Siirry pääsisältöön

Marja Aarnipuro - Kuolema catwalkilla

 


Marja Aarnipuro
Kuolema catwalkilla
Crime time, 2024

Cosy Crime -kuningatar on julkaissut uuden kirjan. Marja Aarnipuron Kaarina Riikonen ratkaisee -sarja on edennyt jo seitsemänteen osaan.

Tarinassa kuljetaan nimensä mukaisesti catwalkilla. Toimittaja Riikonen on saanut kutsun muotinäytökseen ja kun tullaan päätösnumeroon tapahtuu nimensä mukaisesti kuolema catwalkilla. On yllättävää, että juuri Riikonen on siellä missä tapahtuu tai hänen persoonansa kannalta se on tietyy onni. Kaarina haluaisi tehdä rikosjuttuja lehteen mutta ilkeämielinen päätoimittaja ei anna sen tapahtua mutta kaiken sattuman kautta Riikonen pääsee aina niihin käsiksi oli hän missä tahansa. Tämä asetelma aiheuttaa myös välillä kiusausta tapausta tutkivissa poliiseissa.

Aarnipuron dekkareissa ei liiemmin mässäillä pahuudella, ei verellä eikä liiallisilla raakuuksilla. Ne ovat kevyitä, hyviä välipaloja suomalaisessa dekkarigenressä. Muutaman kerran olen Aarnipurolle jo tarjonnut Johtolankapalkintoa ja edelleenkin olen sitä ojentamassa hänelle. Aarnipuro käsittelee kirjoissaan rikoksen ohessa myös pinnalla olevia yhteiskunnallisia asioita joten mitään mitäänsanomattomia dekkareita nämä ei ole.

Kirjailijan oma elämä myös heijastunee myös tarinoissa ja tarinan päähenkilössä. Aarnipuron dekkareita voi lukea itsenäisinä teoksina mutta kuten lähes kaikissa muissakin sarjamuotoisissa dekkareissa niiden taustalla elää jokin tarina jota on hyvä seurata. Vaikka Aarnipuro osaa luoda jokaiseen kirjaan uutta maisemaa tapahtumissa niin jotain uutta tvistiä silti ennenpitkään Kaarina Riikonen ratkaisee -sarja kaipaa. Onko se sitten pieni irti otto cosy crimesta vai tuoda tarinaan lisää juonellista tapahtumaa.

Tasaista jälkeä kirjailija Aarnipuro tekee tällä sarjalla ja on kirja kirjan jälkeen aina askeleen ylempänä suomalaisessa dekkarigenressä. Muutama askel on otettava vielä sinne aivan terävimpään kastiin mutta ne askeleet eivät ole pitkiä.

🌟🌟🌟🌟




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lars Kepler - Unissakävelijä

  Lars Kepler Unissakävelijä Tammi, 2024 Lars Keplerin Unissakävelijä (alkuperäiskielellä Sömngångaren ) on huippujännittävä lisä Joona Linna -sarjaan, joka ei petä fanejaan. Tämä kymmenes osa vie lukijan syvälle synkkään ja hämärään rikostutkintaan, joka yhdistelee Keplerin tavaramerkiksi muodostuneita piirteitä: psykologiaa, intensiivistä jännitystä ja häiritsevän tarkkoja kohtauksia. Kirja alkaa , kun  leirintäalueen asuntovaunusta löytyy nuori poika, joka on sekaisin ja pahoinpidelty. Hänen ympärillään on karmea murha, joka tuntuu olevan enemmän kuin vain sattuman oikku. Alkuasetelman tarjoama tunnelma on hyytävä, ja Kepler osaa käyttää pelkoa tehokkaasti. Tapahtumien edetessä piirtyy esiin todella monimutkainen rikos, joka yllättää käänteillään. Unissakävelijä onnistuu luomaan tiheän ilmapiirin, jossa kukaan ei ole turvassa, eikä mikään ole niin kuin miltä se aluksi vaikuttaa. Joona Linna on jälleen tutussa roolissaan, mutta tämän kerran hän joutuu kohtaamaan entistä su...

G.T. Karber - Murha!

  G.T. Karber Murha! 100 mysteeriä nojatuolietsiville Gummerus, 2024 G.T. Karberin Murha! on täydellinen valinta kaikille mysteerien ja älypelien ystäville. Kirja yhdistää murhamysteerien kiehtovan maailman ja loogiset pulmat, jotka haastavat lukijan terävimmän päättelykyvyn. Karber on rakentanut kirjan huolella, tarjoten 100 erilaista arvoitusta, jotka vaihtelevat vaikeustasoltaan ja tempaavat lukijan mukaansa ratkomaan rikoksia. Yksi kirjan vahvuuksista on sen interaktiivisuus. Pulmat on suunniteltu siten, että ne todella vaativat lukijalta luovaa ajattelua ja tarkkaa logiikkaa, mutta ne eivät koskaan tunnu mahdottomilta (Tai näi voi olettaa). Karber onnistuu ylläpitämään tasapainon haastavuuden ja palkitsevuuden välillä, mikä tekee arvoitusten ratkaisemisesta erityisen tyydyttävää. Jokainen mysteeri on omalaatuinen, ja monet tapaukset tuovat mukanaan hauskoja oivalluksia ja yllättäviä käänteitä. Kirjan rakenne tukee hyvin lukijan matkaa: arvoitukset kehittyvät vähitellen vaike...

Kaarina Helakisa (toim.) - Pikku Pegasos

Kaarina Helakisa (toim.) Pikku Pegasos Otava, 2016 "400 kauneinta lastenrunoa 400 kauneinta lastenrunoa. Kaikkien lasten ikioma kirja, lastenrunouden perusteos. Pikku Pegasoksen myötä on turvallista matkata runojen maailmaan: se näyttää kuinka laaja ja rikas sekä ilmaisultaan että aihepiiriltään lastenrunouden maailma voi olla." Lapsi on pipi Lapsi on pipi ja vuoteessa makaa, ei saa nousta kuin aikojen takaa. Otapas lääkettä, rohtoa nauti, kohta on kaukana pipi ja tauti! (Arvo Ylppö ja Heikki Ojansuu)  Otavan julkaisema Pikku Pegasos runokirjan 22. painos ilmestyi 2016, ensimmäisen kerran se julkaistiin jo vuonna 1980 ja sen jälkeen se on on ollut kestosuosikki lastenrunokirjojen maailmassa. Runoilija ja lastenkirjailija Helakisa oli palkittu suomalainen erityisesti lastenkirjallisuuden vaikuttaja ja hänen nimeään kantava seura vaalii hänen perintöään ja pyrkii editämään lastenkirjallisuutta. Pikku Pegasos lorukirjaan on Helakisan omien ru...