Siirry pääsisältöön

Aaron Blabey - Hurja jengi


Aaron Blabey
Hurja jengi
Into Kustannus, 2020


Jos sinun pitäisi nimetä vaarallisia eläimiä, ne voisivat olla Susi, hai, käärme ja piraija. Aaron Blabeyn kirjan yksi päähenkilöistä on juurikin susi joka haluaa osoittaa, että nämä eläimet eivät ole niin vaarallisia kuin oletetaan. Alussa kukaan ei tietenkään halua olla kiltti vaan jokaisella on omat mieltymyksensä ilkeilyyn. Kun ensimmäiseksi tehtäväksi tulee kissan pelastaminen puusta, kuulostaa se näiden kavereiden korviin aika mälsältä ja kissa pitäisi mielummin syödä kuin pelastaa. Kirjan toinen lyhyt tarina kertoo suuremmasta opertaatiosta jossa tarvitaan naamiointia. Nimittäin pitää pelastaa 200 koiraa. Suunnitelmat on olemassa, mutta koska kyseessä on erittäin hauska kirja niin ei tietenkään kaikki mene suunnitelmien mukaan.

Hurja jengi on hurjan hauska kirja kaveruksista, jotka joutuvat tositoimiin ja onneksi netti kertoo, että näitä kirjoja on vielä tulossa useampi kappale ja uutta suomennosta joudutaan odottamaan vain syksyyn 2020 saakka. Kirja on isoilla kuvilla kuvitettu, on lähikuvia, hauskoja ilmeitä ja tarkkoja yksityiskohtia ja tekstiä sopivasti. Ahmiva lukija lukee tämän hetkessä ja jää odottamaan innolla seuraavaa osaa, niin jään minäkin.

Hurja jengi on vuosiin yksi hauskimmista ja mielenkiintoisimmista kirjasarjoista!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sinikka Nopola & Tiina Nopola - Risto Räppääjä ja ujo Elmeri

Sinikka Nopola & Tiina Nopola Risto Räppääjä ja ujo Elmeri Tammi, 2019 Ujo Elmeri on 19 Risto Räppääjä -sarjan kirja. Näiden lisäksi on julkaistu oheiskirjoina yhdeksän muuta kirjaa esim. kokkauskirja, liikennekirja ja kaverikirja. Risto Räppääjä on esiintynyt myös seitsemässä elokuvassa, yhdessä animaatiosarjassa ja kirjasarjasta on tehty kolme näytelmää. Kuvittajina kirjoissa on toiminut 11 ensimmäisessä Aino Havukainen ja Sami Toivonen. Nukkavieru Nelli kirjasta alkaen kuvituksesta on vastannut Christel Rönns, jolloin kuvitus otti suuren harppauksen eteenpäin tuomalla Risto Räppääjän hahmot "isommiksi".  Ujo Elmeri kertoo tarinan arasta sukulaispojasta, josta Rauha aikoo tehdä reippaan. Risto ei tietenkään sulata tätä pikkupoikaa vaan pitää Elmeria varsi lapsellisena tapauksena. Ja kun tarinaan sotkeutuu mukaan vielä Elvi-täti, jolla on omat kasvatuskeinonsa niin synty varsinainen sekamelska. Nelli, kuten lähes aina, on tarkkaavainen ja huomaa, että El

Lars Kepler - Peilimies

 Lars Kepler Peilimies Tammi, 2020 Kahdeksas Joona Linna -dekkari on jälleen taattua Kepleriä. Joona Linna -dekkareita voidaan pitää siinäkin mielessä menestystarinana koska ensimmäinen dekkari Hypnotisoija (julk. suom. 2010) sai 2019 black edition nimellä kulkevan uudelleen julkaisun, jossa päähenkilön Joona Linnan osuutta on tuotu enemmän esille, lisäksi toimintaa on tiivistetty. Eli jos aloitat tämän sarjan lukemisen niin aloita se ehdottomasti tästä Hypnotisoija -Black edition kirjasta. Ja sen jälkeen etene järjestyksessä kirja kerrallaan niin pysyt mukana kaikessa taustatarinassa joka näissä seuraa Linnan koettelemusten edetessä. Minä heräsin tähän Kepler faniuteen vasta kesällä 2020, ja aloitin sarjan ensimmäisestä osasta ja sen jälkeen parin viikon kesäloman aikana tuli luettua kuusi sarjan kirjaa. Pari osaa puuttui joidenkin kirjojen välistä ja sen huomasi tarinassa, jotain oli tapahtunut kahdessa kirjassa joten juuri tämän vuoksi kannattaa ehdottomasti lukea järjestyksessä. Uu

Kaarina Helakisa (toim.) - Pikku Pegasos

Kaarina Helakisa (toim.) Pikku Pegasos Otava, 2016 "400 kauneinta lastenrunoa 400 kauneinta lastenrunoa. Kaikkien lasten ikioma kirja, lastenrunouden perusteos. Pikku Pegasoksen myötä on turvallista matkata runojen maailmaan: se näyttää kuinka laaja ja rikas sekä ilmaisultaan että aihepiiriltään lastenrunouden maailma voi olla." Lapsi on pipi Lapsi on pipi ja vuoteessa makaa, ei saa nousta kuin aikojen takaa. Otapas lääkettä, rohtoa nauti, kohta on kaukana pipi ja tauti! (Arvo Ylppö ja Heikki Ojansuu)  Otavan julkaisema Pikku Pegasos runokirjan 22. painos ilmestyi 2016, ensimmäisen kerran se julkaistiin jo vuonna 1980 ja sen jälkeen se on on ollut kestosuosikki lastenrunokirjojen maailmassa. Runoilija ja lastenkirjailija Helakisa oli palkittu suomalainen erityisesti lastenkirjallisuuden vaikuttaja ja hänen nimeään kantava seura vaalii hänen perintöään ja pyrkii editämään lastenkirjallisuutta. Pikku Pegasos lorukirjaan on Helakisan omien ru