Siirry pääsisältöön

Reijo Mäki - Slussen


Reijo Mäki
Slussen
Otava, 2016


Edellinen Sakari Roivas tarina ilmestyi viisitoista vuotta sitten, se oli nimeltään Kruunun vasikka vuodelta 1994  ja ensimmäinen kirja jossa tutustuttiin Roivakseen oli Liian kaunis tyttö vuodelta 1992 ja nyt vihdoin ilmestyi trilogian viimeinen osa.

Viimeistä Roivas -tarinaa on kypsytelty pitkään. Mäki kertoo kirjan saatesanoissa, että ensimmäinen versio Slussenista oli valmiina jo viisitoista vuotta sitten ja tämä nyt julkaistu kirja on käsikirjoituksen päivitetty versio, puolen vuoden takaa.

Kirjan juoni on yksinkertaisuudessaan pelko, joka vaanii erityisesti vaaleatukkaisia naisia Tukholmassa vuonna 1995 ja tuttuun tapaan tutkimusta johtamaan tarvitaan rikosylikonstaapeli Sakari Roivas.

Roivaksen elämässä on omat haamut jotka meinaa ottaa otteen miehestä useampaan otteeseen mutta tähän asti mies on aina onnistunut välttämään viinapirun vaikka salakavalasti se hänen elämäänsä iskee. Roivas onnistuu lyömään viinalle stopin tälläkin kertaa mutta kuinka lähellä Roivas onkaan ratketa. Jos Roivas vielä saa jatkoa, odotan mielenkiinnolla tämän taistelun jatkoa koska merkkejä häviämisestä on paljon.

Roivas on lähes Vareksen vastakohta. Roivas on hyvää elämää elävä mies, vaikka edellämainittu viina onkin ottanut otteen miehestä. Vares taasen rakasta viinaa ja sen kanssa rälläämistä. Mitä tapahtuisikaan jos nämä kaksi miestä olisi samassa kirjassa?

Slussen on taattua Mäkeä, vaikka tekstissä ja ennenkaikkea sen päivittämisessä 2000 luvulle näkyy. Mäki kuitenkin osaa asiansa ja Roivas on kirjamaailmassa hyvä lisä tutun Vareksen ohella.

Odotan innolla taas seuraavaa Mäen kirjaa, joka on Vares tarina Hot Dog, ja ilmestynee keväällä 2016.

Reijo Mäki kirjoitta omalla tyylillään ja se aiheuttaa useassa negatiivisiä mietteitä kirjailijan osaamisesta, minä taasen pidän Mäen tyylistä mutta voisiko olla pieni päivittämisen aika niin Vareksen tarinoihin kuin myös Roivakseen jos hän vielä saa jatkaa remmissä.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

G.T. Karber - Murha!

  G.T. Karber Murha! 100 mysteeriä nojatuolietsiville Gummerus, 2024 G.T. Karberin Murha! on täydellinen valinta kaikille mysteerien ja älypelien ystäville. Kirja yhdistää murhamysteerien kiehtovan maailman ja loogiset pulmat, jotka haastavat lukijan terävimmän päättelykyvyn. Karber on rakentanut kirjan huolella, tarjoten 100 erilaista arvoitusta, jotka vaihtelevat vaikeustasoltaan ja tempaavat lukijan mukaansa ratkomaan rikoksia. Yksi kirjan vahvuuksista on sen interaktiivisuus. Pulmat on suunniteltu siten, että ne todella vaativat lukijalta luovaa ajattelua ja tarkkaa logiikkaa, mutta ne eivät koskaan tunnu mahdottomilta (Tai näi voi olettaa). Karber onnistuu ylläpitämään tasapainon haastavuuden ja palkitsevuuden välillä, mikä tekee arvoitusten ratkaisemisesta erityisen tyydyttävää. Jokainen mysteeri on omalaatuinen, ja monet tapaukset tuovat mukanaan hauskoja oivalluksia ja yllättäviä käänteitä. Kirjan rakenne tukee hyvin lukijan matkaa: arvoitukset kehittyvät vähitellen vaike...

Reijo Mäki - Maitolasimies

  Reijo Mäki Maitolasimies Otava, 2024 Maitolasimies on Reijo Mäen 35. Jussi Vares dekkari. Ensimmäinen, Moukanpeli, ilmestyi vuonna 1986, eli kohta juhlitaan jo Vares sarjan pyöreitä vuosia. Viime aikojen Jussi Vares dekkarit ovat olleet hyvin ennalta arvattavia lähinnä huonolla huumorilla höystettyjä tekeleitä. Onhan kirjoittajalla tietenkin oma huumorinsa, jota hän viljelee kirjasta kirjaan. Yksi häiritsevä asia tässä dekkarissa oli mm. se, että hän taivutti Pekko etunimen Pekkon. Oliko se tarkoituksellista vai ei, mutta oletin tämän olevan vain yksi virheellinen taivutus, mutta tätä samaa muotoa käytettiin jatkuvasti. Reijo Mäen uusimmat dekkarit ovat jo nimetty myös huumorimielessä kuten tämä Maitolasimies, tai esim aikaisempina vuosina ilmestyneet Köyhä Ritari, Soopeli, Hot Dog tai Kakolan kalpea. Toinen tunnistettava asia näissä on hyvin huumoripitoiset hahmojen nimet ja useimmiten näitä löytyy naishahmoilta joiden kanssa Jussi Vareksella tuntuu olevan aina vipinää ja ylläty...

Pekka Ruissalo - J. Karjalaisesta: Vuosi vuodelta

Pekka Ruissalo J. Karjalaisesta : Vuosi vuodelta Readme, 2026 J. Karjalainen kuuluu niihin suomalaisiin artisteihin, joiden kohdalla pelkkä hittien luetteleminen ei oikein riitä kertomaan, mistä hänen merkityksessään on kyse. Hänen laulunsa ovat kulkeneet suomalaisten mukana vuosikymmenestä toiseen, mutta mies laulujen takana on onnistunut säilyttämään ympärillään myös tietyn salaperäisyyden. Pekka Ruissalon J. Karjalaisesta – Vuosi vuodelta lähestyy pitkää uraa nimensä mukaisesti kronologisesti. Ratkaisu on toimiva. Lukija pääsee seuraamaan, kuinka nuoresta bluesista, folkista ja kantrista kiinnostuneesta miehestä kasvaa yksi suomalaisen populaarimusiikin tunnetuimmista lauluntekijöistä. Tähän alkuun heti pitää mainita, että tämä kirja ei ole elämäkerta kirja ja kuten kirjassakin todetaan tämän kirjan tekoon J. Karjalainen ei ole itse ollut vaikuttamassa. Kun ura pilkotaan vuosiin ja vaiheisiin, tutut laulut ja levyt asettuvat osaksi suurempaa kokonaisuutta. Jälkikäteen katsottuna vuo...