Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2014.

Ari Uino - Sotiemme veteraanit - Rintamalta rakentamaan

Ari Uino Sotiemme veteraanit - Rintamalta rakentemaan 2014 Sotiemme veteraanit on kirja suomalaisista sodassa ja seuraa heidän vaiheitaan tähän päivään asti. Se kertoo miten Suomi taisteli itsenäisyydestään ja elämästään juoksuhaudoissa ja korsujen kätköissä, yhtenä rintamana ja yksissä tuumin. Se kuvaa sodan väsyttämien ihmisten arkista kamppailua parempien elämänolojen luomiseksi jälleenrakennuskauden Suomessa, samoin veteraanien järjestäytymistä omiksi liitoikseen etujensa turvaamiseksi.  Sotien jälkeen niukoissa oloissa moni rintamamies, veteraani, sotainvalidi ja lotta ehti väistyä ennen kuin kaikille voitiin turvata edes kohtuullinen toimeentulo ja kuntoutuspalvelut. Suurvallan varjossa elävä kansakunta vaikeni pitkään sodasta ja jopa kielsi sodan käyneen sukupolven merkityksen maan itsenäisyyden turvaamiseksi. Kunnianpalautusta jouduttiin odottamaan 1990-luvulle asti. Arvostus ei tavoittanut enää kaikkia, mutta oli veteraanipolvelle sitäkin tärkeämpää. Tänään 700

Jean-Paul Didierlaurent - Lukija aamujunassa

Jean-Paul Didierlaurent Lukija aamujunassa Le liseur du 6h27 Tammi, 2014 Joka aamu kello 6:27 mies nimeltä Guylain nousee junaan, ottaa laukustaan irrallisia sivuja ja alkaa lukea ääneen. Hän on töissä kirjojen kierrätyslaitoksessa: makulointikone on kuin peto, joka armotta ahmii myymättä jääneet kirjat kitaansa, ja Guylainille jää vain irtolehtiä. Ujolla Guylainilla on junassa faninsa ja työpaikalla kirjallisuuden vaurioittamat ystävänsä, mutta junasta löytynyt päiväkirja muuttaa kaiken: lumoutunut Guylain ryhtyy jäljittämään kirjoittajanaista lähiöiden ostoskeskuksista. Kirjan päähenkilö Guylain on töissä kirjojen kierrätylaitoksessa, hän tuhoaa ammatikseen kirjoja vaikka todellisuudessa rakastaa niitä yli kaiken. Hän ei uskalla edes vanhalle äidilleen kertoa, että hän tuhoaa kirjoja, vaan on sepittänyt tarinaa olevansa kirja-alalla paljon mahtavammassa asemassa. Guylain on ujo mies, joka viimein löytää omat faninsa junasta jossa hän joka päivä lukee löytämiään

John Green - Kaikki viimeiset sanat

"Palkittu esikoisromaani sisäoppilaitoksessa ystävystyvien nuorten elämäntuskan labyrinteista, syyllisyydestä, toivosta ja anteeksiannosta.Yksinäisyyteensä alistunut Miles Halter siirtyy vanhempiensa suojista Culver Creekin sisäoppilaitokseen Alabamaan. Oliko Milesilla edes elämää ennen sitä - muuta kuin pakkomielle kuuluisiin viimeisiin sanoihin?Kaikki muuttuu, kun kämppäkaveri Chip johdattaa Milesin kielletyn keppostelun pariin. Samassa asuntolassa majaileva häkellyttävän seksikäs mutta intohimoisuudessaan arvaamaton Alaska varastaa pian kokemattoman pojan sydämen. Tästä alkaa Milesin matka rakkauden petollisiin kiemuroihin, kunnes kaikki päättyy - aivan liian varhain." John Greenin kirjat ovat saaneet suuren suosion viime vuosina ympäri maailmaa, ja kun on lukenut tämän Kaikki viimeiset sanat kirjan, tietää miksi. Kirjan kerronta tyyli on mukavan rauhallinen ja pidin ideasta että kirja on jaettu kahteen osaa, Ennen ja Jälkeen, kumpikin osuus kestää yhtä monta päivää

Albert Espinosa - Pyydä luokse sun

"Pyydä luokse sun on ensimmäinen Espinosalta suomennettu romaani. Hellyttävän absurdi pieni hyvän mielen tarina. Jokaisella pariskunnalla on oma tapansa rakastaa, riidellä, antaa anteeksi ja syytellä toisiaan. Dani alkaa pohtia elämäänsä ja ihmissuhteiden vaikeutta, kun hänen avoliittonsa karahtaa karille. Hän lähtee Caprille, maagiselle saarelle jonne päätyi jo kerran nuoruudessaan." Albert Espinosa (s.1973) romaani Pyydä luokse sun on kirja, jonka hotkaisee kerralla. Joskus kyseinen asia on huono, mutta tässä tapauksessa hyvä. Kirjaan ei ole ahdettu mitään turhaa, vaan se on hyvin lyhyt tarina jollaisen mielellään lukeekin yhdeltä istumalta. Kirjailija kertoo tarinan, pelkän tarinan, ei turhia lässytyksiä joukossa. Tarina alkaa sillä kun kirjan päähenkilö Danin, nelikymppinen mies, suhde kokee kriisin ja elämänkummani on päättänyt erota. Kirja kuvaa riitaa ja kirja sisältää pieniä tarinoita, muitoja, suhteesta. Kirja on muistelu elämän aikana tapaamista ih

Seppo Uolama - Kahdesti alasammuttu - Lentomestari Pauli Lehtonen

"Pauli Lehtonen (1921–1996) aloitti lentämisen Suomen ilmapuolustusliiton kurssilla kesällä 1939. Lentosotakoulusta valmistuttuaan hänet komennettiin Lentolaivue 28:aan, jolla oli kalustonaan Morane-hävittäjät. Jatkosodan alussa ”Pali” joutui tiedustelukoneen suojauslennolla ilmatorjunnan alasampumaksi. Pakkolasku ja paluu jalkapatikassa vihollisen hallussa olevalta alueelta oli raskas ja vaarallinen koettelemus. Vuoden 1943 alussa kokeneita ohjaajia siirrettiin Lentorykmentti 4:ään, joka oli saamassa uutta kalustoa. Pali lensi Pommituslentolaivue 48:ssa Blenheim-, DB-3- ja Pe-2 -pommituskoneilla. Kesän 1944 tiedustelulennot venäläisvalmisteisella Petljakov Pe-2:lla Karjalan kannaksella olivat raskaita ja vaarallisia. Lehtonen ammuttiin toistamiseen alas Talissa ja matalasta hyppykorkeudesta johtuen hän selvisi ainoana hengissä lievin palovammoin. Miehistön menetys oli Palille raskas taakka, ja tapaus painoi hänen mieltään koko elämän ajan. Sodan jälkeen lentämisen kaipuu

Karin Sturm - Michael Schumacher: Elämänkerta

" Kautta aikojen menestyneimmän Formula 1 -ajajan elämäkerta on ennennäkemättömän tarkkanäköinen kuvaus paitsi hänen loisteliaasta urastaan myös miehestä myytin takana. Schumacherilla on enemmän maailmanmestaruuksia, peräkkäisiä mestaruuksia, GP-voittoja, paalupaikkoja, kilpailun nopeimpia kierroksia ja palkintopallisijoituksia kuin kenelläkään muulla F1 -ajajalla. Vuonna 1991 alkanut huikea Formula 1 -ura päättyi lopullisesti vasta 2012. Kilparadoilla täydellisesti kaikkea kontrolloivana ajorobottina tunnettu mies on kotioloissaan rakastava ja omistautunut perheenisä, joka on määrätietoisesti pitänyt työnsä ja vapaa-aikansa tarkoin erillään ja varjellut yksityisyyttään julkisuudelta. Karin Sturm on tuntenut Michael Schumacherin tämän uran alusta asti. Kirjaansa varten hän on haastatellut lukuisia Schumacherin lähipiiriin kuuluvia henkilöitä. Tuloksena on sekä ainutlaatuisen asiantunteva että intiimi henkilökuva maailman kuuluisimmasta autourheilijasta." Michael

Indrek Hargla - Apteekkari Melchior ja Piritan kuristaja

Neljännessä Apteekkari Melchior kirjassa Indrek Hargla vie Melchior Wakensteden tutusta kotikaupungistaan idempänä sijaitsevalle ns. henkisen elämän keskukseen, Tallinnaan Piritan luostariin. Ja jälleen kerran apteekkari tehtävänä on paljastaa murhaaja, joka tällä kertaa on erittäin häikäilemätön ja raju. Kirjassa eletään vuotta 1431 ja Melchiorin ikäkin on jo vierinyt viidenkymmenen paremmalle puolelle ja samalla se tuo kirjoihin lisää syvyyttä ja elämänkatsomusta. Melchiorin poika on lähtemässä Lyypekkiin opiskelemaan isänsä ammattia ja kukapa tietää koska nuori Melchior seuraa isänsä jälkiä myös rikosten selvittämisessä. Kuten edellisten kirjojen tapaan, myös tässä seurataan Melchiorin oman suvun kirousta, jonka selvittäminen on vienyt apteekkarin elämästä suurimman osan aikaa, tämä kirous vain jatkuu ja sen selvittäminen ja selviäminen tarvinnee vielä ainakin yhden jatko-osan tähän loistavaan historialliseen kirjasarjaan. Hyvä niin. Kirjan todellinen juoni alkaa sillä kun

Indrek Hargla - Apteekkari Melchior ja Pyövelin tytär

"Indrek Harglan keskiaikaiseen Tallinnaan sijoittuvassa Apteekkari Melchior -sarjan kolmannessa osassa on keskushenkilönä kaupungin pyövelin nuori tytär, joka epäonnekseen sattuu markkinatohinassa näkemään, kuinka nuoren miehen kimppuun hyökätään. Pahoinpidelty nuorukainen jää henkiin, mutta on ilmeisesti menettänyt muistinsa saamansa kolhun takia." Harglan kolmas Apteekkari Melchior -kirjasarjan kirja Pyövelin tytär jatkaa lähes tuttua tyyliä johon ollaan saatu tottua aiemmissakin sarjan kirjoissa. Melchior tutkii rikosta ja samalla selvittää oman sukunsa mysteeriä, jossa hän pikkuhiljaa pääsee askeleen lähemmäksi. Tapahtumapaikka kuvauksissa Hargla on onnistunut hyvin, vaikka en ole kyseisiä paikkoja livenä nähnyt, voin kuvitella ne löytyväksi Virosta. Melchiorin lapset ovat kasvaneet ja erityisesti poika Melchior on alkanut osoittaa kiinnostusta isänsä jalanjäljille ja kukapa tietää kun itse apteekkarista aika jättää, jatkaako Hargla sarjan kirjoittamista niin, ett

Ullan kirjablogin arvonta

Ullan kirjablogi arpoo jälleen kasan kirjoja, arvontaan pääset täältä , ja arvontakirjat alla

Robert Hilburn - Johnny Cash

"Robert Hilburnin kattava, ennen kuulematonta sisäpiiritietoa hyödyntävä elämäkerta kertoo kaunistelemattoman totuuden modernin popkulttuurin legendasta, jonka vaiheikas ura ulottui Elvis Presleyn ja Jerry Lee Lewisin kanssa Sun Recordsissa vietetyistä päivistä joutsenlauluksi tulkittavaan, rohkeaan ja liikuttavaan ”Hurt”-videoon. Se piirtää äärimmäisen kiehtovan muotokuvan ristiriitojen repimästä laulajasta, joka tunnetaan musiikkinsa ohella nöyryyttävistä päihderiippuvuuksistaan, värikkäästä rakkauselämästään, murskaavista menetyksistään, kahnauksistaan virkavallan kanssa ja halustaan asettua aina pienen ihmisen puolelle. " Johnny Cashin "Hurt" oli uusi alku minun Johnny Cash kaudelle, se tuli aikoinaan myös Levyraadissa ja sai siellä kovat pisteet ja täysin ansiosta. Se on varmaan yksi parhaimpia musiikkivideoita ja ne jotka eivät vielä silloin tiennyt kuka on Johnny Cash, tiesivät sen jälkeen. "Hurt" kappale löytyy Johnny Cashin Amerivan IV: The M

Indrek Hargla - Apteekkari Melchior ja Rataskaivonkadun kummitus

"Tallinna vuonna 1419. Kolme ihmistä on nähnyt Rataskaivonkadulla aaveen - ja heidät on pian sen jälkeen löydetty surmattuina. Mikä yhteys näillä kolmella on samalla kadulla sijaitsevaan taloon, jossa kuuluu kummittelevan vuosikymmenten takaisten hirmutekojen tähden? Kun pahamaineisen Unterrainerin talon edestä löytyy tuntemattoman kulkurin silvottu ruumis, alkaa apteekkari Melchior selvittää, mitä talossa oikein on tapahtunut ja miksi näyttää siltä kuin menneisyyden haamut haluaisivat kostaa kärsimyksensä eläville ihmisille. Melchiorin tie käy Piritan luostarin ja ilotalon kautta vanhan virolaisen noitasuvun jälkeläisten luo ennen kuin hän kohtaa Rataskaivonkadun kummituksen silmästä silmään. Rataskaivonkadun kummitus on toinen osa Indrek Harglan keskiaikaiseen Tallinnaan sijoittuvassa apteekkari Melchiorista kertovassa sarjassa." Kirjasarjassa on siirrytty 10 vuotta eteenpäin ensimmäisen Melchior kirjasta. Apteekkari on nelikymppinen kahden lapsen, viisivuotiaiden

Erik Axl Sund - Varjojen huone

" Persoonallisuushäiriöstä kärsivä psykoterapeutti Sofia Zetterlund näkee menneisyytensä uudessa, hämmentävässä valossa. Murhatapaukset alkavat viimein ratketa, ja niiden todellinen luonne on puistattavampi kuin kukaan osasi aavistaa. Koittaa koston aika ? mutta voiko verta pestä pois verellä?" Erik Axl Sundin kirjoittama kehuttu ja kohahduttanut "Varistyttö" -trilogia on päättynyt. Kirjasarjan viimeinen kirja Varjojen huone vie päätökseen sen mitä Varistyttö ja Unissakulkija aloittivat. Kirjassa pääosaan nouseekin kosto ja se sopii hyvin alkuasetelmiin joita kahdessa ensimmäisessä kirjassa tapahtui. Alunperin tämä trilogia oli kirjoitettu yhdeksi kirjaksi ja se pilkottiin kolmeen osaan, oliko se sitten lukijan kannalta hyvä asia vai ei? Ainakin lukija sai hengähtää kirjojen välissä pari kuukautta ja aloittaa sitten taas tämän "nautinnon". Toisaalta kustantajan puolelta hyvä "rahastus" keino, ken lukee ekan, saattaa lukea muutkin osat.

Tuija Mäki - Dekkarisarjat

"Dekkarit kuuluvat kesään. Sopivan jännityskirjan tai parhaimman etsivän löytäminen voi olla hankalaa.  Tuija Mäen  kokoama  Dekkarisarjat  on hakuteos, joka kokoaa yhteen kotimaisten ja suomennettujen jännityskirjasarjojen parhaimmiston.  Kirja auttaa jokaista lukijaa löytämään itselleen sopivaa jännitystä. Haku- ja asiasanat helpottavat tietä dekkarisarjojen äärelle, sillä niiden avulla voi etsiä vaikkapa Italiaan sijoittuvia jännäreitä tai selvittää, missä kirjoissa seikkailevat Maria Kallio tai Harry Hole." Jos sinulla on hukassa joku tietty dekkarihahmo, muistat hänestä vaikka vain etu- tai sukunimen niin kipaise lähimpään kirjastoon ja etsi käteesi Tuija Mäen ja Avain -kustantamon kirja Dekkarisarjat. Tämä kirja on luettelo eri dekkarikirjailijoista ja heidän hahmoistaan, mainittu on myös paikkakunta jossa hahmo seikkailee, sekä hänen ammattinsa. Oli ilo huomata, että aika paljon suomalaisissa ja ennenkaikkea ulkolaisissa dekkareissa esiintyy päähahmona myös m

Indrek Hargla - Olevisten kirkon arvoitus

Historiallinen dekkari oli minulle uusi lukututtavuus, mutta erittäin nautittava lukukokemus. Tosin kun en historiaa tunne niin hyvin, en varsinkaan Viron tai Saksan, niin kirjassa käytetyt tittelit tuottivat vaikeuksia, mutta google tunnisti niistä aika paljon. Eli mitä kaipasin kirjaan, olisi ollut näiden titteleiden selitys ja lisäksi tästä Apteekkari Melchior -sarjan ensimmäisestä osasta puuttui kartta josta olisi voinut havainnollistaa paremmin kirjan tapahumapaikat. Onneksi kirjan toisessa osassa tämä kartta on. Mielenkiintoista oli myös, se että kirjan rikoksen ratkoja oli ammatiltaan apteekkari, en muista lukeneeni ennen sellaisesta rikoksenratkojasta. Kirjan alkuasetelma on, että eräältä ritarilta on katkaistu pää miekalla ja suuhun on laitettu kolikko. Tämä ritari ei ole kirjan ainoa ruumis, vaan niitä tipahtelee Melchiorin eteen kuin sieniä sateella ja koko rikosvyyhti on jo menossa solmuun kunnes pala palalta Melchior saa vyyhtiä avattua ja nokkelana apteekkarina hän o

Päivi Almgren ja Päivi Jokitalo - Tappavat tienoot

"Missä tapahtui murha? Miltä surmapaikalla näyttää tai haisee? Mitä siellä kuuluu?  Päivi Almgrenin  ja  Päivi Jokitalon  Tappavat tienoot. Suomalaisen dekkarin maisemissa  sukeltaa kirjallisten murhien maantieteeseen. Teos esittelee kiinnostavia ja kummallisia murhapaikkoja ja pohtii, miten tuttu paikka muuttuu kauhun näyttämöksi.  Kirja toimii myös matkaoppaana kotimaisen dekkarin murhapaikoille. Mukana on tappavia tienoita muun muassa Pirkko Arhipan, Kati Hiekkapellon, Seppo Jokisen, Leena Lehtolaisen, Ari Paulowin, Timo Sandbergin, Eeva Tenhusen, Antti Tuomaisen ja Mika Waltarin tuotannosta." NYT LÖYTI DEKKARIYSTÄVÄLLE UPEA KIRJA! Avain kustannus on kustantanut kirjan nimeltään Tappavat tienoot, jossa esitellään hienosti muutamien tunnettujen kirjailijoiden dekkareiden tapahtumapaikat, tappotavat ja perehdytään tapahtumapaikkakuntiin. Suomessa murha voi tapahtua aivan missä vain, yleisin on puisto, mutta kun lukee tämän kirjan saa sen käsityksen, että suomala

Veli-Matti Hyttinen - Jumalan käsi

"Itäsuomalaisessa pikkukaupungissa riehuu sarjamurhaaja, joka valitsee uhreikseen prostituoidut ja heidän asiakkaansa. Jumalan kädeksi itseään kutsuva mies vaani heitä suosituissa tanssiravintoloissa, puistojen hämärässä. Kuusi uhria on jo mielenvikaisen murhaajan tilillä kun hän saa kannoilleen rikosylikonstaapeli Riekkisen apulaisineen. Silmukka murhaajan ympärillä alkaa pikkuhiljaa kiristyä..." Veli-Matti Hyttisen jännitysromaanissa Jumalan käsi seurataan erään suomalaisen, katkeran, miehen elämää. Aikoinaan kirjan päähenkilö Juutilainen sai nigerialaiselta huoralta kupan, joka vei häneltä lopulta terveyden. Juutilainen ei sulattanut tätä "tappiota" elämässä vaan eräänä yönä hän näki unen ja kuuli Jumalan sanan. Jumala käski Juutilaisen siivota maailmasa pahuus pois ja tässä tapauksessa pahuudella Jumala tarkoitti huoria ja sutenöörejä. Ilta illan jälkeen Juutilainen käy ravintoloissa ja pubeissa ja odottaa, että joko hänen luoksen tulee huora, jonka kanss

Jere Vartiaisen runokirjan arvonta, Vartiaisen blogissa

VARTIAISEN BLOGISTA! "On jälleen aika kirja-arvonnan, ja tällä kertaa arvon yhden kappaleen nyt lokakuussa ilmestynyttä toista runokokoelmaani,  Enimmäkseen en nuku alasti  (Nordbooks). Voita kirja itsellesi tai kaverille lahjaksi. Jee! Alla on kirjani takakansiteksti valottamassa palkinnon sisältöä ja sytyttämässä sydämiä: Jere Vartiaisen toinen runokokoelma kertoo kolmekymppisen miehen vuodesta työssä, parisuhteessa ja taiteessa, kun hän opintojensa jälkeen kompastelee kohti aikuisuutta. Se on epätavallinen kasvutarina, joka surettaa ja ilahduttaa, ärsyttää ja tyydyttää. Lukijalle tarjotaan niin ahdistusta kuin helpotusta päähenkilön etsiessä parasta tapaa suoriutua uudessa elämästään. Kokoelman edetessä Vartiaisen omalaatuinen ja kaunis kieli vaihtelee syvällisestä naivistisen leikkisään ja takaisin. Runot taipuvat usein ja helposti huumoriin, mutta ne paljastavat myös naurujen taakse piilotetut epävarmuudet ja pelot nuoren miehen ajatusmaailmassa. Yhtenä päivänä

Kalle Päätalo - Tammettu virta

"Koti, isä ja kansakoulu ovat Kallen elämän kiintopisteitä. Matka kouluun järven yli ei ole pitkä, mutta siellä odottaa aivan toisenlainen maailma isojen poikien ja opettajan ristitulessa. Kotona määrää voimakas ja ristiriitainen isä, joka savotoilla ollessaankin hallitsee kodin tunnelmaa. Tammettu virta piirtää rehellisen kuvan Päätalon perheestä, ja vanhempien avioliiton kuvaus on tarkkanäköisimpiä mitä suomalaisessa kirjallisuudessa on nähty" Tammettu virta on Päätalon Iijoki -sarjan toinen osa. Se on ilmestynyt ensimmäisen kerran 1972, ja 2014 siitä otettiin 12 painos. Päätalo jatkaa samalla linjalla myös tässä kirjassa, pikkutarkkaa kirjoitusta, liiallisen tarkkaa, toisaalta hyvä, ettei jää mitään epäselväksi, mutta tarvitseeko kaikesta kertoa tarkasti, suuri osa kirjasta olisia auennut vähemmälläkin sanamäärällä. Näiden kahden ensimmäisen kirjan perusteella heikkous on juuri tuo liiallinen pikkutarkkuus, joka toivottavasti jossain vaiheessa jää pois. Sisällölt

Iiro Küttner ja Ville Tietäväinen: Puiden tarinoita : Ritari

“Päivisin ilma kaukaisten vuorten yllä näytti pyörteilevän, aivan kuin valtavien siipien liike olisi pakottanut sen hitaasti polkemaan paikallaan. Öisin taivaankaari oli kammottavan musta ja tähdetön. Kuin tähdetkin olisivat alkaneet pelätä, että pian – hyvin pian – lohikäärmeen nälkä jälleen heräisi pitkästä unestaan.” Puiden tarinoita sarjan toinen osa, Ritari, jatkaa tarinaa puiden voimasta. Ritari -tarinan ritari on nuori mies, jolla on koko elämänsä aikana ollut vain yksi tavoite, kukistaa valtakuntaa piinaava lohikäärme, se ei ole helppoa ja kun hän lähtee matkaan hän päätyy matkanvarrella olevaan rämään mökkiin, jossa asuu liuta vanhoja miehiä, jotka kertovat salaisuuden lohikäärmeestä. Lohikäärmeen surmaaminen ei olisikaan niin helppoa kuin ritari on luullut. Tämä salaisuus saa ritarin kääntymään ja jatkamaan matkaansa toiseen valtakuntaan, valtakuntaa jota lohikäärme ei häiritse. Kun ritari saapuu perille, on siellä omat ongelmansa, kuivuus, josta voi pelastua vain

Hippo Taatila - Isipappablues

"Kaksion kaapit täyttyvät harsovaipoista ja pehmoleluista. Runsaat 50 senttiä ja kolme kiloa punaista lihaa levyttää pinnasängyssä ja valvottaa koliikkihuudollaan. Miten avovaimo sai suostuteltua tähän? Kuoriutuuko Ulpusta ihminen? Tuleeko isästä, pian kolmekymppisestä mainosmiehestä, pullantuoksuinen koti-isä – vai jotain aivan muuta? Hippo Taatilan esikoisromaani Isipappablues kajahtaa routaisen hiekkalaatikon reunalta. Romaani kuvaa vanhemmuuden kiirastulta ja heittää perinteiset sukupuoliroolit päälaelleen. Mustan huumorin sävyttämä rytmiräiske on 2010-luvun sukupolvitarina mutta myös karheanhellä rakkaudentunnustus. Isipappablues on kirja aikuistuville nuorille miehille, jotka miettivät, mitä odottaa isyydeltä. Naisille, jotka toivoisivat edes joskus tietävänsä, mitä miehet ajattelevat. Pienten lasten vanhemmille, jotka kaipaavat kaikupohjaa kokemuksilleen. Niille, jotka pohtivat, onko oikeaa tai väärää tapaa olla isä tai äiti. Vanhemmille, jotka ovat joskus kyseenal

Joël Egloff - Edmond Ganglion ja poika

"Hiipuneessa kylässä sinnittelee enää hautaustoimisto ja sitä vastapäätä baari, jossa kahvikoneen rikkouduttua ei tarjoilla enää mitään muuta kuin isännän tislaamaa viinaa. Ennen niin kukoistavalla hautaustoimistolla ei ole ollut töitä pitkään aikaan. Kylässä elää ainoastaan vanhuksia, mutta ikävä kyllä he eivät kuole. Sitten kun hautaustoimistolle olisi töitä, kaikki tuntuu menevän pieleen: kantajia ei ole tarpeeksi, ylenpalttiselle hautajaisaterialle ei tule muita kuin setä, täti, kirkkoherra ja suntio. Vainaja pitää haudata sukuhautaan jonkin toisen kunnan kirkkomaalle, mutta kukaan ei tiedä missä hautausmaa sijaitsee. Edmond Ganglion ja poika on hirtehinen kertomus, jota lukiessa tulee tunne, ettei elämää sittenkään pitäisi ottaa liian vakavasti. Egloffille ominaisesti elämän sattumanvaraisuus, harhaileminen ja itsekkyys ovat vahvasti läsnä." Tämä kirja on ranskalaisen Joël Egloffin (s.1970) esikoisteos. Basam Books on julkaisut aiemmin, 2013, Egloffilta kirja

Kalle Päätalo - Huonemiehen poika

Kalle Päätalon massiivisen Iijoki -sarjan aloitus osa, Huonemiehen poika, on ensimmäinen kirjani, jonka olen Päätalolta lukenut ja tämänkin uteliaisuuttani, että onko Päätalo niin hyvä tarinankertojia kuin olen kuullut. Iijoki-sarja käsittää yhteensä 26 osaa ja sitä onkin tituleerattu yhdeksi maailman pisimmäksi omaelämäkerta teokseksi.  Päätaloa usein syytettiin, että hän tahallaan pitkitti tätä sarjaa, mutta Päätalo on itse kertonut, että olisi halunnut sarjan aiemmin päätökseen jotta olisi voinut keskittyä kirjoittamaan fiktiivistä tekstiä. Katsotaan miten minun haasteena käy, luenko koko Iijoki -sarjan vai jääkö se kahteen uudelleen julkaistuun painokseen. Kirjat ovat paksuja ja niitä ei hetkessä ahmi, myös kerronta on tarkkaa kerrontaa, ehkä liiankin tarkkaa omaan makuuni. " Jokijärven rannalla eräs tiedonhaluinen pikkupoika katselee elämää vanhan hatunreuhkansa alta. Hänen maailmaansa ei paljon mahdu: äiti ja isä, tukkilautat, outoja puhuvat kulkumiehet, kylän ankarat