Siirry pääsisältöön

Alan Bradley - Kolmasti naukui kirjava kissa


Alan Bradley
Kolmasti naukui kirjava kissa
Bazar, 2018


Alan Bradleyn Flavia de Luce -sarjan uusimman suomennoksen nimi on Shakespearen näytelmästä Macbeth. Nimi on kuvaava, sillä tarinan yksi päähenkilö on juurikin kissa, ja kuten ne jotka kissan omistavat tietävät miten kissa käyttäytyy tutun ja tuntemattoman edessä. Tähän teoriaan osittan myös pikkuviisas Flavia de Luce turvautuu tehdessään kirjan lopussa selvitystä komisario Hewitt'lle.

Sarjan kahdeksas osa on ehkäpä jopa yksi sarjan parhaimmista. Se on juoneltaan hyvin ehyt kokonaisuus ja koska kyseessä on sarja, myös kaikki taustatarinat elävät omaa elämäänsä ja niistä kerrotaan kaikki tarvittava, ja myös Flavia de Lucen oman elämän takana tuntuu olevan kokoajan salaisuuksia ja uusia niin iloisia kuin surullisiakin asioita, niiltä ei voi välttyä.


Flavia on joutunut palaamaan takaisin kotiin sisäoppilaitoksesta ja pian hänen eteensä tupsahtaa yllättäin uusi murhamysteeri. Hänellä on nyt runsaasti aikaa ratkaista se koska kotopuolessa isä on joutunut sairaalaan ja on huonossa kunnossa, ja vierailut eivät tunnu onnistuvan millään koska isä tarvitsee paljon lepoa.

Kotona odottaa tuttu ympäristö, paitsi isä on poissa ainakin hetken. Ärsytävät sisarukset ovat vallanneet kodin ja mukaan on tullut vielä nuorempi serkkutyttö johon Flavia ei ole vielä päässyt kunnolla tutustumaan. Eli kaiken tämän rinnalla uusi murhamysteeri on varsin tervetullut Flavian elämään ja samalla se vie asiat pois isän ajattelusta.

Pikkuhiljaa nokkela Flavia, jälleen kerran, punoo yhteen kaikki palaset murhamysteeristä ja on valmis kertomaan kuka oli rikoksen takana. Tällä kertaa selvittelyy tulee paljon uusia kuvioita ja oikea murhaaja on päästä livahtamaan.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

G.T. Karber - Murha!

  G.T. Karber Murha! 100 mysteeriä nojatuolietsiville Gummerus, 2024 G.T. Karberin Murha! on täydellinen valinta kaikille mysteerien ja älypelien ystäville. Kirja yhdistää murhamysteerien kiehtovan maailman ja loogiset pulmat, jotka haastavat lukijan terävimmän päättelykyvyn. Karber on rakentanut kirjan huolella, tarjoten 100 erilaista arvoitusta, jotka vaihtelevat vaikeustasoltaan ja tempaavat lukijan mukaansa ratkomaan rikoksia. Yksi kirjan vahvuuksista on sen interaktiivisuus. Pulmat on suunniteltu siten, että ne todella vaativat lukijalta luovaa ajattelua ja tarkkaa logiikkaa, mutta ne eivät koskaan tunnu mahdottomilta (Tai näi voi olettaa). Karber onnistuu ylläpitämään tasapainon haastavuuden ja palkitsevuuden välillä, mikä tekee arvoitusten ratkaisemisesta erityisen tyydyttävää. Jokainen mysteeri on omalaatuinen, ja monet tapaukset tuovat mukanaan hauskoja oivalluksia ja yllättäviä käänteitä. Kirjan rakenne tukee hyvin lukijan matkaa: arvoitukset kehittyvät vähitellen vaike...

Pekka Ruissalo - J. Karjalaisesta: Vuosi vuodelta

Pekka Ruissalo J. Karjalaisesta : Vuosi vuodelta Readme, 2026 J. Karjalainen kuuluu niihin suomalaisiin artisteihin, joiden kohdalla pelkkä hittien luetteleminen ei oikein riitä kertomaan, mistä hänen merkityksessään on kyse. Hänen laulunsa ovat kulkeneet suomalaisten mukana vuosikymmenestä toiseen, mutta mies laulujen takana on onnistunut säilyttämään ympärillään myös tietyn salaperäisyyden. Pekka Ruissalon J. Karjalaisesta – Vuosi vuodelta lähestyy pitkää uraa nimensä mukaisesti kronologisesti. Ratkaisu on toimiva. Lukija pääsee seuraamaan, kuinka nuoresta bluesista, folkista ja kantrista kiinnostuneesta miehestä kasvaa yksi suomalaisen populaarimusiikin tunnetuimmista lauluntekijöistä. Tähän alkuun heti pitää mainita, että tämä kirja ei ole elämäkerta kirja ja kuten kirjassakin todetaan tämän kirjan tekoon J. Karjalainen ei ole itse ollut vaikuttamassa. Kun ura pilkotaan vuosiin ja vaiheisiin, tutut laulut ja levyt asettuvat osaksi suurempaa kokonaisuutta. Jälkikäteen katsottuna vuo...

Reijo Mäki - Maitolasimies

  Reijo Mäki Maitolasimies Otava, 2024 Maitolasimies on Reijo Mäen 35. Jussi Vares dekkari. Ensimmäinen, Moukanpeli, ilmestyi vuonna 1986, eli kohta juhlitaan jo Vares sarjan pyöreitä vuosia. Viime aikojen Jussi Vares dekkarit ovat olleet hyvin ennalta arvattavia lähinnä huonolla huumorilla höystettyjä tekeleitä. Onhan kirjoittajalla tietenkin oma huumorinsa, jota hän viljelee kirjasta kirjaan. Yksi häiritsevä asia tässä dekkarissa oli mm. se, että hän taivutti Pekko etunimen Pekkon. Oliko se tarkoituksellista vai ei, mutta oletin tämän olevan vain yksi virheellinen taivutus, mutta tätä samaa muotoa käytettiin jatkuvasti. Reijo Mäen uusimmat dekkarit ovat jo nimetty myös huumorimielessä kuten tämä Maitolasimies, tai esim aikaisempina vuosina ilmestyneet Köyhä Ritari, Soopeli, Hot Dog tai Kakolan kalpea. Toinen tunnistettava asia näissä on hyvin huumoripitoiset hahmojen nimet ja useimmiten näitä löytyy naishahmoilta joiden kanssa Jussi Vareksella tuntuu olevan aina vipinää ja ylläty...