Jari Porttila Kohtalona Elvis Readme, 2025 Elvis -kirjallisuus on jälleen valloillaan vuoden sisällä on ilmestynyt tai tulee ilmestymään ainakin kolme Elvistä käsittelevää kirjaa. Näistä Jari Porttilan kirja on ainoa suomalaisen tekijän kirjoittama ja se kertoo esimerkiksi sen salaisuuden kuka otti sen kuuluisa kuvan arkussa makaavasta Elviksestä. Tämä salaisuus on ollut tähän asti vain muutaman henkilöntiedossa, ja yksi viimeisistä elossa olevista tiedon omaavista on suomalainen Elvis keräilijä Kari Lindroos, jolle tämän tiedon uskoutui eräs Elviksen Memphis Mafian jäsen. Kirja käsitteleekin suurimmalta osalta Kari Lindroosin hallussa olevaa merkittävän suurta Elvikselle kuuluneita esineitä ja näiden tarinoita. Kirja on ihan oiva lisä Elvis harrastajille kertoen paljon taustoja ikonisista esineistä joita Elviksen hallussa on nähty. Porttila on ammattilainen kirjoittamaan, ja tämä onkin hänen yhdeksäs muistelmapohjainen teos. Sitten tulee se MUTTA! Mutta onko tämä ainoastaan Port...