Siirry pääsisältöön

Douglas Preston & Lincoln Child - Valkoinen tuli


Douglas Preston & Lincoln Child
Valkoinen tuli
(White Fire, 2013)
Gummerus, 2020

Valkoinen tuli on jo yhdestoista suomennettu Aloysius Pendergas mysteeri. Olen ensimmäisestä suomennetusta kirjasta saakka ollut sarjan fani ja onneksi näitä on vielä ainakin kuusi suomentamatta joten tulevat vuodet on pelastettu.

Kirjoittaja kaksikko on jälleen luonut mahtavan trillerin, joka yhdistää niin nykyisyyttä kuin mennyttä. Corrie Swanson, josta on tulut erikoisagentti Pendergastin "suojatti" on saanut itsensä hankalaan tilanteeseen paikallisen, Roaring Forkin, sheriffin kanssa. Joskus 1800 -luvulla kaivosmiehiä kuoli väkivaltaisesti ja kun Swanson ryhtyi tutkimaan näitä kuolemia eivät kaikki pitäneet siitä. Mahtavaksi tarinan tekee yhteydet kaikkien tuntemiin Sherlock Holmes -tarinoihin ja erityisesti kun käy selväksi, että menneillä murhilla ja nykyisyydessä riehuva murhanhimoisen tuhopolttajan välillä on yhteyksiä, jotka kietoutuvat kadonneeksi luullun Holmes tarinaan. Pendergastin on ratkaistava kerralla kolme tapausta, jos haluaa että ei tapahdu mitään hirveää.

Preston ja Child on yksi tämän hetken parhaimpia kirjoittajia, jotka osaavat luoda jännitystä ja yhdistää niihin niin mysteerinomaista kerrontaa kuin sekoittaa nykyisyyttä luoden niistä kuitenkin eheän ja myös viihdyttävän teoksen.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lars Kepler - Unissakävelijä

  Lars Kepler Unissakävelijä Tammi, 2024 Lars Keplerin Unissakävelijä (alkuperäiskielellä Sömngångaren ) on huippujännittävä lisä Joona Linna -sarjaan, joka ei petä fanejaan. Tämä kymmenes osa vie lukijan syvälle synkkään ja hämärään rikostutkintaan, joka yhdistelee Keplerin tavaramerkiksi muodostuneita piirteitä: psykologiaa, intensiivistä jännitystä ja häiritsevän tarkkoja kohtauksia. Kirja alkaa , kun  leirintäalueen asuntovaunusta löytyy nuori poika, joka on sekaisin ja pahoinpidelty. Hänen ympärillään on karmea murha, joka tuntuu olevan enemmän kuin vain sattuman oikku. Alkuasetelman tarjoama tunnelma on hyytävä, ja Kepler osaa käyttää pelkoa tehokkaasti. Tapahtumien edetessä piirtyy esiin todella monimutkainen rikos, joka yllättää käänteillään. Unissakävelijä onnistuu luomaan tiheän ilmapiirin, jossa kukaan ei ole turvassa, eikä mikään ole niin kuin miltä se aluksi vaikuttaa. Joona Linna on jälleen tutussa roolissaan, mutta tämän kerran hän joutuu kohtaamaan entistä su...

G.T. Karber - Murha!

  G.T. Karber Murha! 100 mysteeriä nojatuolietsiville Gummerus, 2024 G.T. Karberin Murha! on täydellinen valinta kaikille mysteerien ja älypelien ystäville. Kirja yhdistää murhamysteerien kiehtovan maailman ja loogiset pulmat, jotka haastavat lukijan terävimmän päättelykyvyn. Karber on rakentanut kirjan huolella, tarjoten 100 erilaista arvoitusta, jotka vaihtelevat vaikeustasoltaan ja tempaavat lukijan mukaansa ratkomaan rikoksia. Yksi kirjan vahvuuksista on sen interaktiivisuus. Pulmat on suunniteltu siten, että ne todella vaativat lukijalta luovaa ajattelua ja tarkkaa logiikkaa, mutta ne eivät koskaan tunnu mahdottomilta (Tai näi voi olettaa). Karber onnistuu ylläpitämään tasapainon haastavuuden ja palkitsevuuden välillä, mikä tekee arvoitusten ratkaisemisesta erityisen tyydyttävää. Jokainen mysteeri on omalaatuinen, ja monet tapaukset tuovat mukanaan hauskoja oivalluksia ja yllättäviä käänteitä. Kirjan rakenne tukee hyvin lukijan matkaa: arvoitukset kehittyvät vähitellen vaike...

Kaarina Helakisa (toim.) - Pikku Pegasos

Kaarina Helakisa (toim.) Pikku Pegasos Otava, 2016 "400 kauneinta lastenrunoa 400 kauneinta lastenrunoa. Kaikkien lasten ikioma kirja, lastenrunouden perusteos. Pikku Pegasoksen myötä on turvallista matkata runojen maailmaan: se näyttää kuinka laaja ja rikas sekä ilmaisultaan että aihepiiriltään lastenrunouden maailma voi olla." Lapsi on pipi Lapsi on pipi ja vuoteessa makaa, ei saa nousta kuin aikojen takaa. Otapas lääkettä, rohtoa nauti, kohta on kaukana pipi ja tauti! (Arvo Ylppö ja Heikki Ojansuu)  Otavan julkaisema Pikku Pegasos runokirjan 22. painos ilmestyi 2016, ensimmäisen kerran se julkaistiin jo vuonna 1980 ja sen jälkeen se on on ollut kestosuosikki lastenrunokirjojen maailmassa. Runoilija ja lastenkirjailija Helakisa oli palkittu suomalainen erityisesti lastenkirjallisuuden vaikuttaja ja hänen nimeään kantava seura vaalii hänen perintöään ja pyrkii editämään lastenkirjallisuutta. Pikku Pegasos lorukirjaan on Helakisan omien ru...