Siirry pääsisältöön

Marco Vichi - Komisario Bordelli: Vääjäämätön kohtalo

 


Marco Vichi

Komisario Bordelli: Vääjäämätön kohtalo

Aviador, 2022


Komisario Bordelli jatkaa tapausten tutkimista. Edellinen komisario Bordelli kirja ilmestyi 2019, joten nyt oli taas mukava palata Marco Vichin taidokkaan tekstin pariin. Tuttuun tapaan Vichin tässäkin kirjassa paneudutaan tiiviisti yhteiskunnallisiin asioihin ja erityisesti yhteiskunnassa valtaa käyttävien "likaisiin" elämiin. Vaikka Vichin kirjoissa pääosan saa tutkivan komisarion lisäksi juurikin erilaiset yhteiskunnalliset valtarakenteet näyttää se myös ihan tavallisen ihmisen ihmisillisyyden ja tuo kunniaa sille.

Kirjan nimi on mielenkiintoinen, Vääjäämätön kohtalo, se herättää mietintää mitä se tarkoittaa mutta kun luet kirjan älä jää miettimään tuota jopa hankalalta kuulostavaa sanaa vaan kyllä sen tarkoitus selviää kun olet päässyt kirjan loppuun.


Komisario Bordelli on saanut selville, ketkä tappoivat 13-vuotiaan Giacomo-pojan. Kaikki neljä syyllistä ovat yhteiskunnan mahtimiehiä. Nuorin heistä tunnustaa komisariolle rikoksen, muttei kestä syyllisyyden painolastia, vaan päättää päivänsä. Tunnustuksella ei ole todistajia, ja näyttää jo siltä, että muut kolme syyllistä pääsevät kuin koira veräjästä. Komisario ei kuitenkaan anna periksi, vaan jatkaa murhaajien metsästämistä. Loppuratkaisu on vääjäämätön.


Kutkuttavan tarinan Vichi on luonut ja kun miettii maailman nykykirjailijoita näyttää Vichi terävät kyntensä muille vaikka luulen, että on monia jotka eivät tarttuisi Vichin kirjoihin. Hänen tyylinsä kirjoittaa voi tuntua alkuun jopa raskaalta mutta kun pääset sisään niin lukeminen on nautintoa. Ja lukemisen ohessa voit ottaa myös itse pientä ruokapalaa ja viintä kuten tekee Bordelli.


Toivottavasti odottavan aika ei ole pitkä vaan seuraava komisario Bordelli -sarjan suomennos nähdään meillä luettavaksi mahdollisimman pian. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sinikka Nopola & Tiina Nopola - Risto Räppääjä ja ujo Elmeri

Sinikka Nopola & Tiina Nopola Risto Räppääjä ja ujo Elmeri Tammi, 2019 Ujo Elmeri on 19 Risto Räppääjä -sarjan kirja. Näiden lisäksi on julkaistu oheiskirjoina yhdeksän muuta kirjaa esim. kokkauskirja, liikennekirja ja kaverikirja. Risto Räppääjä on esiintynyt myös seitsemässä elokuvassa, yhdessä animaatiosarjassa ja kirjasarjasta on tehty kolme näytelmää. Kuvittajina kirjoissa on toiminut 11 ensimmäisessä Aino Havukainen ja Sami Toivonen. Nukkavieru Nelli kirjasta alkaen kuvituksesta on vastannut Christel Rönns, jolloin kuvitus otti suuren harppauksen eteenpäin tuomalla Risto Räppääjän hahmot "isommiksi".  Ujo Elmeri kertoo tarinan arasta sukulaispojasta, josta Rauha aikoo tehdä reippaan. Risto ei tietenkään sulata tätä pikkupoikaa vaan pitää Elmeria varsi lapsellisena tapauksena. Ja kun tarinaan sotkeutuu mukaan vielä Elvi-täti, jolla on omat kasvatuskeinonsa niin synty varsinainen sekamelska. Nelli, kuten lähes aina, on tarkkaavainen ja huomaa, että El

Lars Kepler - Peilimies

 Lars Kepler Peilimies Tammi, 2020 Kahdeksas Joona Linna -dekkari on jälleen taattua Kepleriä. Joona Linna -dekkareita voidaan pitää siinäkin mielessä menestystarinana koska ensimmäinen dekkari Hypnotisoija (julk. suom. 2010) sai 2019 black edition nimellä kulkevan uudelleen julkaisun, jossa päähenkilön Joona Linnan osuutta on tuotu enemmän esille, lisäksi toimintaa on tiivistetty. Eli jos aloitat tämän sarjan lukemisen niin aloita se ehdottomasti tästä Hypnotisoija -Black edition kirjasta. Ja sen jälkeen etene järjestyksessä kirja kerrallaan niin pysyt mukana kaikessa taustatarinassa joka näissä seuraa Linnan koettelemusten edetessä. Minä heräsin tähän Kepler faniuteen vasta kesällä 2020, ja aloitin sarjan ensimmäisestä osasta ja sen jälkeen parin viikon kesäloman aikana tuli luettua kuusi sarjan kirjaa. Pari osaa puuttui joidenkin kirjojen välistä ja sen huomasi tarinassa, jotain oli tapahtunut kahdessa kirjassa joten juuri tämän vuoksi kannattaa ehdottomasti lukea järjestyksessä. Uu

Kaarina Helakisa (toim.) - Pikku Pegasos

Kaarina Helakisa (toim.) Pikku Pegasos Otava, 2016 "400 kauneinta lastenrunoa 400 kauneinta lastenrunoa. Kaikkien lasten ikioma kirja, lastenrunouden perusteos. Pikku Pegasoksen myötä on turvallista matkata runojen maailmaan: se näyttää kuinka laaja ja rikas sekä ilmaisultaan että aihepiiriltään lastenrunouden maailma voi olla." Lapsi on pipi Lapsi on pipi ja vuoteessa makaa, ei saa nousta kuin aikojen takaa. Otapas lääkettä, rohtoa nauti, kohta on kaukana pipi ja tauti! (Arvo Ylppö ja Heikki Ojansuu)  Otavan julkaisema Pikku Pegasos runokirjan 22. painos ilmestyi 2016, ensimmäisen kerran se julkaistiin jo vuonna 1980 ja sen jälkeen se on on ollut kestosuosikki lastenrunokirjojen maailmassa. Runoilija ja lastenkirjailija Helakisa oli palkittu suomalainen erityisesti lastenkirjallisuuden vaikuttaja ja hänen nimeään kantava seura vaalii hänen perintöään ja pyrkii editämään lastenkirjallisuutta. Pikku Pegasos lorukirjaan on Helakisan omien ru