Siirry pääsisältöön

Chris Rylander - Gregin legenda



Chris Rylander
Gregin legenda
Jalava, 2018


Gregin legenda on ensimmäinen osa Eeppisten epäonnistumisten sarja -nimistä kirjasarjaa. Tähän on tulossa jatkoa syksyllä 2019, toinen osa on nimeltään Gregin kirous.

Kirjan päähenkilö Greg on nuori poika, joka on olettanut elävänsä ihan tavallista nuoren pojan elämää. Käy kuitenkin niin, että Greg saa tietää ettei oma perhe olekkaan ihan niin tavallinen kuin kaikkin muiden. Greg on pieni poika, joka käy koulua joka lyhentää nimensä PISSA (Isaacsonin Potentiaalisten Intellektuellien Syvällisen Sivistyksen Akatemia). Kirja tarjoaa huumoria ja kirjan suomentajalla on ollut oma työnsä saada alkuperäinen teksti muokkautumaan suomenkieliseen muotoon kaikkine lyhenteineen niin, että tarinan uskottavuus ei heikkene vaan se tarjoaa huumorilla koko tarinan kuten alkuperäinen teos.

Kirja tarjoaa heti ensimmäisiltä sivuilta toimintaa vai miltä kuulostaa sellaiset tilanteet kun olet ihan tavalliselal retkellä eläintarhassa ja yhtäkkiä huomaatkin että yksi pieni jääkarhu murtautuu ulos häkistään ja olet kohta vaarassa. Tai oma isä siepataan omalta kaupalta. Ja loppujen lopuksi Greg saa kuulla omalta isältään vuosia piilotellun salaisuuden, he ovat kääpiöitä. Kääpiö elämä tuo Gregin elämään paljon uusia tuttavuuksia, toisi kääpiöitä mm. viiksekkään naiskääpiön.

Kirjailija on onnistunut luomaan erilaisen tarinan, erilaisen ympäristön ja hahmon kirjaansa. Plus kirjan suomentaja on onnistunut tekemään käännöksen myös niin, että se varmaan kunnioittaa huumorillaan alkuperäistä.

Mielenkiinnolla odotan jatkoa, ja miten tämä Eeppisten epäonnistumisten sarja jatkuu ja miten se päättyy.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sinikka Nopola & Tiina Nopola - Risto Räppääjä ja ujo Elmeri

Sinikka Nopola & Tiina Nopola Risto Räppääjä ja ujo Elmeri Tammi, 2019 Ujo Elmeri on 19 Risto Räppääjä -sarjan kirja. Näiden lisäksi on julkaistu oheiskirjoina yhdeksän muuta kirjaa esim. kokkauskirja, liikennekirja ja kaverikirja. Risto Räppääjä on esiintynyt myös seitsemässä elokuvassa, yhdessä animaatiosarjassa ja kirjasarjasta on tehty kolme näytelmää. Kuvittajina kirjoissa on toiminut 11 ensimmäisessä Aino Havukainen ja Sami Toivonen. Nukkavieru Nelli kirjasta alkaen kuvituksesta on vastannut Christel Rönns, jolloin kuvitus otti suuren harppauksen eteenpäin tuomalla Risto Räppääjän hahmot "isommiksi".  Ujo Elmeri kertoo tarinan arasta sukulaispojasta, josta Rauha aikoo tehdä reippaan. Risto ei tietenkään sulata tätä pikkupoikaa vaan pitää Elmeria varsi lapsellisena tapauksena. Ja kun tarinaan sotkeutuu mukaan vielä Elvi-täti, jolla on omat kasvatuskeinonsa niin synty varsinainen sekamelska. Nelli, kuten lähes aina, on tarkkaavainen ja huomaa, että El

Lars Kepler - Peilimies

 Lars Kepler Peilimies Tammi, 2020 Kahdeksas Joona Linna -dekkari on jälleen taattua Kepleriä. Joona Linna -dekkareita voidaan pitää siinäkin mielessä menestystarinana koska ensimmäinen dekkari Hypnotisoija (julk. suom. 2010) sai 2019 black edition nimellä kulkevan uudelleen julkaisun, jossa päähenkilön Joona Linnan osuutta on tuotu enemmän esille, lisäksi toimintaa on tiivistetty. Eli jos aloitat tämän sarjan lukemisen niin aloita se ehdottomasti tästä Hypnotisoija -Black edition kirjasta. Ja sen jälkeen etene järjestyksessä kirja kerrallaan niin pysyt mukana kaikessa taustatarinassa joka näissä seuraa Linnan koettelemusten edetessä. Minä heräsin tähän Kepler faniuteen vasta kesällä 2020, ja aloitin sarjan ensimmäisestä osasta ja sen jälkeen parin viikon kesäloman aikana tuli luettua kuusi sarjan kirjaa. Pari osaa puuttui joidenkin kirjojen välistä ja sen huomasi tarinassa, jotain oli tapahtunut kahdessa kirjassa joten juuri tämän vuoksi kannattaa ehdottomasti lukea järjestyksessä. Uu

Kaarina Helakisa (toim.) - Pikku Pegasos

Kaarina Helakisa (toim.) Pikku Pegasos Otava, 2016 "400 kauneinta lastenrunoa 400 kauneinta lastenrunoa. Kaikkien lasten ikioma kirja, lastenrunouden perusteos. Pikku Pegasoksen myötä on turvallista matkata runojen maailmaan: se näyttää kuinka laaja ja rikas sekä ilmaisultaan että aihepiiriltään lastenrunouden maailma voi olla." Lapsi on pipi Lapsi on pipi ja vuoteessa makaa, ei saa nousta kuin aikojen takaa. Otapas lääkettä, rohtoa nauti, kohta on kaukana pipi ja tauti! (Arvo Ylppö ja Heikki Ojansuu)  Otavan julkaisema Pikku Pegasos runokirjan 22. painos ilmestyi 2016, ensimmäisen kerran se julkaistiin jo vuonna 1980 ja sen jälkeen se on on ollut kestosuosikki lastenrunokirjojen maailmassa. Runoilija ja lastenkirjailija Helakisa oli palkittu suomalainen erityisesti lastenkirjallisuuden vaikuttaja ja hänen nimeään kantava seura vaalii hänen perintöään ja pyrkii editämään lastenkirjallisuutta. Pikku Pegasos lorukirjaan on Helakisan omien ru