Siirry pääsisältöön

Tuomas Marjamäki - Hän hymyilee kuin Mikko

 


Tuomas Marjamäki

Hän hymyilee kuin Mikko

Docendo, 2020


Hän hymyilee kuin Mikko on elämäkertateos kaikkien tuntemasta viihdyttäjästä Mikko Alatalosta. Mikko Alatalo on varmaan lähes kaikille suomalaisille tuttu mies, niin vanhoille kuin nykynuorille. Kirja kertoo kuinka nuoresta rokkarista tuli kansanviihdyttäjä ja lopulta myös pidety kansanedustaja jolla oli paljon annettavaa politiikassa. Mikko Alatalo on paistatellut julkisuudessa nuoresta pitäen ja saavuttanut urallaan lähes kaiken mitä kotimaisilla markkinoilla vain voi saada. Hän on saavuttanut suuren määrän myytyjä levyjä, hän on voittanut arvostettuja kilpailuja ja ollut suosittu myös televisiojuontaja.

Tämän viihdetaiteilijan takana on kuitenkin elämä joka on vetänyt välillä maton alta liiankin rankalla kädellä ja lyönyt Mikon maahan. Hänen elämäänsä on mahtunut suuria menetyksiä, joiden tosiasiat Mikko yritti pitää salassa mutta kun totuus paljastui reposteli lehdistö perhettä suurella kädellä antamatta armoa. Mikko on kaikesta huolimatta hyvin sinut itsensä ja tapahtumien kanssa ja jaksanut kammeta itsensä ylös ja uuteen loistoon.

Kirja on monipuolinen katsaus yhteen kotimaisen viihteen jättiläiseen, joka aloitti uransa legendaarisen Juice Leskisen kanssa. Mikko jopa häpeili sitä kun hän välillä nousi suuremmaksi kuin Juice, mutta olettaa voi, että Leskinen ei sitä pahala katsonut vaan heidän yhteistyö jatkui aivan Juicen viimeisiin päiviin saakka.

Hän hymyilee kuin lapsi on totuudenmukainen ja myös viihdyttävä kirja Mikko Alatalosta. Kirjasta paistaa Mikon hyvätuulisuus ja ihmisläheisyys ja myös ura joka on antanut paljon mutta myös vienyt paljon.

Mikko Alataloa voidaan pitää hyvin yhtenä Suomi rockin peruskivenä, ja ennenkaikkea monipuolisena tarinankertojana teksteineen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

G.T. Karber - Murha!

  G.T. Karber Murha! 100 mysteeriä nojatuolietsiville Gummerus, 2024 G.T. Karberin Murha! on täydellinen valinta kaikille mysteerien ja älypelien ystäville. Kirja yhdistää murhamysteerien kiehtovan maailman ja loogiset pulmat, jotka haastavat lukijan terävimmän päättelykyvyn. Karber on rakentanut kirjan huolella, tarjoten 100 erilaista arvoitusta, jotka vaihtelevat vaikeustasoltaan ja tempaavat lukijan mukaansa ratkomaan rikoksia. Yksi kirjan vahvuuksista on sen interaktiivisuus. Pulmat on suunniteltu siten, että ne todella vaativat lukijalta luovaa ajattelua ja tarkkaa logiikkaa, mutta ne eivät koskaan tunnu mahdottomilta (Tai näi voi olettaa). Karber onnistuu ylläpitämään tasapainon haastavuuden ja palkitsevuuden välillä, mikä tekee arvoitusten ratkaisemisesta erityisen tyydyttävää. Jokainen mysteeri on omalaatuinen, ja monet tapaukset tuovat mukanaan hauskoja oivalluksia ja yllättäviä käänteitä. Kirjan rakenne tukee hyvin lukijan matkaa: arvoitukset kehittyvät vähitellen vaike...

Lars Kepler - Unissakävelijä

  Lars Kepler Unissakävelijä Tammi, 2024 Lars Keplerin Unissakävelijä (alkuperäiskielellä Sömngångaren ) on huippujännittävä lisä Joona Linna -sarjaan, joka ei petä fanejaan. Tämä kymmenes osa vie lukijan syvälle synkkään ja hämärään rikostutkintaan, joka yhdistelee Keplerin tavaramerkiksi muodostuneita piirteitä: psykologiaa, intensiivistä jännitystä ja häiritsevän tarkkoja kohtauksia. Kirja alkaa , kun  leirintäalueen asuntovaunusta löytyy nuori poika, joka on sekaisin ja pahoinpidelty. Hänen ympärillään on karmea murha, joka tuntuu olevan enemmän kuin vain sattuman oikku. Alkuasetelman tarjoama tunnelma on hyytävä, ja Kepler osaa käyttää pelkoa tehokkaasti. Tapahtumien edetessä piirtyy esiin todella monimutkainen rikos, joka yllättää käänteillään. Unissakävelijä onnistuu luomaan tiheän ilmapiirin, jossa kukaan ei ole turvassa, eikä mikään ole niin kuin miltä se aluksi vaikuttaa. Joona Linna on jälleen tutussa roolissaan, mutta tämän kerran hän joutuu kohtaamaan entistä su...

Alex T. Smith - Kaarle suksilla

  Alex T. Smith Kaarle suksilla Arthouse, 2021 "Osoitteessa Kuonokuja 112 asuu eräs koira." Tuon oven takana asuvat herra ja rouva Kiiltokenkänen. Herra ja rouva ovat kiireisiä ja lähtiessään töihin he jättävät Kaarle -koiran kotiin, ja useimmiten Kaarle nukkuu mutta kun ovi kolahtaa kiinni ja Kiiltokenkäset ovat poistuneet herää talo aivan uudenlaiseen elämään. Kaarlella on kaveri, Lordi Nukkasukka, jonka kanssa he lähtevät seikkailuun. Yhdessä on käyty kaupungilla, lomalla, sirkuksessa, maatilalla, oltu parrasvaloissa, vietetty joulua ja nyt uusimassa Kaarlessa ollaan suksilla. Kaarle laittaa baskerinsa päähän ja päättää mihin seikkailuun milloinkin lähtevät Lordi Nukkasukan kanssa, joka Kaarleen verrattuna on hyvin rauhallinen ja harkitsevainen tapaus. Kaarle sen sijaan on nopeatempoinen, hieman hätäilevä eikä aina mieti loppuunsaakka asioita, hän haluaa vain tehdä asioita ja useimmiten harkitsemattomuus johtaa johonkin ei toivottuun asiaan mutta koiran nokkeluudella hän p...