Kirjoittamisesta on kirjoitettu paljon. On oppaita juonesta, henkilöhahmoista, kirjoitusrutiineista, inspiraatiosta ja tietenkin siitä kaikkien kirjoittajien tuntemasta möröstä, kirjoitusblokista. Siksi uuden kirjoittamisoppaan kohdalla ensimmäinen kysymys on väistämättä: mitä uutta tästä aiheesta enää voi sanoa?
Kimmo Svinhufvudin Viheliäinen luovuus! onnistuu löytämään oman näkökulmansa. Se ei yritä vakuuttaa lukijaa siitä, että kirjoittaminen muuttuisi muutamalla niksillä helpoksi. Päinvastoin kirjan lähtökohdassa on jotakin paljon kiinnostavampaa: kirjoittamiseen kuuluu ristiriitaisuutta, epävarmuutta ja keskenään kamppailevia voimia. Niitä ei välttämättä tarvitsekaan poistaa.
Svinhufvud lähestyy kirjoittamista erilaisten jännitteiden kautta. Kirjan taustalla vaikuttaa muun muassa ajatus niin sanotusta viheliäisestä ongelmasta: ongelmasta, johon ei ole olemassa yhtä lopullista ja kaikkialla toimivaa ratkaisua. Kirjoittaminen sopii tähän määritelmään hämmästyttävän hyvin. Se mikä toimii yhden tekstin kanssa, ei välttämättä toimi seuraavan kanssa. Myöskään kirjoittaja itse ei pysy muuttumattomana.
Kirjoittaja saa suunnitella ja improvisoida. Hän saa suhtautua tekemiseensä vakavasti ja samalla leikkiä. Hän voi tavoitella valmista teosta mutta joutua välillä hyväksymään, ettei vielä tiedä, millainen teoksesta lopulta tulee. Svinhufvud käsittelee kirjoittamista neljän keskenään ristiriitaisen voiman välisenä jännitteenä ja käyttää ajattelunsa tukena myös esimerkiksi antiikin mytologian hahmoja.
Erityisen onnistunut on ajatus kirjoittamisesta vakavasti otettuna leikkinä. Ammattimaisuus yhdistetään helposti kuriin, aikatauluihin ja tehokkuuteen. Luovuus puolestaan halutaan sijoittaa niiden vastakohdaksi: vapaudeksi, inspiraatioksi ja sattumaksi. Viheliäinen luovuus! pyrkii rikkomaan tätä vastakkainasettelua. Kirjan mukaan kirjoittaminen voi olla samanaikaisesti tavoitteellista ja leikkisää.
Kirjoittajan ei tarvitse odottaa inspiraatiota voidakseen kirjoittaa. Toisaalta hänen ei tarvitse myöskään muuttaa itseään tekstintuotantokoneeksi ollakseen vakavasti otettava kirjoittaja. Näiden ääripäiden väliin jää valtava alue, jolla suurin osa todellisesta kirjoittamisesta tapahtuu.
Kirjan nimi on osuva. Viheliäinen luovuus! antaa aluksi vaikutelman, että nyt ryhdytään taistelemaan luovuuden hankaluuksia vastaan. Lopulta viheliäisyys näyttäytyy pikemminkin luovan työn ominaisuutena. Kirjoittamisen ristiriitoja ei voiteta lopullisesti. Niiden kanssa opetellaan työskentelemään.
Siinä on tämän kirjan tärkein anti.
Viheliäinen luovuus! ei lupaa tehdä kirjoittamisesta helppoa. Se tekee jotain hyödyllisempää: se auttaa ymmärtämään, miksi kirjoittaminen ei ehkä koskaan voikaan olla täysin helppoa.
Kirjan suljettuaan lukija tuskin tietää täydellisesti, miten seuraava kirja pitäisi kirjoittaa.
Kommentit
Lähetä kommentti