Siirry pääsisältöön

Rimma Erkko & Artemis Kelosaari - Aaveiden Tampere

 


Rimma Erkko & Artemis Kelosaari

Aaveiden Tampere

Haamu kustannus, 2020


Haamu kustannus jatkaa laadukkaiden kummitustarinoiden kirjasarjaa ja kohteena on tällä kertaa Tampereen aaveet. Kirjaan on koottu kymmenen kohdetta, jotka sijaitsevat ympäri Tamperetta. Koska Tampere on historiallisesti, niin kulttuurimielessä kuin teollisuuden kannalta ollut ja on merkittävä suomalainen kaupunki riittäisi kaupungissa enemmänkin kohteita, joita kirjassa olisi voinut tuoda esille. Kohteet on kuitenkin valittu harkiten niin, että niistä suurin osa on tuttuja meille jokaiselle joko paikkana jossa on käynyt tai nimi kuulostaa tutulta kuten Hatanpään kartano, Pispala tai Tampereen teatteri.

Kirjan ovat koonneet suomalaisen kirjakulttuurin monitoimimies Artemis Kelosaari, joka jo koosti Aaveiden Turku kirjan. Kumppanikseen teokseen hän on saanut Rimma Erkon, joka paljasjalkaisena kaupunkilaisena tunsi näitä tarinoita sekä tiesi henkilöitä joilta kysyä lisää. Lisäksi Erkko on julkaissut karmeiden kansanrunojen kokoelman eli oikeastaan juuri nämä miehet ovat varsin päteviä kavereita koostamaan kirjan aaveista.

Molemmat, niin Erkko kuin Kelosaari ovat valinneet viisi kohdetta jotka he tuovat esiin ja kuten tämän sarjan muissakin osissa alussa on kohteen historiatietoja sekä vinkkinä mitä sinun kannattaa seurata kyseisessä kohteessa. Monen kummittelukohteen historiasta selviää hyvin nopeasti kuka tai ketkä siellä kummittelevat ja miksi. Yleensä kummittelevalla hahmolla on jokin side paikkaan tai sitten hän on ollut hyvin tyytymätön johonkin asiaan ja päättänyt jäädä tekemään jäyniä.


Suomessa riittää paljon tarinoita ja kohteita joista tehdä vastaavanlainen kirja. Itse pidän erittäin paljon juuri tämäntyyppinen kirjallisuus joissa on faktat kunnossa ja ne sijoittuvat keskitetysti johonkin tiettyyn kohteeseen kuten kylään, kuntaan tai kaupunkiin. Ja kun kirjan kustantajana on juuri tämäntyyppiseen kirjallisuuteen erikoistunut kustantamo niin kirjasta ei voi tulla muuta kuin hyvä. Tarinankertojina Kelosaari ja Rimma ovat maksimaalista luokkaa, joiden huolellinen taustatutkimus kohteesta tekee kirjasta ylitsepääsemättömän teoksen suomalaiseen kummittelukirjojen kirjastoon.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sinikka Nopola & Tiina Nopola - Risto Räppääjä ja ujo Elmeri

Sinikka Nopola & Tiina Nopola Risto Räppääjä ja ujo Elmeri Tammi, 2019 Ujo Elmeri on 19 Risto Räppääjä -sarjan kirja. Näiden lisäksi on julkaistu oheiskirjoina yhdeksän muuta kirjaa esim. kokkauskirja, liikennekirja ja kaverikirja. Risto Räppääjä on esiintynyt myös seitsemässä elokuvassa, yhdessä animaatiosarjassa ja kirjasarjasta on tehty kolme näytelmää. Kuvittajina kirjoissa on toiminut 11 ensimmäisessä Aino Havukainen ja Sami Toivonen. Nukkavieru Nelli kirjasta alkaen kuvituksesta on vastannut Christel Rönns, jolloin kuvitus otti suuren harppauksen eteenpäin tuomalla Risto Räppääjän hahmot "isommiksi".  Ujo Elmeri kertoo tarinan arasta sukulaispojasta, josta Rauha aikoo tehdä reippaan. Risto ei tietenkään sulata tätä pikkupoikaa vaan pitää Elmeria varsi lapsellisena tapauksena. Ja kun tarinaan sotkeutuu mukaan vielä Elvi-täti, jolla on omat kasvatuskeinonsa niin synty varsinainen sekamelska. Nelli, kuten lähes aina, on tarkkaavainen ja huomaa, että El

Lars Kepler - Peilimies

 Lars Kepler Peilimies Tammi, 2020 Kahdeksas Joona Linna -dekkari on jälleen taattua Kepleriä. Joona Linna -dekkareita voidaan pitää siinäkin mielessä menestystarinana koska ensimmäinen dekkari Hypnotisoija (julk. suom. 2010) sai 2019 black edition nimellä kulkevan uudelleen julkaisun, jossa päähenkilön Joona Linnan osuutta on tuotu enemmän esille, lisäksi toimintaa on tiivistetty. Eli jos aloitat tämän sarjan lukemisen niin aloita se ehdottomasti tästä Hypnotisoija -Black edition kirjasta. Ja sen jälkeen etene järjestyksessä kirja kerrallaan niin pysyt mukana kaikessa taustatarinassa joka näissä seuraa Linnan koettelemusten edetessä. Minä heräsin tähän Kepler faniuteen vasta kesällä 2020, ja aloitin sarjan ensimmäisestä osasta ja sen jälkeen parin viikon kesäloman aikana tuli luettua kuusi sarjan kirjaa. Pari osaa puuttui joidenkin kirjojen välistä ja sen huomasi tarinassa, jotain oli tapahtunut kahdessa kirjassa joten juuri tämän vuoksi kannattaa ehdottomasti lukea järjestyksessä. Uu

Kaarina Helakisa (toim.) - Pikku Pegasos

Kaarina Helakisa (toim.) Pikku Pegasos Otava, 2016 "400 kauneinta lastenrunoa 400 kauneinta lastenrunoa. Kaikkien lasten ikioma kirja, lastenrunouden perusteos. Pikku Pegasoksen myötä on turvallista matkata runojen maailmaan: se näyttää kuinka laaja ja rikas sekä ilmaisultaan että aihepiiriltään lastenrunouden maailma voi olla." Lapsi on pipi Lapsi on pipi ja vuoteessa makaa, ei saa nousta kuin aikojen takaa. Otapas lääkettä, rohtoa nauti, kohta on kaukana pipi ja tauti! (Arvo Ylppö ja Heikki Ojansuu)  Otavan julkaisema Pikku Pegasos runokirjan 22. painos ilmestyi 2016, ensimmäisen kerran se julkaistiin jo vuonna 1980 ja sen jälkeen se on on ollut kestosuosikki lastenrunokirjojen maailmassa. Runoilija ja lastenkirjailija Helakisa oli palkittu suomalainen erityisesti lastenkirjallisuuden vaikuttaja ja hänen nimeään kantava seura vaalii hänen perintöään ja pyrkii editämään lastenkirjallisuutta. Pikku Pegasos lorukirjaan on Helakisan omien ru