Siirry pääsisältöön

Tomas Gads - Luopiot


Tomas Gads
Luopiot
2020, Bazar


Luopiot jatkaa Tomas Gads pseudonyymillä kirjoitettua dekkarisarjaa Ryhmä Halme. Ensimmäinen osa sai mukavan vastaan oton ja nousi mm. Savonia -palkintoehdokkaaksi. Kuten useimmiten dekkareissa oleva ryhmä saa tutkittavakseen murhan ja toinen juttu joka seuraa monessa dekkarisarjassa. Jossain vaiheessa tapaus liittyy lähelle tutkintaryhmää tai jotain sen parissa työskentelevää, näin tapahtuu myös Gadsin Luopioissa. Ruumis löytyy rikoskontaapeli Forsmanin mökin portailta ja kaikenlisäksi toinen ryhmän jäsen Patrov jotenkin on yhteyksissä ruumiiseen. Koska kuviot menevät tällaisiksi joutuu niin Forsman kuin myös Patrov selvittelemään asioitaan ilman ryhmässä oloa. Eikä ryhmä muillakaan jäsenillä ole siviilissä kaikki hyvin, eli Gadsin dekkari täyttä hyvin kotimaisen jännityskirjallisuuden kaikki kliseet.


Gads käyttää lyhyitä kappaleita ja tarinassa pompitaan nykyisyyden ja menneisyyden välillä. Ollaan Turussa, ja ollaan Petroskoissa. Kuitenkin vaikka kuulostaa hyvin sekavalta on tarina punottu melkoisen hyvin kasaan sekavan alun jälkeen ja tarina lopulta imaisee mukaansa. Ja koska on kyse kirjasarjasta kannustan aina lukemaan ne ensimmäisestä osasta lähtien järjestyksessä. Tähän sarjaan on vielä nopea päästä mukaan koska kyseessä vasta toinen kirja. Toki tämänkin voi lukea itsenäisenä tarinanaan mutta hyvää tukea aiempaan antaa lukea ensimmäinen osa Pirulainen.

Gadsin luoma Ryhmä Halme ottaa paremman otteen suomalaiseen rikoskirjallisuuteen ja kolmas osa toivottavasti tuo sen lopullisen varmuuden, että tästä voi tulla moniosainen sarja elleivät kirjailijat sitten ole päättäneet tehdä tästä vain trilogiaa. Kirjoittajilla on paljon aineksia luoda moninaisia tarinoita Ryhmä Halmeen ratkaistavaksi aina kansainvälisiin rikoksiin saakka.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sinikka Nopola & Tiina Nopola - Risto Räppääjä ja ujo Elmeri

Sinikka Nopola & Tiina Nopola Risto Räppääjä ja ujo Elmeri Tammi, 2019 Ujo Elmeri on 19 Risto Räppääjä -sarjan kirja. Näiden lisäksi on julkaistu oheiskirjoina yhdeksän muuta kirjaa esim. kokkauskirja, liikennekirja ja kaverikirja. Risto Räppääjä on esiintynyt myös seitsemässä elokuvassa, yhdessä animaatiosarjassa ja kirjasarjasta on tehty kolme näytelmää. Kuvittajina kirjoissa on toiminut 11 ensimmäisessä Aino Havukainen ja Sami Toivonen. Nukkavieru Nelli kirjasta alkaen kuvituksesta on vastannut Christel Rönns, jolloin kuvitus otti suuren harppauksen eteenpäin tuomalla Risto Räppääjän hahmot "isommiksi".  Ujo Elmeri kertoo tarinan arasta sukulaispojasta, josta Rauha aikoo tehdä reippaan. Risto ei tietenkään sulata tätä pikkupoikaa vaan pitää Elmeria varsi lapsellisena tapauksena. Ja kun tarinaan sotkeutuu mukaan vielä Elvi-täti, jolla on omat kasvatuskeinonsa niin synty varsinainen sekamelska. Nelli, kuten lähes aina, on tarkkaavainen ja huomaa, että El

Lars Kepler - Peilimies

 Lars Kepler Peilimies Tammi, 2020 Kahdeksas Joona Linna -dekkari on jälleen taattua Kepleriä. Joona Linna -dekkareita voidaan pitää siinäkin mielessä menestystarinana koska ensimmäinen dekkari Hypnotisoija (julk. suom. 2010) sai 2019 black edition nimellä kulkevan uudelleen julkaisun, jossa päähenkilön Joona Linnan osuutta on tuotu enemmän esille, lisäksi toimintaa on tiivistetty. Eli jos aloitat tämän sarjan lukemisen niin aloita se ehdottomasti tästä Hypnotisoija -Black edition kirjasta. Ja sen jälkeen etene järjestyksessä kirja kerrallaan niin pysyt mukana kaikessa taustatarinassa joka näissä seuraa Linnan koettelemusten edetessä. Minä heräsin tähän Kepler faniuteen vasta kesällä 2020, ja aloitin sarjan ensimmäisestä osasta ja sen jälkeen parin viikon kesäloman aikana tuli luettua kuusi sarjan kirjaa. Pari osaa puuttui joidenkin kirjojen välistä ja sen huomasi tarinassa, jotain oli tapahtunut kahdessa kirjassa joten juuri tämän vuoksi kannattaa ehdottomasti lukea järjestyksessä. Uu

Kaarina Helakisa (toim.) - Pikku Pegasos

Kaarina Helakisa (toim.) Pikku Pegasos Otava, 2016 "400 kauneinta lastenrunoa 400 kauneinta lastenrunoa. Kaikkien lasten ikioma kirja, lastenrunouden perusteos. Pikku Pegasoksen myötä on turvallista matkata runojen maailmaan: se näyttää kuinka laaja ja rikas sekä ilmaisultaan että aihepiiriltään lastenrunouden maailma voi olla." Lapsi on pipi Lapsi on pipi ja vuoteessa makaa, ei saa nousta kuin aikojen takaa. Otapas lääkettä, rohtoa nauti, kohta on kaukana pipi ja tauti! (Arvo Ylppö ja Heikki Ojansuu)  Otavan julkaisema Pikku Pegasos runokirjan 22. painos ilmestyi 2016, ensimmäisen kerran se julkaistiin jo vuonna 1980 ja sen jälkeen se on on ollut kestosuosikki lastenrunokirjojen maailmassa. Runoilija ja lastenkirjailija Helakisa oli palkittu suomalainen erityisesti lastenkirjallisuuden vaikuttaja ja hänen nimeään kantava seura vaalii hänen perintöään ja pyrkii editämään lastenkirjallisuutta. Pikku Pegasos lorukirjaan on Helakisan omien ru