Siirry pääsisältöön

Juha-Pekka Jylhä - Juomien Suomi





Juha-Pekka Jylhä
Juomien Suomi
Karttakeskus, 2016


Juomien Suomi kirja esittelee kaikki keväällä 2016 toiminnassa olleet pienpanimot, viinitilat jatilaamot: mukana on yli 80 juomavalmistajaa yhden hengen paikallispanimoista pieniin juomatehtaisiin.

Juomien Suomi on matkaopas suomalaiseen kulttuuriin, voidaan puhua jopa uudesta kulttuurista tai uudelleen henkiin heränneestä kulttuurista. Muutamien viime vuosien aikana, oikeataan voidaan puhua kymmenen vuoden sisällä on Suomeen ilmestynyt pienpanimoita ympäri Suomea. Suuret panimot ovat saaneet rinnalleen varteenotettavat haastajat, jotka pystyvät tarjoamaan mielenkiintoisia makuja niiden normaaleiden olueiden rinnalla joita suuret valmistajat suoltavat liikkeisiin myyntiin.

Kirjassa mukana olevat yritykset on esitelty niin historian kuin toimintansa avalla, sen erityispiirteet on tuotu esille sekä tuotteet ja tulevaisuuden suunnitelmat. Tulevaisuuden suunnitelmissa monella on se ilahduttava aikomus, että tuotantoa lisätään ja näin saadaan valloitettua enemmän hyllytilaa isojen tieltä.

Olut panimoiden lisäksi kirjassa on mukana tislaamot sekä viinitilat, pääpaino kuitenkin oluella koska Suomessa ei kovin montaa viinitilaa löydy. Kirjan lopussa on myös luetteloitu ne uudet hankkeet jotka on ollut tiedossa ennen kuin kirja menee painoon ja ilahduttavan paljon uusia panimoita on maahamme syntymässä.

Tulevaisuudessa kun kaikki lakipykälät saadaan kohdilleen ja suotuisiksi panimoille voi tästä kehkeytyä aivan uudenlainen matkailuinnostus, jokainen oluen ystävä haluaa rentoutua aidossa panimomaisemissa ja juoda suoraan oman panimon hanasta tuotettua olutta ilman että virkavalta asettaa rajoituksia. Kaupoissa kuitenkin on jo ilahduttavan laajasti saatavilla pienpanimoiden tuotteita.

Kohteet kirjassa on esitelty maakunnittain, jos esimerkiksi matkustat Tampereen seudulla poikkea Pyynikin käsityöläispanimossa nauttimassa lasillisen/pullollinen Ruby Jazzia.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Marko Lönnqvist - Elämäni gangsterina

Marko Lönnqvist Elämäni gangsterina toim. Jarkko Sipilä Crime Time, 2016
"Rikostoimittaja Jarkko Sipilä on toimittanut moottoripyöräjengin jäsenen muistelmat. Ennenäkemätön kuvaus liivijengien tiukasti salatusta, huumehöyryisestä ja väkivaltaisesta maailmasta."

En yleensä lue paljoakaan elämänkerta kirjallisuutta, mutta Marko Lönnqvistin tarina tuntui kiinnostavalta ja se sai tarttumaan kiinni kirjaan. Tämä on elämänkerta jollaista en ainakaan muista että olisi ennen julkaistu tai ne ei ainakaan ole saanut niin suurta mediahuomiota. Yksi syy lienee siinä, että kirjan kirjoittaja on yksi Suomen vaarallisemmaksikin rikolliseksi tituleerattu entinen Cannonball jengin jäsen. Yleensä nämä jengin jäsenet mielletään rikollisiksi mutta jokaisen miehen taustalla on kuitenkin yleensä normali perhe-elämä ja moottoripyörä touhu on heidän harrastus, työ tai ainoa vapaa-ajantoimi kotona odottavasta perhe-elämätä.
Äskettäin Arman Alizad vieraili Arman Pohjatähden alla ohjelmassaan samaisen…

Christian Rönnbacka - Irina Tundra K18

Christian Rönnbacka Irina Tundra K18 Docendo, 2019

Christian Rönnbacka on heittäytynyt varsin villiksi kirjailijaksi. Aluksi hän oli vain dekkaristi, joka kirjoitti äijämeininkiä sisältävää jännitystä. Hän julkasi myös kirjan oman siviiliammatin päivärutiineista, eli meidän "tavallisten" tallaajien yrityksistä petkuttaa vakuutusetsivää. Hän on kirjoittanut myös kirjan viskeistä ja nyt Rönnbacka julkaisee kirjan suomalaisesta stripparista Irina Tundrasta ja kirjalle onkin annettu lisä nimeksi K18, ehkä kirjassa esiintyvien kuvien perusteella, jotka kuitenkin ovat hyvin kaunista taidekuvia Irina Tundrasta.
Irina Tundra K18 kirja kertoo stripparin työstä, elämästä ja asiakkaista joilla välillä on mitä merkillisimpiä toiveita, joita kaikkia ei voi toteuttaa eikä halua toteuttaa. Asiakkaina Irinalla on ollut niin menestyviä lakimiehiä, opiskelijoita, jopa laitapuolen kulkijoita ja erilaisia polttari- ja hääporukoita.
Kirja sisältää paljon Photolies,com:in ottamia kuvia, joista o…

Seppo Jokinen - Rottasankari

Seppo Jokinen Rottasankari Crime Time 2019

Yksi kesän lähestymisen merkki ja varma kevään saapumisen merkki on Seppo Jokisen uuden dekkarin ilmestyminen. Rottasankari on komisario Koskisesta kertovan kirjasarjan kahdeskymmenesneljäs osa. Tuttuun tapaan Seppo Jokinen on yhdistänyt laadukkaan jännityskertomuksen sekä suhteellisen leppoisan perhe-elämäkuvauksen kansien väliin. Vaikka Jokisen kirjojen tyyli on kautta-aikain ollut miltein samanlainen kirjasta kirjaan jaksaa se viihdyttää lukijaa. Jokinen ei mässäile kirjoissaan turhalla väkivallalla vaan tuo jännitteen kuvaamisen lähelle lukijaa tarkalla ja osaavalla kerronnalla, jossa myös lukijalle jätetään miettimistä.
Tampereella tapahtuu jälleen, tällä kerta osakseen luoteja saa myös poliisit ja vain tunteja tästä tulee pommiuhkaus. Lisäksi Koskisen päätä vaivaa se, kuka oli se salaperäinen elvyttäjä joka pelasti murhayrityksen kohteeksi joutuneen henkilön hengen. Ja kun sivu sivulta maltaa jännitykseltään odottaa loppua, loksahtavat…