Siirry pääsisältöön

Toivo Vuorela - Paha silmä

TOIVO VUORELA

PAHA SILMÄ

SKS, 2019

★★★★

Kirjan kirjoittaja Toivo Vuorela (s. 1909 k. 1982) oli filosofian tohtori ja kansantieteilijä. Hän oli myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustannustoimen johtaja. Vuorela julkaisi monia kulttuurikirjoja, jotka sisälsivät niin kansanperinteitä kuin suomalaista muinaishistoriaa.

Yksi hänen merkittävimmistä teoksista on Paha silmä, joka nyt julkaistaa uudestaan. Kirjan alkuperäinen julkaisuvuosi on 1960, eli voinen sanoa, että oman sukupolveni edustajana olen erittäin tyytyväinen tämän teoksen uudelleenjulkaisuus koska varmaan monet vanhat niteet ovat jo kadonneet ja ilman SKS:n tekemää tinkimätöntä työtä suomalaisen perinteen, uskomusten ja kansanperinteiden eteen jäisi tämäkin helposti unhtoon.

Mikä sitten on paha silmä? Yksinkertaisesti se on sitä että on uskomus, että toinen ihminen voi katseellaan vaikuttaa toiseen ihmiseen. Ja tämä vaikuttaminen on yleensä negatiivistä, puhutaan myös nimellä silmääminen. Tätä voidaan torjua kaikella tavalla ja näitä käydäänkin seikkaperäisesti kirjassa läpi. Silmäämistä saattoi esiintyä lähes kaikkialla, mutta mikä voisi suomalaisessa kulttuurissa olla pahinta, no ainakin jos silmääminen tapahtui häissä tai sitten maanviljelijän viljelysten tai karjan keskuudessa, silloin saattoi olla loppuelämä hukassa ja myös oma toimeentulo vaarantua.

Nämä on kuitenkin uskomuksia, eli ken uskoo uskokoot mutta uskon että näissä saattaa olla perää, ja toinen ihminen voi vaikuttaa toisen ihmisen hyvään ja myös huonoon. Toki esimerkiksi metsästäjän huonoon saaliiseen saattaa olla muitakin syitä kuin silmääminen nimittäin olosuhteen ja yksinkertaisesti tuuri, onko saalista juuri silloin liikkeellä kun olet metsästämässä.

Paha silmä kannattaa silti ottaa totuusmielellä, eikä leikkiä uskomusten edessä.

Loistava uusvanha kirja SKS:ltä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sinikka Nopola & Tiina Nopola - Risto Räppääjä ja ujo Elmeri

Sinikka Nopola & Tiina Nopola Risto Räppääjä ja ujo Elmeri Tammi, 2019 Ujo Elmeri on 19 Risto Räppääjä -sarjan kirja. Näiden lisäksi on julkaistu oheiskirjoina yhdeksän muuta kirjaa esim. kokkauskirja, liikennekirja ja kaverikirja. Risto Räppääjä on esiintynyt myös seitsemässä elokuvassa, yhdessä animaatiosarjassa ja kirjasarjasta on tehty kolme näytelmää. Kuvittajina kirjoissa on toiminut 11 ensimmäisessä Aino Havukainen ja Sami Toivonen. Nukkavieru Nelli kirjasta alkaen kuvituksesta on vastannut Christel Rönns, jolloin kuvitus otti suuren harppauksen eteenpäin tuomalla Risto Räppääjän hahmot "isommiksi".  Ujo Elmeri kertoo tarinan arasta sukulaispojasta, josta Rauha aikoo tehdä reippaan. Risto ei tietenkään sulata tätä pikkupoikaa vaan pitää Elmeria varsi lapsellisena tapauksena. Ja kun tarinaan sotkeutuu mukaan vielä Elvi-täti, jolla on omat kasvatuskeinonsa niin synty varsinainen sekamelska. Nelli, kuten lähes aina, on tarkkaavainen ja huomaa, että El...

Kaarina Helakisa (toim.) - Pikku Pegasos

Kaarina Helakisa (toim.) Pikku Pegasos Otava, 2016 "400 kauneinta lastenrunoa 400 kauneinta lastenrunoa. Kaikkien lasten ikioma kirja, lastenrunouden perusteos. Pikku Pegasoksen myötä on turvallista matkata runojen maailmaan: se näyttää kuinka laaja ja rikas sekä ilmaisultaan että aihepiiriltään lastenrunouden maailma voi olla." Lapsi on pipi Lapsi on pipi ja vuoteessa makaa, ei saa nousta kuin aikojen takaa. Otapas lääkettä, rohtoa nauti, kohta on kaukana pipi ja tauti! (Arvo Ylppö ja Heikki Ojansuu)  Otavan julkaisema Pikku Pegasos runokirjan 22. painos ilmestyi 2016, ensimmäisen kerran se julkaistiin jo vuonna 1980 ja sen jälkeen se on on ollut kestosuosikki lastenrunokirjojen maailmassa. Runoilija ja lastenkirjailija Helakisa oli palkittu suomalainen erityisesti lastenkirjallisuuden vaikuttaja ja hänen nimeään kantava seura vaalii hänen perintöään ja pyrkii editämään lastenkirjallisuutta. Pikku Pegasos lorukirjaan on Helakisan omien ru...

Jaakko Melentjeff - Hukkuneet

Jaakko Melentjeff Hukkuneet Atena, 2017 Vahva esikoisdekkari Jaakko Melentjeff edustaa uutta, nousevaa suomalaista dekkaripolvea. Hänen esikoidekkarinsa Hukkuneet tapahtumat sijoittuvat laajalle alueelle Pohjoimaissa, eli viitteitä kansainväliseen hakuisuuteen on havaittavissa. Olen monesti kaivannut kirjoittaessani suomalaisista dekkareista, että miksi niissä ei ole yritystä kansainvälisyyteen, mutta nyt on. Melentjeffin dekkari Hukkuneet on juuri sellainen, jolta voi odottaa jonkinmoinsta läpimurtoa ainakin Pohjoismaissa. Melentjeff on onnistunut kirjoittamaan kansainväliselläkin tasolla mitattuna kelpo trillerin, hänen tyylinsä kirjoittaa tarjoaa sellaisen koukun johon jää kiinni, ja vaikka osittain kirjan juoni osoittautuu erittäin monisäikeiseksi ja henkilögalleria monipäiseksi pysyy Melentjeffin dekkari kuosissa erittäin hyvin, eikä sen vetovoima päästä otteestaan. Onko sitten jatkoa luvassa Hukkuneille? Toivottavasti on, koska kirjailijan luoma henkilöga...