Siirry pääsisältöön

Marjo Kaartinen - Spiritistinen istunto

 


Marjo Kaartinen
Spiritistinen istunto
SKS, 2020

Hämärässä salissa on asetuttu piiriksi. Jännittynyt seurue on kokoontunut spiritistiseen istuntoon. Elizabeth d'Esperance saapuu paikalle viimeisenä. Aika tuntuu pysähtyvän.

1800-luvun loppu, fin-de-siecle, oli kiihkeää vaihtoehtoisen hengellisyyden ja okkultismin aikaa. Eurooppa Suomea myöten janosi esoteerista tietoa, mysteereitä ja magiaa. Spiritistiset istunnot keräsivät suuria yleisöjä, ja niistä puhuttiin kaikkialla.

Helsingissä vieraili loppuvuodesta 1893 maineikas Madame d'Esperance, ja koko Suomi kuhisi kuuluisan meedion mystisistä istunnoista. Salien pimeydessä oli vaeltanut valkeita henkiä, ja monet olivat nähneet kuolleiden rakkaidensa hahmon.

Keitä nämä salaperäiset meediot olivat ja mistä he tulivat? Mitä spiritistisissä istunnoissa tapahtui, ja millaista esoterian ja okkultismin kulta-aika Suomessa oli?


Spiritistinen istunto -kirjaa voidaan pitää sen sisällön vuoksi myös kahden kuuluisan "meedion" Madame d'Esperancen sekä Faustinus Capriellon eräänlaisen henkisen elämäkerran. Kirjailija on tehnyt hyvin tarkkoja taustatutkimuksia käyttäen kymmeniä sanomalehtiä ja arkistojen kätköjä hyväkseen saadakseen kasaan erittäin laadukkaan tietokirjan näistä kahdesta ristiriitaisestakin henkilöstä. Luettuani kirjan tulee mieleen asia, että voiko tämäntyyppiseen toimintaan luottaa täysillä? Ehkä ei, vaan on hyvä olla omaa maalaisjärkeä mukana, sillä ehkä kaikki ei aina ole sitä miltä se sinulle näytetään. Taidokas taikuri osaa tehdä hyvinkin lähellä sinua tempun, jolla hän saa hetkessä sinut valtaansa ja uskomaan kaiken se mitä hän haluaa sinun uskovan.

Se ero näillä kahdella kuitenkin oli, että Madame d'Esperance ei koskaan paljastanut "temppujaan" kun taas Faustinusta voidaan pitää antispiritistinä, joka näytti "tempun" ja paljasti sen jälkeen miten se tehtiin.

Kirjan henkilöt ovat hämmästyttäneet suomalaisia 1800 -luvun loppupuolella ja saaneet niin ylistäviä vastaanottoja, mutta myös hyvin suuren määrän epäilyksiä osakseen. Liian aktiiviset osallistujat voivat pilata koko "luennan" ja henkienkutsumisen mutta olettaa voi, että tämä on silloinkin ollut suurta viihdettä ja ajankulua sinne osallistuville vaikka totuutta kaikki ovat lähteneet etsimään. Mutta onko se totuus, jos paljatuu että luokse kutsuttu henki ei olekaan se joksika sitä luullan.

Kaikesta huolimatta tämä oli viihdettä ja totta monelle, ainakin niille jotka uskoivat ja heille jotka halusvat lähteä etsimään totuutta hengiltä.

Vaikka kirja paneutuu täysin kahteen ulkomaalaiseen meedioon on se sielti mielenkiintoista luettavaa ja myös samalla osa suomalaista spiritsmi historiaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

G.T. Karber - Murha!

  G.T. Karber Murha! 100 mysteeriä nojatuolietsiville Gummerus, 2024 G.T. Karberin Murha! on täydellinen valinta kaikille mysteerien ja älypelien ystäville. Kirja yhdistää murhamysteerien kiehtovan maailman ja loogiset pulmat, jotka haastavat lukijan terävimmän päättelykyvyn. Karber on rakentanut kirjan huolella, tarjoten 100 erilaista arvoitusta, jotka vaihtelevat vaikeustasoltaan ja tempaavat lukijan mukaansa ratkomaan rikoksia. Yksi kirjan vahvuuksista on sen interaktiivisuus. Pulmat on suunniteltu siten, että ne todella vaativat lukijalta luovaa ajattelua ja tarkkaa logiikkaa, mutta ne eivät koskaan tunnu mahdottomilta (Tai näi voi olettaa). Karber onnistuu ylläpitämään tasapainon haastavuuden ja palkitsevuuden välillä, mikä tekee arvoitusten ratkaisemisesta erityisen tyydyttävää. Jokainen mysteeri on omalaatuinen, ja monet tapaukset tuovat mukanaan hauskoja oivalluksia ja yllättäviä käänteitä. Kirjan rakenne tukee hyvin lukijan matkaa: arvoitukset kehittyvät vähitellen vaike...

Pekka Ruissalo - J. Karjalaisesta: Vuosi vuodelta

Pekka Ruissalo J. Karjalaisesta : Vuosi vuodelta Readme, 2026 J. Karjalainen kuuluu niihin suomalaisiin artisteihin, joiden kohdalla pelkkä hittien luetteleminen ei oikein riitä kertomaan, mistä hänen merkityksessään on kyse. Hänen laulunsa ovat kulkeneet suomalaisten mukana vuosikymmenestä toiseen, mutta mies laulujen takana on onnistunut säilyttämään ympärillään myös tietyn salaperäisyyden. Pekka Ruissalon J. Karjalaisesta – Vuosi vuodelta lähestyy pitkää uraa nimensä mukaisesti kronologisesti. Ratkaisu on toimiva. Lukija pääsee seuraamaan, kuinka nuoresta bluesista, folkista ja kantrista kiinnostuneesta miehestä kasvaa yksi suomalaisen populaarimusiikin tunnetuimmista lauluntekijöistä. Tähän alkuun heti pitää mainita, että tämä kirja ei ole elämäkerta kirja ja kuten kirjassakin todetaan tämän kirjan tekoon J. Karjalainen ei ole itse ollut vaikuttamassa. Kun ura pilkotaan vuosiin ja vaiheisiin, tutut laulut ja levyt asettuvat osaksi suurempaa kokonaisuutta. Jälkikäteen katsottuna vuo...

Reijo Mäki - Maitolasimies

  Reijo Mäki Maitolasimies Otava, 2024 Maitolasimies on Reijo Mäen 35. Jussi Vares dekkari. Ensimmäinen, Moukanpeli, ilmestyi vuonna 1986, eli kohta juhlitaan jo Vares sarjan pyöreitä vuosia. Viime aikojen Jussi Vares dekkarit ovat olleet hyvin ennalta arvattavia lähinnä huonolla huumorilla höystettyjä tekeleitä. Onhan kirjoittajalla tietenkin oma huumorinsa, jota hän viljelee kirjasta kirjaan. Yksi häiritsevä asia tässä dekkarissa oli mm. se, että hän taivutti Pekko etunimen Pekkon. Oliko se tarkoituksellista vai ei, mutta oletin tämän olevan vain yksi virheellinen taivutus, mutta tätä samaa muotoa käytettiin jatkuvasti. Reijo Mäen uusimmat dekkarit ovat jo nimetty myös huumorimielessä kuten tämä Maitolasimies, tai esim aikaisempina vuosina ilmestyneet Köyhä Ritari, Soopeli, Hot Dog tai Kakolan kalpea. Toinen tunnistettava asia näissä on hyvin huumoripitoiset hahmojen nimet ja useimmiten näitä löytyy naishahmoilta joiden kanssa Jussi Vareksella tuntuu olevan aina vipinää ja ylläty...