Siirry pääsisältöön

Kari Välimäki - Sikafarmari


Kari Välimäki
Sikafarmari
Osuuskumma, 2016



Kari Välimäen Sikafarmari on hauska kirjauutuus Osuuskumma -kustantamolta. Tarina kertoo Kalevi nimisestä miehestä joka on kylästynyt Suomen ainaiseen pimeyteen, kylmyyteen ja vesisateesen. Kalevi saa tilaisuuden lähteä Afrikkaan, pois Suomen kylmyydestä ja pimeydestä. Afrikassa hän tapaa naisen jonka kanssa elämästä ei tule tylsää, mutta samalla Kalevin todellisuus hämärtyy, mikä onkaan totta ja mikä on hänen päänsä kuvitelmaa. Kaikkien mutkien kautta Kalevi päätyy takaisin Suomeen tai oikeastaan hän pääsee takaisin, elämä Afrikassa ei ole helppoa ja vielä kun luvattuja rahoja ei kuulu vaan Kalevin asuminen Afrikassa menee enemmän maksamisen puolelle oli paluu Suomeen se ainoa vaihtoehto.

Yllätäen bisnekset Suomessa alkavat kukoistaa, Kalevista tulee sikafarmari, ei mikään tavallinen sikafarmari vaan hän yhdessä tumman ystävättärensä kanssa luo/jalostaa aivan uuden sikalajin, joka ei kaikkien mielestä aivan sialta näytä, mutta kun bisnes kukoistaa niin väliäkö sillä miten rahansa saa, kunhan saa. 

Välimäen kirjaa ei todellakaan kannata lukea sellainen henkilö jolla on pimo kireällä. Välimäki latelee huumoria, joka on hyvä ja rasistisen välimaastossa, kuitenkaan ketään ei mollata, ei mitään ihmisrotua laiteta halvalla vaan Välimäki kertoo tarinaa varmall humoristisella otteella. Jos joku tämän kirjan luettuaan suuttuu niin katsokoon peiliin ja voi miettiä että itseasiassa ajattelen itsekin juuri noin.

Sikafarmari on 2016 vuoden yksi hauskimpia kirjoja, joten Välimäen nimi kannattaa laittaa mieleen.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sinikka Nopola & Tiina Nopola - Risto Räppääjä ja ujo Elmeri

Sinikka Nopola & Tiina Nopola Risto Räppääjä ja ujo Elmeri Tammi, 2019 Ujo Elmeri on 19 Risto Räppääjä -sarjan kirja. Näiden lisäksi on julkaistu oheiskirjoina yhdeksän muuta kirjaa esim. kokkauskirja, liikennekirja ja kaverikirja. Risto Räppääjä on esiintynyt myös seitsemässä elokuvassa, yhdessä animaatiosarjassa ja kirjasarjasta on tehty kolme näytelmää. Kuvittajina kirjoissa on toiminut 11 ensimmäisessä Aino Havukainen ja Sami Toivonen. Nukkavieru Nelli kirjasta alkaen kuvituksesta on vastannut Christel Rönns, jolloin kuvitus otti suuren harppauksen eteenpäin tuomalla Risto Räppääjän hahmot "isommiksi".  Ujo Elmeri kertoo tarinan arasta sukulaispojasta, josta Rauha aikoo tehdä reippaan. Risto ei tietenkään sulata tätä pikkupoikaa vaan pitää Elmeria varsi lapsellisena tapauksena. Ja kun tarinaan sotkeutuu mukaan vielä Elvi-täti, jolla on omat kasvatuskeinonsa niin synty varsinainen sekamelska. Nelli, kuten lähes aina, on tarkkaavainen ja huomaa, että El

Lars Kepler - Peilimies

 Lars Kepler Peilimies Tammi, 2020 Kahdeksas Joona Linna -dekkari on jälleen taattua Kepleriä. Joona Linna -dekkareita voidaan pitää siinäkin mielessä menestystarinana koska ensimmäinen dekkari Hypnotisoija (julk. suom. 2010) sai 2019 black edition nimellä kulkevan uudelleen julkaisun, jossa päähenkilön Joona Linnan osuutta on tuotu enemmän esille, lisäksi toimintaa on tiivistetty. Eli jos aloitat tämän sarjan lukemisen niin aloita se ehdottomasti tästä Hypnotisoija -Black edition kirjasta. Ja sen jälkeen etene järjestyksessä kirja kerrallaan niin pysyt mukana kaikessa taustatarinassa joka näissä seuraa Linnan koettelemusten edetessä. Minä heräsin tähän Kepler faniuteen vasta kesällä 2020, ja aloitin sarjan ensimmäisestä osasta ja sen jälkeen parin viikon kesäloman aikana tuli luettua kuusi sarjan kirjaa. Pari osaa puuttui joidenkin kirjojen välistä ja sen huomasi tarinassa, jotain oli tapahtunut kahdessa kirjassa joten juuri tämän vuoksi kannattaa ehdottomasti lukea järjestyksessä. Uu

Kaarina Helakisa (toim.) - Pikku Pegasos

Kaarina Helakisa (toim.) Pikku Pegasos Otava, 2016 "400 kauneinta lastenrunoa 400 kauneinta lastenrunoa. Kaikkien lasten ikioma kirja, lastenrunouden perusteos. Pikku Pegasoksen myötä on turvallista matkata runojen maailmaan: se näyttää kuinka laaja ja rikas sekä ilmaisultaan että aihepiiriltään lastenrunouden maailma voi olla." Lapsi on pipi Lapsi on pipi ja vuoteessa makaa, ei saa nousta kuin aikojen takaa. Otapas lääkettä, rohtoa nauti, kohta on kaukana pipi ja tauti! (Arvo Ylppö ja Heikki Ojansuu)  Otavan julkaisema Pikku Pegasos runokirjan 22. painos ilmestyi 2016, ensimmäisen kerran se julkaistiin jo vuonna 1980 ja sen jälkeen se on on ollut kestosuosikki lastenrunokirjojen maailmassa. Runoilija ja lastenkirjailija Helakisa oli palkittu suomalainen erityisesti lastenkirjallisuuden vaikuttaja ja hänen nimeään kantava seura vaalii hänen perintöään ja pyrkii editämään lastenkirjallisuutta. Pikku Pegasos lorukirjaan on Helakisan omien ru