Siirry pääsisältöön

Jukka Laajarinne - Hurmeen maku


Jukka Laajarinne
Hurmeen maku
Haamu, 2019


Jukka Laajarinteen Hurmeen maku on mielenkiintoinen kirja, kun sitä luki, päässä pyöri kokoajan ajatus siitä, että onko tämä kirja kirjoitettu nykyaikaan vai, käytän termiä, vanhaan aikaan. Se on osittain kielellisesti kirjoitettu sopivaksi tähän vanhaan aikaan mutta taasen se on kirjoitettu myös niin, että se voi hyvinkin olla nykyaikaa. Oikeastaan tämä, minulle, mystinen seikka tekee kirjasta hyvän, se antaa lukijan käydä päässä eräänlaista taistelua. Toinen puoli päästä sanoo toista ja toinen toista, syntyy tappelu ja kuka voittaa? v: kirjailija.

Tämä on seikkailu kirja, siinä on hylätty rakennus, siinä on iso rakennus, siinä eksytään, se hieman pelottaa, siinä on tyttö ja poika. Tämä on myös romanttinen kirja, siinä on edelleen se tyttö ja poika, siinä on salaperäiset viestit, sovitaan treffit. Ja kun nuo kaikki sotkee yhteen saadaan aikaan myös kauhua.

Kirjan päähenkilö Karin löytää eräänä päivänä taskustaan viestilapun, se on luultavasti hänen ihailijaltaan. Kesä on alkanut ja se tuo mahtavan tilaisuuden tutustua siihen johokin, kenties kemiat kohtaavat ja seuraava kouluvuosi voisi alkaa romanttisissa merkeissä. Lisää jännitystä Karinin kesään tuo päiväkirja, ja sen myötä avautuvat salaisuudet. Ja kun näitä viestejä Karin löytää vielä lisää, ja eräässä sovitaan treffit on kaikki draaman ainekset valmiina.

Kirja jätti fiiliksen, että tässä on jotain suurta, se suo lukijalle paljon mietittävää eritoten kirjassa käytetyn kahden tyystin erilaisen kielen käytön suhteen. Se heitti ilmoille myös kysymyksen, jatkuuko tarina?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

G.T. Karber - Murha!

  G.T. Karber Murha! 100 mysteeriä nojatuolietsiville Gummerus, 2024 G.T. Karberin Murha! on täydellinen valinta kaikille mysteerien ja älypelien ystäville. Kirja yhdistää murhamysteerien kiehtovan maailman ja loogiset pulmat, jotka haastavat lukijan terävimmän päättelykyvyn. Karber on rakentanut kirjan huolella, tarjoten 100 erilaista arvoitusta, jotka vaihtelevat vaikeustasoltaan ja tempaavat lukijan mukaansa ratkomaan rikoksia. Yksi kirjan vahvuuksista on sen interaktiivisuus. Pulmat on suunniteltu siten, että ne todella vaativat lukijalta luovaa ajattelua ja tarkkaa logiikkaa, mutta ne eivät koskaan tunnu mahdottomilta (Tai näi voi olettaa). Karber onnistuu ylläpitämään tasapainon haastavuuden ja palkitsevuuden välillä, mikä tekee arvoitusten ratkaisemisesta erityisen tyydyttävää. Jokainen mysteeri on omalaatuinen, ja monet tapaukset tuovat mukanaan hauskoja oivalluksia ja yllättäviä käänteitä. Kirjan rakenne tukee hyvin lukijan matkaa: arvoitukset kehittyvät vähitellen vaike...

Alex T. Smith - Kaarle suksilla

  Alex T. Smith Kaarle suksilla Arthouse, 2021 "Osoitteessa Kuonokuja 112 asuu eräs koira." Tuon oven takana asuvat herra ja rouva Kiiltokenkänen. Herra ja rouva ovat kiireisiä ja lähtiessään töihin he jättävät Kaarle -koiran kotiin, ja useimmiten Kaarle nukkuu mutta kun ovi kolahtaa kiinni ja Kiiltokenkäset ovat poistuneet herää talo aivan uudenlaiseen elämään. Kaarlella on kaveri, Lordi Nukkasukka, jonka kanssa he lähtevät seikkailuun. Yhdessä on käyty kaupungilla, lomalla, sirkuksessa, maatilalla, oltu parrasvaloissa, vietetty joulua ja nyt uusimassa Kaarlessa ollaan suksilla. Kaarle laittaa baskerinsa päähän ja päättää mihin seikkailuun milloinkin lähtevät Lordi Nukkasukan kanssa, joka Kaarleen verrattuna on hyvin rauhallinen ja harkitsevainen tapaus. Kaarle sen sijaan on nopeatempoinen, hieman hätäilevä eikä aina mieti loppuunsaakka asioita, hän haluaa vain tehdä asioita ja useimmiten harkitsemattomuus johtaa johonkin ei toivottuun asiaan mutta koiran nokkeluudella hän p...

Seppo Jokinen - Kuolevaksi julistettu

Seppo Jokinen Kuolevaksi julistettu Crime Time, 2015 20. Koskis kirja tykittää varmalla otteella "Mies juoksee henkensä hädässä läpi Tampereen keskustan. Silti hän ei suostu paljastamaan poliisille vainoajansa nimeä. Kohta mies joutuu tahallisen päälleajon uhriksi, mutta pakenee paikalta pahasti loukkaantuneena. Se saa komisario Koskisen ymmälleen. Miksi mies vaikenee, vaikka tietää olevansa kuolemanvaarassa? Samaan aikaan Tampereen poliisia työllistää ravintolassa naisia vaaniva mies, jonka saaliiksi joutuneet uhrit heräävät seuraavana aamuna oudoista paikoista eri puolilta kaupunkia. He eivät ole kuitenkaan joutuneet ruumiillisen väkivallan kohteeksi, ja se herättää poliisissa pelon, onko muutaman vuoden piilossa pysynyt pihkahiippari palannut kuvioihin. Eikä Sakari Koskisen työtaakkaa helpota yhtään läheisen työtoverin kadonneen tyttären yhä epätoivoisemmiksi käyneet etsinnät." Seppo Jokinen on kirjoittanut jälleen yhden vuoden mielenkiintoisimmista ...