Siirry pääsisältöön

Tapani Bagge & Jari Eklund - Teddy, Aikka ja Alpo

 


Tapani Bagge & Jari Eklund
Teddy, Aikka ja Alpo
Docendo, 2023

Kuten kirjan loppupuolella esitetään kysymys: Kuka Alpo sitten todella oli? Alpo, Aikka vai Teddy. Niin tämä Baggen ja Eklundin tekemä monipuolinen ja -sävyinen kirja kertoo ainakin osan totuudesta mikä mies oli 1957 syntynyt ja vuonna 2021 kuollut Alpo Hakala.

Jossain vaiheessa elämääni Teddy & The Tigers oli se kovin bändi, ja on se vieläkin kun on kyse kotimaisen genren edustajista. Aina kuitenkin musiikin takana on joku ja tämän kirjan päähenkilö Alpo Hakala oli paljon enemmän kuin se kaikkien ihannoima rokkistara. Kun kirjan kirjoittajat antavat Hakalan elämässä liikkuneiden keikkajärjetäjien, perheenjäsenten, toimittajien ja mm. bändikavereiden kertoa omin sanoin mikä mies oli osittain salaperäinenkin Hakala niin saadaan aikaan mukava kirja jossa nämä muusikon eri persoonat tulevat loistavasti esille.

Vaikka Hakalan uran se kirkkain tähti oli Teddy & The Tigers siitä ei kovinkaan paljoa kirjassa puhuta ja syy saattaa olla yksinkertaisuudessaan se, että tämä tarina on jo kerrottu ja tekijät ovat halunneet tuoda esiin Hakalan monipuolisuuden ja sen puolen jota emme vielä niin kovasti tunteneet eli hänen muut tekonsa jotka eivät todellakaan kalpene Teddyn rinnalla.

Hienoa, että tällainen elämäkerta kirja on tehty. Otan hatun päästä ja kumarran tekijöiden suuntaan ja erityisesti annan edelleen suuren arvon Hakalalle, jonka sooloura kaiken muun jälkeen hienoine musiikkineen onkin jäänyt hieman unholaan mutta toivottavasti tämän luettuasi tai kirjan luettuasi tartut Hakalan musiikkiin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

G.T. Karber - Murha!

  G.T. Karber Murha! 100 mysteeriä nojatuolietsiville Gummerus, 2024 G.T. Karberin Murha! on täydellinen valinta kaikille mysteerien ja älypelien ystäville. Kirja yhdistää murhamysteerien kiehtovan maailman ja loogiset pulmat, jotka haastavat lukijan terävimmän päättelykyvyn. Karber on rakentanut kirjan huolella, tarjoten 100 erilaista arvoitusta, jotka vaihtelevat vaikeustasoltaan ja tempaavat lukijan mukaansa ratkomaan rikoksia. Yksi kirjan vahvuuksista on sen interaktiivisuus. Pulmat on suunniteltu siten, että ne todella vaativat lukijalta luovaa ajattelua ja tarkkaa logiikkaa, mutta ne eivät koskaan tunnu mahdottomilta (Tai näi voi olettaa). Karber onnistuu ylläpitämään tasapainon haastavuuden ja palkitsevuuden välillä, mikä tekee arvoitusten ratkaisemisesta erityisen tyydyttävää. Jokainen mysteeri on omalaatuinen, ja monet tapaukset tuovat mukanaan hauskoja oivalluksia ja yllättäviä käänteitä. Kirjan rakenne tukee hyvin lukijan matkaa: arvoitukset kehittyvät vähitellen vaike...

Pekka Ruissalo - J. Karjalaisesta: Vuosi vuodelta

Pekka Ruissalo J. Karjalaisesta : Vuosi vuodelta Readme, 2026 J. Karjalainen kuuluu niihin suomalaisiin artisteihin, joiden kohdalla pelkkä hittien luetteleminen ei oikein riitä kertomaan, mistä hänen merkityksessään on kyse. Hänen laulunsa ovat kulkeneet suomalaisten mukana vuosikymmenestä toiseen, mutta mies laulujen takana on onnistunut säilyttämään ympärillään myös tietyn salaperäisyyden. Pekka Ruissalon J. Karjalaisesta – Vuosi vuodelta lähestyy pitkää uraa nimensä mukaisesti kronologisesti. Ratkaisu on toimiva. Lukija pääsee seuraamaan, kuinka nuoresta bluesista, folkista ja kantrista kiinnostuneesta miehestä kasvaa yksi suomalaisen populaarimusiikin tunnetuimmista lauluntekijöistä. Tähän alkuun heti pitää mainita, että tämä kirja ei ole elämäkerta kirja ja kuten kirjassakin todetaan tämän kirjan tekoon J. Karjalainen ei ole itse ollut vaikuttamassa. Kun ura pilkotaan vuosiin ja vaiheisiin, tutut laulut ja levyt asettuvat osaksi suurempaa kokonaisuutta. Jälkikäteen katsottuna vuo...

Reijo Mäki - Maitolasimies

  Reijo Mäki Maitolasimies Otava, 2024 Maitolasimies on Reijo Mäen 35. Jussi Vares dekkari. Ensimmäinen, Moukanpeli, ilmestyi vuonna 1986, eli kohta juhlitaan jo Vares sarjan pyöreitä vuosia. Viime aikojen Jussi Vares dekkarit ovat olleet hyvin ennalta arvattavia lähinnä huonolla huumorilla höystettyjä tekeleitä. Onhan kirjoittajalla tietenkin oma huumorinsa, jota hän viljelee kirjasta kirjaan. Yksi häiritsevä asia tässä dekkarissa oli mm. se, että hän taivutti Pekko etunimen Pekkon. Oliko se tarkoituksellista vai ei, mutta oletin tämän olevan vain yksi virheellinen taivutus, mutta tätä samaa muotoa käytettiin jatkuvasti. Reijo Mäen uusimmat dekkarit ovat jo nimetty myös huumorimielessä kuten tämä Maitolasimies, tai esim aikaisempina vuosina ilmestyneet Köyhä Ritari, Soopeli, Hot Dog tai Kakolan kalpea. Toinen tunnistettava asia näissä on hyvin huumoripitoiset hahmojen nimet ja useimmiten näitä löytyy naishahmoilta joiden kanssa Jussi Vareksella tuntuu olevan aina vipinää ja ylläty...