Siirry pääsisältöön

FORTNITE salaisuuksien maailma

 


FORTNITE
salaisuuksien maailma
Readme, 2022


Uusi Fortnite -julkaisu on ilmestynyt. Huomioksi heti se, että nämä kirjat eivät ole virallisia Fortnite kirjoja. Tämä mainitaan myös kirjassa, joten tämä kirja ei ole mitenkään virallinen Fortnite -julkaisu vaan se on pelin innottamana tehty opas siitä miten selviydyt pelissä parhaiten.

Fortnitestä alkoi juuri tänään uusi Season, jota meillä on odotettu innolla ja oikeastaan nämä ainakin suomeksi julkaistut kirjat laahaavat ikävästi hieman perässä sitä maailmaa mikä kulloinkin on pelasttavissa. Toisaalta taas näissä kirjoissa esitellään paljon tavallisia taktiikoita, jotka pätevät jokaisella kaudella. Myös uusiin karttoihin uusilla seasoneilla saattaa palata jotain vanhaa takaisin kuten nyt oli tullut kanuunat, jotka olivat joskus olleet pelissä joten näiden kirjojen pariin voi palata aina uudestan ja uudelleen pelin uusiutuessa ja tuodessa jotain vanhaa aiemmilta seasonilta uudelleen pelattavaksi.

Kirjassa esitellään kaikki pelissä nimetyt paikat. Kaikilla kartalla olevilla paikoilla ei ole nimeä, mutta kaikilla suurimmilla sellainen on. Myös aseiden esittelyt ja niiden tuomat taktiikat ja tuhot esitellään sekä kokeineiden pelaajien vihjeitä. Kirjassa tuodaan esille hyvin myös välineistöä, joilla pelaaja voi saada itselleen maksimaalisen hyödyn pelinautinnosta. Rakentaminen ja Creative -muodot ovat hyvä lisä perinteiselle pelimuodolle, ja rakentaminen on yksi Fortnite pelin elinehto menestymiseen. Tätä taitoa tulet enevissä määrissä tarvitsemaan pelatessasi parhaimpia vastaan jos haluat voittaa matsin ja päästä juhlimaan. Mitä parempi rakentaja olet ja hallitset nopean "edittaamisen" niin sitä suuremmat mahdollisuudet sinulla ja tiimilläsi on voittaa matsi.

Fortnite kirjat on hieno "ei virallinen" lisä itse peliin, ja ehkä saamme myös joskus niitä virallisa kirjoja jotka tulisi julkaistuksi heti seasonin alkuun, joiden kautta saadaan uusi season heti paremmin alkuun. Itse näkisin tässä erittäin hyvän markkinaraon. Mikä ettei myös epävirallisia julkaisuja heti seasonin alkuun mutta se vaatii niin tekijältä kuin kustantajalta nopeaa reagointia koska kirja tekemiseen olisi aikaa hyvin vähä ja se vaatisi tuntien päivittäistä pelaamista ja kirjan taitamista, mutta toivottavasti joku ottaa tästä ideasta kopin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

G.T. Karber - Murha!

  G.T. Karber Murha! 100 mysteeriä nojatuolietsiville Gummerus, 2024 G.T. Karberin Murha! on täydellinen valinta kaikille mysteerien ja älypelien ystäville. Kirja yhdistää murhamysteerien kiehtovan maailman ja loogiset pulmat, jotka haastavat lukijan terävimmän päättelykyvyn. Karber on rakentanut kirjan huolella, tarjoten 100 erilaista arvoitusta, jotka vaihtelevat vaikeustasoltaan ja tempaavat lukijan mukaansa ratkomaan rikoksia. Yksi kirjan vahvuuksista on sen interaktiivisuus. Pulmat on suunniteltu siten, että ne todella vaativat lukijalta luovaa ajattelua ja tarkkaa logiikkaa, mutta ne eivät koskaan tunnu mahdottomilta (Tai näi voi olettaa). Karber onnistuu ylläpitämään tasapainon haastavuuden ja palkitsevuuden välillä, mikä tekee arvoitusten ratkaisemisesta erityisen tyydyttävää. Jokainen mysteeri on omalaatuinen, ja monet tapaukset tuovat mukanaan hauskoja oivalluksia ja yllättäviä käänteitä. Kirjan rakenne tukee hyvin lukijan matkaa: arvoitukset kehittyvät vähitellen vaike...

Lars Kepler - Unissakävelijä

  Lars Kepler Unissakävelijä Tammi, 2024 Lars Keplerin Unissakävelijä (alkuperäiskielellä Sömngångaren ) on huippujännittävä lisä Joona Linna -sarjaan, joka ei petä fanejaan. Tämä kymmenes osa vie lukijan syvälle synkkään ja hämärään rikostutkintaan, joka yhdistelee Keplerin tavaramerkiksi muodostuneita piirteitä: psykologiaa, intensiivistä jännitystä ja häiritsevän tarkkoja kohtauksia. Kirja alkaa , kun  leirintäalueen asuntovaunusta löytyy nuori poika, joka on sekaisin ja pahoinpidelty. Hänen ympärillään on karmea murha, joka tuntuu olevan enemmän kuin vain sattuman oikku. Alkuasetelman tarjoama tunnelma on hyytävä, ja Kepler osaa käyttää pelkoa tehokkaasti. Tapahtumien edetessä piirtyy esiin todella monimutkainen rikos, joka yllättää käänteillään. Unissakävelijä onnistuu luomaan tiheän ilmapiirin, jossa kukaan ei ole turvassa, eikä mikään ole niin kuin miltä se aluksi vaikuttaa. Joona Linna on jälleen tutussa roolissaan, mutta tämän kerran hän joutuu kohtaamaan entistä su...

Alex T. Smith - Kaarle suksilla

  Alex T. Smith Kaarle suksilla Arthouse, 2021 "Osoitteessa Kuonokuja 112 asuu eräs koira." Tuon oven takana asuvat herra ja rouva Kiiltokenkänen. Herra ja rouva ovat kiireisiä ja lähtiessään töihin he jättävät Kaarle -koiran kotiin, ja useimmiten Kaarle nukkuu mutta kun ovi kolahtaa kiinni ja Kiiltokenkäset ovat poistuneet herää talo aivan uudenlaiseen elämään. Kaarlella on kaveri, Lordi Nukkasukka, jonka kanssa he lähtevät seikkailuun. Yhdessä on käyty kaupungilla, lomalla, sirkuksessa, maatilalla, oltu parrasvaloissa, vietetty joulua ja nyt uusimassa Kaarlessa ollaan suksilla. Kaarle laittaa baskerinsa päähän ja päättää mihin seikkailuun milloinkin lähtevät Lordi Nukkasukan kanssa, joka Kaarleen verrattuna on hyvin rauhallinen ja harkitsevainen tapaus. Kaarle sen sijaan on nopeatempoinen, hieman hätäilevä eikä aina mieti loppuunsaakka asioita, hän haluaa vain tehdä asioita ja useimmiten harkitsemattomuus johtaa johonkin ei toivottuun asiaan mutta koiran nokkeluudella hän p...