnostus juttuun lisää paineita niin perheissä kuin sitä tutkivien puolella.

Kirja kokonaisuudessaan nerokas, mutta lapsien osuutta olisi voinut kertoa lisää kuten myös lisätä jännityskerrointa, mutta liiallinen kikkailua ja liiallinen raporttien pituus veivät kirjasta tehon.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Marko Lönnqvist - Elämäni gangsterina

Marko Lönnqvist Elämäni gangsterina toim. Jarkko Sipilä Crime Time, 2016
"Rikostoimittaja Jarkko Sipilä on toimittanut moottoripyöräjengin jäsenen muistelmat. Ennenäkemätön kuvaus liivijengien tiukasti salatusta, huumehöyryisestä ja väkivaltaisesta maailmasta."

En yleensä lue paljoakaan elämänkerta kirjallisuutta, mutta Marko Lönnqvistin tarina tuntui kiinnostavalta ja se sai tarttumaan kiinni kirjaan. Tämä on elämänkerta jollaista en ainakaan muista että olisi ennen julkaistu tai ne ei ainakaan ole saanut niin suurta mediahuomiota. Yksi syy lienee siinä, että kirjan kirjoittaja on yksi Suomen vaarallisemmaksikin rikolliseksi tituleerattu entinen Cannonball jengin jäsen. Yleensä nämä jengin jäsenet mielletään rikollisiksi mutta jokaisen miehen taustalla on kuitenkin yleensä normali perhe-elämä ja moottoripyörä touhu on heidän harrastus, työ tai ainoa vapaa-ajantoimi kotona odottavasta perhe-elämätä.
Äskettäin Arman Alizad vieraili Arman Pohjatähden alla ohjelmassaan samaisen…

Kati Routa - Vihanpitäjät

Kati Routa Vihanpitäjät Crime Time, 2018

Kirjailija Kati Routa saattaa olla outo nimi kirjallisuuspiireissä, ainakin vielä. Mutta kun tämän kirjailijanimen takaa paljastuukin kirjailija Katariina Romppainen alkaa jo monen hälytyskellot soimaan ja osaavuus paljastua. Romppainen on tunnettu erityisesti nuorille suunnatuista kirjoista, joista hän on saanut kolmasti Arvid Lydecken -palkintoehdokkuuden, tämän lisäksi Romppainen on palkittu kahdesti Tampereen kaupungin kirjallisuupalkinnolla.
Nyt, 2018, Romppainen muuntautuu ja ottaa nimekseen Kati Routa. Hän kirjoittaa ensimmäisen dekkarin ja tekeekin sen vakuuttavasti tuoden dekkarigenreen sekaan hieman henkimaailman juttuja. Tarina alkaa kun neljätoista vuotias poika, Joel Ketovuori, katoaa ja poliisit aavistelevat vain pojan karanneen mutta onneksi yksi poliisiharjoitelijoista, Rosi Tikkuri, haistaa tapauksessa paljon muuta kuin pelkän katoamisen. Tikkuri tekee kuitenkin virheen ja hänen mukavasti alkanut ura poliisilaitoksessa on lopp…

Vuosi 2018 parhaat kirjat

Vuoden parhaimmat kirjat top 10
Karl Ove Knausgård - Poissa päiväjärjestyksestä, Like
Ilkka Auer - Domowik, Haamu kustannus
Volker Kutscher - Babylon Berlin, Bazar
Katariina Vuori - Erään tapon tarina, Like
Hanna Velling - Kirjosieppo, Bazar
JP Koskinen - Helppoa rahaa, Like
Tapani Bagge - Miehet asialla, Aviador
Seppo Jokinen - Lyödyn laki, Crime Time
JP Koskinen - Huhtikuun hiipuva rakkaus, Crime Time
Noël Balen ja Vaness Barrot - Kalmakääryleitä murhakastikkeessa, Aviador



Parhaimmat dekkarit Top 5
Volker Kutscher - Babylon Berlin, Bazar
Marja Aarnipuro - Ikäneidon testamentti, Crime Time
JP Koskinen - Helppoa rahaa, Like
Seppo Jokinen - Lyödyn laki, Crime Time
Noël Balen ja Vaness Barrot - Kalmakääryleitä murhakastikkeessa, Aviador


Parhain Scifi -kirja
Lars Wilderäng - Tähtikirkas, Jalava